Olen mukana Indiedaysin ja Rynkebyn yhteistyökampanjassa, jossa Rynkeby God Morgenin tavoitteena on parantaa Pohjoismaiden asukkaiden aamuista mielialaa:
”Hyvä aamu asettaa puitteet hyvälle päivälle, hyvälle viikolle – ja viime kädessä paremmalle,
terveemmälle ja onnellisemmalle elämälle. Hyvästä aamusta seuraava positiivinen mieliala
heijastuu samalla myös ympäristöön. Oikeanlaisella alulla päivälle on siis suuri vaikutus sekä
henkilökohtaiseen hyvinvointiimme että toimintaamme yhdessä.”
Mikäpä sen parempi tapa saada hyvät puitteet hyvälle päivälle kuin ihana, runsas ja monipuolinen aamupala. Hotelliaamiainen on varmaan meille jokaiselle pientä ylellisyyttä. Niistä vaan ei pääse kovin usein nauttimaan, mutta onneksi sellaisen voi järjestää myös kotioloissa. Nyt kun meidän kaikki rakkaat lapsemme ovat jo muuttaneet pois kotoa olen usein muistellut aikaa kun he olivat pieniä ja aina lähellä. Viikonloppuaamuina koko perhe oli aamiaspöydän ääressä ja saatoimme nauttia aamupalan pitemmän kaavan mukaan ilman minkäänlaista kiirettä. Siitä asti kun lapset olivat pieniä ja ihan siihen asti kun he vielä asuivat kotona, pidin huolen, että jääkaapista löytyy maidon lisäksi aina raikasta appelsiinituoremehua. Ajattelin, että ainakin C-vitamiinin saatavuus olisi sillä turvattu. Ihania muistoja, joita on mukava aina silloin tällöin elää uudelleen.
Lasten ollessa päiväkoti- ja kouluikäisiä aamut arkipäivinä sen sijaan olivat melkoista härdeliä 😀 Olen aina ollut valitettavasti aika aamu-uninen ja kyllä niitä lapsiakin on saanut herätellä useammalla kehoituksella. Niinpä arkiaamuisin ei juurikaan ehditty muuta kuin laittamaan nopsasti vaatteet päälle ja menoksi. Päiväkotiaikaan lapset onneksi saivat hyvän aamiaisen päiväkodissa, sillä aamupalan valmistaminen ja sen syöttäminen olisi vaatinut ainakin kolmen vartin aikaisempaa herätystä minulle 😉 Jo lasten pukeminen oli aikamoinen homma aina aamutuimaan. Tyttäreni varsinkin oli aika tarkka jo pienestä pitäen mitä päälle sai laittaa ja mitä ei 😀 Muistan yhdet ihanat farkkuhaalarit, joissa oli hauskat pussilahkeet. Minusta ne olivat niin kivat, mutta silloin noin 2-vuotias tyttäreni inhosi niitä ja niinä aamuina kun niitä yritettiin laittaa päiväkotiin oli meillä aikamoinen taistelu laitetaanko ne vai ei 😀 Lopulta luovutin ja ne ihanat haalarit lähtivät meidän vaatekaapista kiertoon 😉
Nykyään perheen yhteiset, kiireettömät aamupalat ovat harvinaista herkkua. Vaikka jo muualla asuvat lapsemme olisivat kotona vierailullakin, niin jokainen herää eri aikaan, joten viikonloppuisinkin on aika vaikea yrittää saada porukkaa yhteiselle aamupalalle. Yleensäkin perheen yhteiset, rauhalliset, KÄNNYKÄTTÖMÄT hetket ovat nykyään aivan liian vähäisiä. Miten mukavaa olisi ruoan äärellä jutustella ja pohtia päivien asioita ilman minkäänlaista kiirettä somen tms. ääreen. Nauttia vain läheisten seurasta.
Esikoisemme on nyt käymässä kotona ja ajattelin hänen kunniakseen kattaa sunnuntaiaamuna reilun hotelliaamiaisen tyyppisen aamupalan. Kylmäalustat ovat muuten hyvä keino pitämään leikkeleet yms. viileänä, mikäli kaikki ei ihan samaan hetkeen pöydän ääreen ehdi. Tosin meidän sunnuntai-aamiaisemme oli sovittu klo 11.00 alkavaksi, niinpä kaikki saapuivatkin pöydän antimista nauttimaan sovittuna aikana. Kutsuin aamiaiselle myös nuorimmaisemme sekä hänen ystävänsä.
Valmistin ensimmäistä kertaa rapeat pekonit uunissa. Olipa kätevä homma; pekonit vain levitellään leivinpaperille ja laitetaan 200 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.
Kannattaa vähän seurata pekonien kypsymistä, sillä meidän uunissa ne näyttivät rapsakoilta jo 13 minuutin kuluttua, joten nappasin ne jo silloin uunista pois. Pekonit nostetaan pelliltä pihdeillä talouspaperin päälle, jolloin ne vielä vähän rapsakoituvat lisää. Olipas vaivatonta ja lopputulos oli täydellinen.
Taidankin ottaa ihan perinteeksi tällaisen perheen yhteisen ”hotelliaamiaisen” aina kun saat lapset kotivierailulle, niin tyytyväiseltä perheen miehet vaikuttivat monipuolisen aamiaisen äärellä.
Pitäkää huolta läheisistänne ja nauttikaa heidän läsnäolostaan silloin kun siihen on mahdollisuus ❤ Yhteiset hetket kotona eivät ole kaikille aina mahdollista toisella paikkakunnalla olevan työn tai opintojen vuoksi, kuten tästä liikuttavasta Rynkebyn videostakin käy ilmi. Käy kurkkaamassa, miten Peterin ja Ann-Maritan hyvä aamu alkoi ihanalla yllätyksellä. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!