Pääsiäisen makea herkku

Somessa näkyi tänä pääsiäisenä paljon upeaa kinderkakkua monenlaisina versioina.Meidän version tein oreokeksipohjalla, valkosuklaamoussella ja nutellamoussella.Ohjeen mukaan kakkuun tulisi myös suklaaganache, mutta sen jätin pois.Sen verran tuhtia tavaraa jo muutenkin, joten makiaa oli ilman ganachekerrostakin.En nyt linkkaa tähän mitään ohjetta, sillä siitä löytyy monenlaista yhdistelmää googlettamalla kinderkakku.

Advertisement

Kiirastorstaikahvit lohikakun kera

Viimeisessä Yhteishyvässä oli niin herkullisen näköinen voileipäkakku, että oli ihan pakko testata. Siitähän tuli sekä hyvänmakuinen että hyvännäköinen.Joimme mieheni ja esikoiseni kanssa makoisat kiirastorstain iltakahvit voileipäkakun kera.Kakun nimi on Toast Skagen -voileipäkakku, mutta vaihdoin täytteen katkaravut lämminsavuloheen.Kakun ohjeessa oli niin kaunis koristelu ja minäkin onnistuin tekemään siitä sen avulla todella upean näköisen.Ohjeessa neuvottiin tekemään punasipulista näyttävännäköinen kukkakoriste. Lisäksi koristeena käytin erilaisia salaatinlehtiä, limeä, ananaskirsikoita, mätitahnaa, pensasmustikoita ja pari pientä palaa kylmäsavulohtakin. Kakussa käytettiin kahta eri leipää, paahtoleipää (käytin moniviljapaahtoa) ja saaristolaisleipää. Saaristolaisleipä neuvottiin murskaamaan murusiksi blenderissä. Näin kakkua olikin helpompi leikata kun tiivis saaristolaisleipä oli kakussa pienenä muruna.

Hyvää pääsiäistä!

Hauska pääsiäisjälkkäri

Mites teillä on koronan kanssa eläminen sujunut? Minun vuorotteluvapaa-aikani suunniteltu matkailu typistyi kotisohvalta jääkaapille -matkoihin (no toki myös pitkiä kävelylenkkejä ja kotijumppia on harrastettu). Kaikki suunnitellut reissut on peruttu. Eniten surettaa kun ei tiedä yhtään, milloin pääsemme taas näkemään tyttäreni perheen kanssa. Meillä oli tarkoitus  mieheni kanssa viettää Kööpenhaminassa kokonainen kuukausi 19.4. – 19.5. Tyttärellemme on tulossa toinen lapsi toukokuun alussa ja oltaisiin sitten oltu siellä apuna. Peruin kuitenkin Airbnb majoituksemme alkuviikosta, sillä näyttää siltä, että rajat eivät vielä aukene pitkään aikaan.

Esikoisemme tuli meille viikonlopuksi kolme viikkoa sitten ja kun lennot peruttiin, niin hän on sitten jäänyt tänne Tornioon. Pystyy tekemään työtään etänä, niin mitäpä sinne Helsinkiin kiirehtimään. Täällä ehkä turvallisempaakin kuin etelässä. Mukava kun edes yksi lapsista on lähellä tänä ikävänä aikana. Nuorimmaisemme tekee edelleen lukkoseppätöitään Helsingissä. Hänen oli tarkoitus tulla Tornioon pari viikkoa sitten pitkäksi viikonlopuksi, mutta eihän ne koneet enää lentäneet. Tiedä sitten koska häntäkin seuraavan kerran nähdään. Tämä epätietoisuus tulevasta on aika ahdistaa.

Kotosalla on tullut hääräiltyä keittiössä kaikenlaisten herkkujen parissa. Siinäpä se aika kuluu ja paino nousee, kääk! Tänään tein meille pääsiäisaiheiset jälkkärit, täytetyt suklaamunat. Tein täytettä vain puolen ohjeen verran ja sitä olisi kyllä tarvittu vähän enemmän kolmeen isoon 60 g suklaamunaan. Laitoin kullekkin tarjoilukipon pohjalle vähän mangorahkaa, jotta suklaamuna pysyi pystyssä kupissa.Koristeeksi lisäsin vielä karamelleja ja keksitikut.Aika tuhti makupala! Pienemmätkin suklaamunat olisi hyvin riittänyt ja silloin ne olisi mahtunut normaaliin munakuppiin.Tulipa nyt sitten herkuteltua taas oikein kunnolla!Toivotan kaikille terveyttä ja jaksamista tänä erikoisena aikana. Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta ja toivotaan, että tämä himskatin korona on pian pelkkä ikävä muisto.

Voitaikinalevyistä on moneksi

Voi voi voitaikina; niinhän se minun New Yorkin matkani peruuntui. On se maailma kyllä nyt sekaisin ja saa nähdä mihin tämä vielä menee. No ei auta kuin mennä päivä kerrallaan ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Olen tässä aikani kuluksi katsonut koko viimeisen Koko Suomi Leipoo -kauden. Sieltä inspiroituneena kaivoin pakasteesta torttutaikinalevypaketin ja tekasin tuhatlehtisen suolaisen keksikakun. Ohjeessa tehdään tietysti taikinakin kokonaan itse. Päätin kuitenkin kokeilla miten se onnistuu voitaikinalevyistä ja onnistuihan se. Muotoilin yhden kranssin neljästä lehtitaikinalevystä pyöreäksi kranssiksi ja paistoin ne uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Kranssien väliin tein ohjeen mukaisen lohitäytteen. Käytin kyllä ohjeesta poiketen maustettuja tuorejuustoja.Kranssin päällimmäisen osan päälle tein avokadotäytteen sekoittamalla avokadot ja tuorejuuston blenderissä tasaiseksi massaksi. Siitä tuli vähän vetelä, mutta kyllä se siinä kakun päällä pysyi ihan hyvin.Koristeeksi sitten lohiruusukkeita, limeä, herneenversoja ja tilliä. Helpolla valmistui näyttävä kakku, suosittelen.

Kolmen raaka-aineen piirakka

Neljän tähden illallisella tehtiin mielenkiintoni herättävää kolmen aineksen Key Lime Pie -piirakkaa, jota piti itsekin sitten kokeilla.  Ohjeita löytyi netistä useampiakin; tässä yksi Sikke Sumarin kokeilemana.Todellakin siihen tarvittiin vain digestivekeksejä, kondensoitua maitoa ja lime hedelmiä.Aluksi murskattiin digestive keksit ja siihen kätevä apuväline on minigrip pussit. Keksit vaan sisään ja suuaukko kiinni. Sitten vaan paineleen keksit muruiksi. Siistiä ja helppoa. Tein itse ohjeen vain puolella määrällä noin 15 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan, jolloin siihen tarvittiin 100 g digestivekeksejä, 1 prk kondensoitua maitoa ja 3 limen mehu ja kuoriraaste. Koristeeksi tarvittiin vielä yksi lime ja vähän kuoriraastetta.Maku ja koostumus oli kyllä yllättävän hyvä. Ei juuri poikennut siitä vähän monimutkaisemmin valmistettavasta versiosta.

Nauruterapiaa ja maailman parasta omenakakkua

Kylläpä sai nauraa ja kälätellä oikein kunnolla, kun vietimme meillä lauantai-iltaa seitsemän naisen voimalla.Nautittiin pöydän antimista, saunottiin, uiskenneltiin ulkoporealtaassa ja tietysti juteltiin yömyöhään. Kattauksessa käytin Pentikin Vanilja-astioita, somistesävyinä kulta ja kirkas keltainen.Olen kauan aikaa haaveillut kullanvärisistä aterimista ja nyt vihdoin kävin ne Haaparannan Rustasta ostamassa.Kukka-asetelman tein Lidlin sekakimpusta pieneen pitkulaiseen astiaan kukkasienen avulla.Tarjolla oli kylmäsavu- ja lämminsavulohta, coctail-paloja, pari erilaista pastasalaattia ja pari suolaista piirakkaa. Coctail-paloiksi tein pieniä saaristolaisleipiä rapusalaatilla…..…ja coctail-tikkuja, joissa toisessa oli kirsikkatomaatti, mozzarellapallo ja basilikanlehti ja toisessa pikkusuolakurkku, lihapulla ja savujuustopala.Suolaisiksi piirakoiksi tein feta-pinaatti -piirakan ja poro-persikka -piirakan.Salaatteina tarjosin Kanapastasalaattia ja Feta-pastasalaattia.Jälkiruoaksi tein Romanovin mansikat.Kahvin seuraksi leivoin maailman parhaan omenakakun. Tyttäreni anoppi leipoi tämän kakun viime syksynä tyttäremme tyttären kastejuhlaan. Siitä on asti on ollut tarkoitus pyytää ohje siitä ja nyt sen sain.  Kakku on tämän näköinen uunista tullessa.Kun kakku on jäähtynyt, siihen levitetään paksu kermavaahto-smetana -kerros ja pinnalle ripotellaan kaneli-sokeri -seosta. Niin hyvää! Tein kakun ehkä vähän liian isoon vuokaan,  jonka vuoksi pohjakerros jäi vähän liian ohueksi ja kakku vähän halkesi kun siirsin sen tarjoiluastiaan. Tässä vielä kakun ohje:

OMENA-KERMA -KAKKU

Taikina:

175 g voita

160 g sokeria

200 g jauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 kananmuna

 

Täyte:

4 omenaa

1/2 litraa omenamehua

1 sitruunan mehu

200 g sokeria (sokeria oli mielestäni ehkä vähän liikaa ja ensikerralla taidan puolittaa tän sokerimäärän)

2 pakettia vaniljavanukasjauhetta (tätä en löytänyt meidän kaupoista, joten ostin vain keitettävää vaniljakastikejauhetta ja laitoin sitä 3 rkl)

 

Kermakerros:

200 ml kermaa

200 g smetanaa

(maustoin kerma-smetanaseoksen pienellä määrällä sokeria ja vaniljasokeria)

2 tl kaneli-sokeriseosta sirotellaan päälle

 

Valmistus:

Keitä ensin täyte jäähtymään. Kuori omenat ja paloittele ne kuutioiksi. Kiehauta omenamehu, sitruunanmehu, sokeri ja vaniljavanukasjauhe kiehuvaksi. Sekoittele kunnes seos muuttuu paksummaksi (aika nopeasti oli paksua). Sulje liesi ja lisää omenpalat. Jätä jäähtymään ja valmista taikina.

Taikina:

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauho-leivinjauheseos ja lopuksi kananmuna. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele ja korppujauhota vuoan reunat. Levitä taikina vuoan pohjalle ja vuoan reunoille jauhoisilla sormilla. Kaada sitten jäähtynyt omenaseos vuokaan ja paista 180-200 asteessa noin 20 – 30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kermakerroksen levitystä.

Kermakerros:

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen smetana ja makumieltymyksesi mukaan sokeria.  Smetanan lisäämisen jälkeen seos vähän vetelöityi, mutta otin ja vatkasin seosta lisää, niin se jäykkeni sopivan levitettäväksi koostumukseksi. Sitten vaan seos kakun päälle ja ripottele päälle vielä kaneli-sokeriseos.

Teriyakilohta, nams!

Usein olen teriyakilohesta kuullut puhuttavan ja kerran olimme sitä menossa poikiemme kanssa Helsingissä syömäänkin. Joku paikka, jossa se on kuulemma tosi hyvää, mutta jonka nimeä en nyt muista. Nyt sattui netissä surffaillessa ohje silmääni, niin päätin kokeilla itse sitä valmistaa. Kyllläpä siitä tulikin hyvää!Annos tehtiin ohjeen mukaan kulhoihin eli ohjeen nimikin oli Teriyakilohi kulhossa. Ohje on Soppa365 -sivuilta.Lohta voi todella laittaa monella eri tapaa ja tässä ruoassa lohi oli kyllä herkullisessa muodossa. Ohjeesta löytyy myös kulhoon tulevaan salaattiin makoisa kastikeohje; suosittelen testaamaan!

Kanelipullaa padassa

Pataleipää on tullut tehtyä useinkin, mutta patapulla oli minulle ihan uusi tuttavuus. Ohje sattui silmään Yhteishyvä -lehdestä. Ohjeessa se on nimeltään Vaniljainen patapulla, mutta itse lisäsin siihen myös kanelin. Patapulla valmistetaan samalla periaatteella kuin pataleipäkin eli aineet vaan sekoitetaan ja jätetään lämpimään ja vedottomaan paikkaan kohoamaan yön yli. Tässä pullaohjeessa taikina taputeltiin yön kohotuksen jälkeen levyksi jauhotetun leivinpaperin päälle ja levyn päälle siroteltiin sokeria, vaniljasokeria, kanelia ja päälle vuoltiin juustohöylällä voilastuja. Tämä toistettiin kolme kertaa käännellen aina taikinan reunat voi-sokeri -seoksen päälle. Sitten ”pullapallon” annettiin vielä kohota pari tuntia ja pallero pudotettiin leivinpapereineen 3 litran vetoiseen pataan. Uunissa se oli ensin kansi päällä 35 minuuttia ja sen jälkeen ilman kantta 15 minuuttia. Tältä se sitten näytti uunista tulon jälkeen.Mukavan rouhean näköinen pullanen.Jäähtyneen pullasen päälle roiskittiin tomusokeri-sitruunamehu -kuorrutetta ja nonparelleja. Sulatettu valkosuklaakin kävisi varmaan hyvin kuorrutteeksi.Pulla oli aivan mahdottoman mehevää ja hyvänmakuista. Lisäämäni kaneli teki pullaan makulisän lisäksi myös kivoja kuvioita. Tätä pullaa meillä tehdään kyllä toistekin; toki aikaavievää, mutta niin helppoa!

Ystävänpäiväkahvit

Omenapussin kyljestä löytyi kokeilukelpoinen paistosohje: suolacashew-omena -paistos.Omenan ja suolapähkinän yhdistelmä vaikutti lupaavalta. Tuli mieleen, että voisi kokeilla myös päärynän kanssa.Ohjeen vehnäjauhot ehkä kuitenkin korvaisin seuraavalla kerralla kaurahiutaleilla. Ne sopivat mielestäni omenan kanssa paremmin kuin tuollainen ”kakkutaikina” -tyyppinen seos.Hyvältä se kuitenkin maksui vanilja-valkosuklaa -jäätelön kera.Ja ihan parhaassa ystävänpäiväseurassa, kun tytär ja meidän suloinen lapsen lapsemme lennähti tänne ystävänpäivävierailulle ♥