Lisää mattomietintöjä

Olen tässä katsellut ruokapöydän alustaa ilman mattoa jonkun aikaa ja kieltämättä siihen ei oikein silmä meinaa tottua.  Niinpä ihan pikkuisen tekisi mieli siihen kuitenkin matto hankkia. Tv-huoneeseen Rustasta ostamaani pampulavillamattoa olisi myös koossa 200×290, joka olisi sopiva koko siihen. Laitoin instatililleni kyselynkin ja yli tuhannen vastauksen otannasta kaksi kolmannesta oli sitä mieltä, että kyllä matto olisi siinä paikallaan. Katsotaan nyt kuitenkin vielä jonkun aikaa miten matto käyttäytyy tv-huoneessa. Mattohan on vain 60 % villaa, joten voi hyvinkin olla, että se nyppääntyy käytössä.

Advertisement

Uudet hyllyt olohuoneessa

Kun meillä puutuolit vielä toistaiseksi nököttävät ruokapöydän ympärillä, niin päätin kokeilla josko ne sopisivat paremmin kun lisää vähän puunsävyä olohuoneeseen.Ostin Jyskin alesta kolme Vandborg avohyllyä.Hyllyissä on musta rautarunko ja tammensävyinen hyllylevy. Ainakin mustat somisteet tulevat nyt paremmin esiin ja itse hyllykokonaisuuskin on näkyvämpi tummaa seinää vasten.

Vaalean nahkasohvan suojat ja lämmittäjät

Meidän vaaleaan nahkasohvaan löytyi täydelliset sävyihin sopivat suojataljatOLYMPUS DIGITAL CAMERATaljat eivät ole aitoa nahkaa, mutta olivat niin sopivat sekä mitaltaan että väriltään, jotta en voinut vastustaa hankintaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKaksi 180 cm pitkää taljaa oli mitoitukseltaan niinkuin tehty meidän kulmasohvaan. Taljat suojaavat sohvaa likaantumiselta ja ovat myös mukavamman oloinen pinta varsinkin paljaalle iholle. OLYMPUS DIGITAL CAMERAMielestäni ne ovat myös ihan kivan näköiset ja sopivat ruokapöydän tuolienkin sävyn kanssa täydellisesti yhteen.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kynttilähulluus

Olen aina ollut aikamoinen kynttilähullu. Suurin osa somisteistani on nimenomaan kynttilänjalkoja ja tuikkukippoja. Muutama vuosi sitten sisustus oli sellainen ”runsaampi”, joten niistä kynttiläsomisteista useimmat olivat myös esillä. Nykyään kuitenkin ehkä vähän maltillisemmaksi on mennyt tuo somisteiden levittely 🙂

Kynttilähulluus kuitenkin on ja pysyy 😀  Varsinkin kaikki tuoksykynttiläkipot ovat tänä päivänä minun suuria suosikkejani. Viimeisin hankinta on Haaparannan Rustasta. Kerrassaan ihana kynttiläkippolöytö!OLYMPUS DIGITAL CAMERAKynttiläkipossa on nimittäin tuollainen upea tupsullinen lasikupu.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKupu on jo somiste pelkästäänkin ja on kiva kun sen voi laittaa puoliksi palaneen kynttilän päälle, jolloin joskus vähän rumaksikin palanut kynttilä jää kivasti piiloon kauniin lasikuvun alle.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKynttiläkippoja oli kahta eri väriä ja tuoksua. Hopeanvärisessä on ihanan raikas ”cotton”-tuoksu.OLYMPUS DIGITAL CAMERAToinen valikoimassa oleva sävy oli kulta ja se tuoksuu vaniljalle. Vein kuvassa näkyvän kullanvärisen kynttilän torniolaisen ihanan La Perle -liikkeen aina niin iloiselle ja ystävälliselle kauppiaalle lahjaksi, kun liike vietti 1-vuotisjuhlaansa eilen. Otin kuvan siitä kännyllä, joten siksi vähän sumea laatu. Pitää kyllä käydä itsellekin vielä hakemassa tuo kullansävyinen. Niin kauniita ne ovat ja edullisia; vain 79 kruunua eli reilu 8 euroa.IMG_3374Edellinen kynttilähulluus iski meidän paikallisessa ruokakaupassa Lohipadossa. Siellä oli tullut valikoimaan upeita mustia tuoksukynttilöitä tammisella puukannella. Näitä oli useampiakin tuoksuja. Ostin omenaa ja mustikkaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERANäissäkin tuo kansi ihastutti, kun jälleen voi sen puoliksi palaneen kynttilän piilottaa sitten väliaikoina kannen alle. Nämä kynttilät maksoivat vajaan 7 euroa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOnko siellä ruudun takana kynttilähulluja? 😀

Ps. Vielä pari päivää aikaa osallistua upean Nespresso Latissima Touch -kahvikoneen arvontaan. Käy osallistumassa kertomalla oma huonon aamun kokemuksesi edelliseen juttuuni eli täällä, niin olet mukana arvonnassa.

Heräteostoksella uusi ilme ruokailutilaan

Tulipa tehtyä yhtäkkinen heräteostos Kemin Sotkasta; nimittäin uudet ruokapöydän tuolit.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOlen kyllä tykännyt meidän entistäkin tuoleistamutta eihän näitä voinut olla ostamatta. Olivat niin hyvässä alessa; vain 2o euroa kappale. Torstaina ne sieltä ystävättäreni kanssa tehdyllä Kemi-reissulla bongasin ja otin jopa pienet ”väyryset” eli mietin hankintaa yön yli. Päivällä sitten soitin sinne ja kysyin, josko ne ainoat kuusi tuolia siellä vielä olisi ja olihan ne….onneksi 🙂 Valkoisilla jaloilla ja harmaalla kankaalla päällystetyt tuolit tuntuvat tukevilta ja sopivan värisiltä meidän sisustukseen.OLYMPUS DIGITAL CAMERATuovat kivasti vaihtelua. Vielä kun olisi samansävyinen sohva 😉OLYMPUS DIGITAL CAMERAKuten varmaan huomasittekin; myös uusi mattokin pääsi paikalleen.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMaton raita on samansävyinen kuin tuolit ja kermansävyinen vaalea osaa sopii oikeastaan ihan hyvin meidän kermansävyisen sohvan kanssa.OLYMPUS DIGITAL CAMERATodennäköisesti sohvan hankinta vielä siirtyykin hamaan tulevaisuuteen. Mitäs muuten pidätte minun ideoimastani yhdistelmäpöydästä? Yläkerrassa tallessa ollut kiiltävä valkoinen sohvapöytä sai lisäosan kiiltävästä Lack-pöydästä 🙂 Etsi kuvasta myös pieni linssilude 😀OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pieni sisustushankinta

Tuntui, että olohuoneen ruskeat matot ja tyynyt kaipaisivat rinnalleen vielä jotain samansävyistä somistetta, niinpä pari hauskanmuotoista tuikkulyhtyä päätyi Rusta-reissulla ostoskoriin.OLYMPUS DIGITAL CAMERALyhdyt maksoivat vain reilu 3 euroa kappale, mutta silti mietin niiden ääressä pitkän toven, että ostaisinko vai enkö. En siis hinnan vuoksi, mutta kun tuota somistetta on tosiaan kaapit pullollaan. Nykyään tuleekin tosi vakavasti harkittua jokaista pienintäkin sisustushankintaa juuri sen vuoksi, että niitä ei todellakaan tarvitsisi.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKotiin tullessa olin kyllä erittäin tyytyväinen ostokseeni, sillä niin kivasti ne sopivat olohuoneen pöydän kulmalle. Pian niihin voi laittaa tuikunkin kun illat alkavat täällä pohjoisessakin pikku hiljaa pimenemään.  Onhan se kivaa vaihtelua ostaa vähän uuttakin ja kun samalla annoin mieheni siskolle pari vanhaa lyhtyä, niin tavaran määrä ei tällä hankinnalla sitten onneksi lisääntynyt.OLYMPUS DIGITAL CAMERARuokailutilan pöytää sen sijaan koristaa ihana valkoinen pioni.  Otin sen vaasiin viime perjantaina ja vieläkin se on tosi kauniina maljakossaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERAUpeat valkoiset pionini ovat nyt reilun viikon olleet kukkapenkissä kauneimmillaan. Etupihan pionissa oli peräti yhdeksän kukkaa. On se vaan niin upea täydessä loistossaan!OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uusi sohvapöytä

Sohvapöytä tuntuu meidän olohuoneessa muuttuvan useimmiten ja sillä saakin ihan kivasti pienellä vaivalla ja rahalla piristävää muutosta aikaan. Olin jo pitemmän aikaa katsellut  Ikean mustaa VITTSJÖ-sohvapöytää meidän seuraavaksi olohuoneen pöydäksi. Ostopäätös syntyi välittömästi, kun näin All you need is White -blogissa kuvasarjan kauniista kodista, jossa pöytä koristi ihanasti olohuonetta.  Samana päivänä kun luin Sadun postauksen kävin pöydän noutamassa Ikeasta 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAPöytä on lasipinnan ansiosta keveän oloinen ja mikä parasta; pöydässä on alataso, johon läppärit saa pois katseilta aina silloin kun ne eivät ole sylissä. OLYMPUS DIGITAL CAMERASomisteetkin pöydällä näyttävät kivemmalta ilman niiden vieressä tököttäviä läppäreitä. OLYMPUS DIGITAL CAMERAPöydällä on muuten vähän uutta somistettakin. Kauniit Bloomingvillen mustavalkoiset tuikkukipot ostin viime Oulun reissulla Sisustusliike Decorasta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKausivalojakin täällä on vähän lisätty. Ikeaan oli tullut kivoja muovisia kuvioita, joita pystyi laittamaan niihin sopivan valoketjun koristeeksi. yhdistelmäEntinen omatekemämme olohuoneen pöytä muutti yläkerran isoimpaan vierashuoneeseen. Tykkään pöydästä sen verran, että en raskinut sitä vielä kiertoon laittaa 😉OLYMPUS DIGITAL CAMERATänäänkin saimme nauttia niin upeasta auringonpaisteesta, joka itseasiassa tuo valoa kuviin jo vähän liikaakin. Mutta en valita 🙂  Pitkä pimeä aika on edessä, mutta onneksi on kausivalot ja kynttilä, jotka tekevät siitäkin ajasta ihan odotetun.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uudet ruokapöydän tuolit

Viime viikolla haimme Habitaressa hankkimani tuolit Gamlasisustuksesta Jäälistä. Niitä on sitten tullut pyöriteltyä ruokapöydän ympärillä paikasta toiseen.  OLYMPUS DIGITAL CAMERANyt ne ovat asettuneet paikalleen niin, että pöydän pitkillä sivuilla on vain kaksi tuolia ja nämä uudet mustat tuolit ovat pöydän päädyissä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAVielä en ole oikein varma onko tämä siltikään pysyvä ratkaisu. On vähän sellainen tunne, että nyt mustaa on jo vähän liikaa…. Pitää kuitenkin yrittää totutella, sillä ei ihan heti tohdi miehelle sanoa, että voiskos tuon kaapin kuitenkin viedä johonkin muuhun paikkaan 😀 Otin jo musta-valkoiset liinatkin pois pöydältä, joka heti rauhoittikin näkymää. OLYMPUS DIGITAL CAMERAVähän tumman kaapin tuomaa pimeyttä lievensi Rustasta ostamani helposti asennettavat led-valot, jotka laitoin kiertämään aivan kaapin reunassa. Tämä kuva on otettu vielä kun tuolit olivat kahden Igloo-tuolin välissä ja musta-valkoiset liinatkin ovat vielä paikallaan. Myös tuolin vieressä oleva Rustan musta tarjotinpöytä on vaihtunut takaisin siinä aikaisemmin olleeseen valkoiseen puupöytään. OLYMPUS DIGITAL CAMERAValoketjun pituus on 4 metriä, joka kivasti riitti kiertää kaapin sivut ja yläosa. OLYMPUS DIGITAL CAMERAValoketjussa on tarra, joten se oli helppo asentaa pitkin kaapin reunaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMieheni teki kaapin takaosaan alhaalle reiän, josta laitoin pistokkeen läpi ja sieltä pistorasiaan. Katkaisija on kaapin sisäpuolella kuvassa näkyvän pikkutaulun vieressä.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaatekaapista astiakaappi

Olohuoneemme ruokailutilan kaappi on vaihtunut valkoisesta Beståsta mustaksi Ikean Undredal vaatekaapiksi. OLYMPUS DIGITAL CAMERAAikani vaihtoehtoja pähkäiltyäni päädyin tähän 60 cm syvään vaatekaappiin, johon teimme mieheni kanssa pieniä muutoksia saadaksemme siitä astiakaapin.OLYMPUS DIGITAL CAMERATapetoin kaapin sisäosat valkoisella tapetilla.OLYMPUS DIGITAL CAMERAJätimme vaatetangon asentamatta ja lisäsimme kaappiin kolme valkoista melamiinihyllyä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKaapin mukana tuli messingin väriset Fåglavik vetimet. Ne jäivät käyttämättä, sillä väri ei oikein miellyttänyt. Onneksi Ikean valikoimasta löytyi samat vetimet haluamani sävyssä. Ostin ne sitten erikseen.nupitPikkasenhan tuo tottumista vaatii kun väri muuttui tummemmaksi, mutta mukavaa kaivattua vaihtelua sisustukseen uusi kaappi toi kuitenkin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAEntinen valkoinen Bestå siirtyi makuuhuoneeseen, josta musta lipasto kiipesi vaihteeksi yläkertaan 🙂 Ajattelin vielä pitää Bestå-kaapinkin tallessa mikäli mieli jossain vaiheessa kuitenkin muuttuu ja tuleekin ikävä valkoista kaappia 😉 Tältä se nurkka siis ennen näytti iltahämärällä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMitäs pidätte muutoksesta?OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uutta olohuoneessa

Vintage-maaliostoksilla suloisen Sinin suloisesta Sisustus Country Heart -puodista tarttui mukaan vähän muutakin mukavaa. Siellä oli nimittäin sellainen löytönurkka, josta löytyi meidän olkkariin sopiva tekstiilisetti; Svaneforsin liinat ja koristetyynynpäälliset. Hinta oli niin edullinen, että nappasin ne innoissani kainaloon. Yksiväriset mustat pellavaliinat vaihtuivat kuvioituihin Svaneforsin kaitaliinoihin. Hiukan lyhyemmät nämä liinat ovat, mutta ei mielestäni häiritse silmää. Kuvio on niin kiva ja toi vähän vaihtelua. OLYMPUS DIGITAL CAMERAMikä siinä on, että aina syksyn alkaessa iskee mieletön sisustusvimma. Sitä vaan katselee koko ajan ympärilleen pohtien millaista pientä muutosta sisustukseen tekisi. Nämä uudet tekstiilit helpotti jonkin verran sitä muutosvimmaa. Toinen uusista tyynyistä päätyi sohvalle Living and Roomin tyynyn viereen….OLYMPUS DIGITAL CAMERA.…ja toinen ruokailutilan nurkassa olevaan nojatuoliin…OLYMPUS DIGITAL CAMERAPientä kivaa muutosta tuo viikottain vaihtuvat ruusujen sävyt maljakossa. Olen jo pitemmän aikaa ostanut Lidlin ruusukimppuja tuomaan väriä olohuoneeseen. Ne Lidlin XL-ruusut ovat olleet hurjan kestäviä! Nämäkin pinkit täyttivät eilen lauantaina jo viikon!OLYMPUS DIGITAL CAMERA