Onko saumafix kestänyt

Blogini lukijat ovat muutaman kerran kysyneet, miten meidän pesuhuoneen Saumafix-käsittely on kestänyt, joten ajattelin näin jutun ja kuvien muodossa kertoa, että hyvin on kestänyt.

Minähän tosiaan päädyin tekemään meidän uuden silloin rakenteilla olevan kotimme ensimmäisen remontin jo ennen kuin edes muutimme tänne, viime heinäkuussa. Siitä löytyy tarinaa täältä. Tuli nääs saumaväri valittua laatan sävyn mukaan, mutta lopputulos ei ollutkaan yhtään sellainen kuin odotin. Vaan sävy oli lähes valkoinen, joka tosiaankaan ei ollut lähelläkään laatan väriä. Vessat ja kodinhoitohuone sai jäädä valkosaumaikseksi, sillä niissä tiloissa se väri ei niin paljon häirinnyt silmää isomman laattakoon vuoksi. Sen sijaan pesuhuoneen ja saunan 10×10 laatan saumavärin käsittelin harmaalla saumafixillä.Näin laatoitus näytti heti paremmalta, ikäänkuin yhtenäisemmältä kokonaisuudelta.Seinälaattoihin laitettiin myös silloin sama saumaväri, mutta sekin sai jäädä vaaleaksi. Näissäkään isoissa laatoissa vaalea sävy ei häirinnyt silmää. On muuten ihan huippusävy näissä kalkkivesissä tuo betonimainen harmaa, ei näy kalkit!Saumafix on pysynyt todella hyvin. En tiedä sitten oliko etua siitä, että sauma oli täysin uusi eli siinä ei mitään saippuakertymiä yms. vielä ollut. Ilmeisesti väri on painunut sauman sisään eikä kulumaa näy missään kohtaa lattiaa.Toinen hyvä valinta pesutiloissa on satiinilasiset saunan- ja pesuhuoneen ovet. Ei näy kalkit eikä vesitipat näissäkään.

Advertisement

Uusi upea pesuhuoneemme

Yhteistyössä Indiedays ja IDO.

Vihdoinkin meidän pesuhuoneemme on kokenut kauan odotetun remontin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAReilu viikko sitten kerroin teille millaiset suunnitelmat minulla oli pesuhuoneemme uudistamiseen.  Nyt kaikki on täysin suunnitelman mukaan toteutettuna ja vihdoinkin valmiina! Reilu pari viikkoa siinä ajallisesti meni, mutta lopputulos on kaiken vaivan arvoinen.OLYMPUS DIGITAL CAMERAUpeat suomalaiset IDO-kalusteet ovat ihanassa pesuhuoneessamme kuin pisteet iin päällä ja istuvatkin kokonaisuuteen loistavasti. OLYMPUS DIGITAL CAMERAIDOn kauniissa kalusteissa näkyy ja tuntuu suomalaisen designin ja työn laatu. IDO Seven D sarjan allaslaatikoston moderni ja selkeä muotoilu sekä upea harmaan sävy hivelevät silmääni. Mikä parasta; kaikki tuotteet tulivat valmiiksi koottuna eli täysin asennusvalmiina. Ei siis mitään levypaketteja! Kosteaan tilaan sopiva IP44 luokan IDO Reflect LED-tasopeili on näyttävän kokoinen ja antaa hyvän valon kasvojen ehostukseen. Uusi syvyydeltään kapeampi allaskaluste ja suuri peili tuovat pesuhuoneesemme myös lisää tilantuntua.OLYMPUS DIGITAL CAMERAAllaslaatikossa on kaksi isoa laatikkoa, joissa oli valmiina laatikonsuojamatot, jolloin siellä olevat tuotteet pysyvät hyvässä järjestyksessä, eivätkä liukastele avattaessa ja suljettaessa reunasta toiseen. Ylempään laatikkoon tuli mukana myös kätevät jakoseinät, joilla esimerkiksi meikkituotteet saa kivasti järjestykseen. Alemmassa laatikossa on syvyyttä vähän enemmän ja sinne meillä päätyivät laudeliinat ja vieraspyyhkeet.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMetrin levyinen taso on kivasti tehty niin, että allas ei vie turhan suurta tilaa tasosta. Näin tasoon jää mukavasti laskutilaa, jota voi käyttää mieleisellään tavalla 😉 Sekä laatikostoja että allastasoja löytyy IDOlta hyvä valikoima useita eri leveyksiä, niinpä kaikenkokoisiin tiloihin on varmasti saatavilla sopivan kokoinen ja mieleinen suomalaista laatua oleva säilytys- ja allasratkaisu. OLYMPUS DIGITAL CAMERAPesuaineemme ovat nyt sopivalla käsittelykorkeudella upeiden IDO City 2 -kristallilasihyllyjen ansiosta. Mielestäni ne tuovat pesuhuoneeseen tyyliä hyödyllisellä tavalla.OLYMPUS DIGITAL CAMERATyylikkäät hyllyt saivat esteetikon vähän miettimään pesuainepullojenkin hillitympää ulkonäköä 😉 Ylemmälle hyllylle nostin pari lyhtyä, jotka luovat tunnelmaa ja niiden tuikut eivät umpinaisen ulkomuodon ansiosta sammu vaikka muutama suihkuvesipisara niihin osuisikin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAPesuhuoneemme uusi laatoitus tehtiin saneerauslaastilla vanhan laatoituksen päälle. Nykyään siihenkin hommaan löytyy paljon ohjeita internetistä. Tietysti on oltava varma, että kosteuseristeet vanhan laatoituksen alla on kunnossa eli kosteusmittaus on hyvä tehdä ennen laatoitusta jos vähänkin sitä epäilee. Ennen laatoitusta vanhojen laattojen pintaa voi vähän karhentaa tai toinen keino on tehdä saneerauslaastilla ns. ”tartuntakynnet” vanhojen laattojen päälle ennen laatoitusta. Meidän laatat ostin Tornion Lakkapään varastoalesta ja koko pesuhuoneen laattojen hinnaksi tuli vähän yli 220 euroa (21 m2 laattaa + 2 arkkia mosaiikkia 30×30). Laatoissa on kiva raidallinen pintastruktuuri, joka tuo seinäpintaan elävyyttä. Sisäkulmiin laitoimme silikonin sijaan kauniit mattahopeiset laattalistat, joilla laatoituksen ilme on tosi tyylikäs.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOlen niin innoissani kun sain itsekin vihdoin pesuhuoneeseemme upeaa Luxury Silver mosaiikkia, jota olen monelle asiakkaalleni suositellut ja jonka moni on valinnutkin. Se antaa mielestäni juuri sopivasti ilmettä yhden mosaiikin levyisenä pystyraitana valituissa paikoissa. Meillä sitä tuli kolmeen eri kohtaan; yhteen kohtaa valkoista laatoitusosaa, yhteen kohtaan harmaata laatoitusosaa ja harmaan sekä valkoisen laattarajan väliin. yhdistelmä 1Halusin suunnitelmassani nimenomaan tumman laatan suihkujen kohdalle, sillä täällä Torniossa on erittäin kalkkinen vesi, joka värjää valkoisen sauman ikävästi. Nyt uskon, että sauma ei ole niin suuritöinen tumman sävyisenä. Laitoin saumoihin vielä varmuudeksi Cascon saumasuojan. Se ainakin lupaa paljon; ”muodostaa näkymättömän suojakalvon suojatulle pinnalle. Suojakalvo tunkeutuu 5-20 mm syvälle materiaaliin. Erittäin pitkäikäinen suojavaikutus. Estää kosteuden ja muiden nesteiden imeytymisen. Tekee pinnasta tehokkaasti likaa hylkivän.” OLYMPUS DIGITAL CAMERALattian teimme Cascon Superplan märkätilatasoitteella, joka on päällemaalattava. Tasoitetta levitettiin kahteen otteeseen noin 3-5 mm:n kerros. Superplanin työskentelyaika on lyhyt ja tasoitteen levittäminen kannattaakin antaa ammattilaisen käsiin, jotta siitä tulee kunnollinen tällaisessa lattiassa, jossa on kaadot. Lattiakaivo teipattiin maalarinteipillä laastin levityksen ajaksi. Lattian maalasimme samalla sävyllä kuin IDOn allaslaatikosto. Maalina käytimme Betoluxia, jota Tikkurialn neuvontapalvelu suositteli hommaan, mutta ”omalla vastuulla” 😉 Maalia levitimme kaksi kerrosta. Tämähän oli sellainen meidän oma kokeilu ja emme tietysti voi taata miten se tulee kestämään. Katsotaan sitten ajan kanssa kuinka sen kanssa käy.  OLYMPUS DIGITAL CAMERALattia ei ole aivan peilitasainen vaan pieniä epätasaisuuksia siinä on havaittavissa, joka kuitenkin tekee lattiasta vähän eloisamman näköisen. Lattia ei ole liukas vaikka niin luulisi. Toki jos pesuainetta siihen putoaa, niin sillä kohtaa voi jalka livetä. Olen kuitenkin niin tyytyväinen sekä lattian sävyyn ja pintaan. Tosi helppo lastalla vetää kuivaksinkin suihkuttelun jälkeen. OLYMPUS DIGITAL CAMERALaatoitus- ja lattiatarvikkeet tulivat maksamaan yhteensä noin 600 euroa ilman työkustannuksia. Työstähän meillä ei tarvinnut maksaa mitään, sillä me mieheni kanssa itse hoidimme homman. Arvioisin, että ammattimiehellä hommaan menisi noin 30 tuntia, jolloin esimerkiksi mieheni firma olisi laskuttanut työstä vähän yli 1300 euroa. Idon kalustehinnat löytyvät heidän kattavilta tuotesivuiltaan.

Suurkiitos IDOlle ja Indiedaysille meidän pesuhuoneemme uudesta kauniista ilmeestä. Ilman tätä mahtavaa yhteistyötä meidän pesuhuoneemme kirsikansävyiset kalusteet eivät olisi vielä pitkään aikaan muuttaneet uusiin koteihinsa 🙂 Mitäs sanotte; oliko hyvä muutos?hyllyyhdistelmä ph

Uudistuva pesuhuoneemme

Yksi jo muutaman vuoden muhineista suurista sisustushaaveistani on vihdoinkin hyvää vauhtia toteutumassa, nimittäin pesuhuoneemme uudistus. Suureksi ilokseni pääsin mukaan IDOn ja Indiedaysin yhteistyökampanjaan, missä sain valita IDO:lta upeita kotimaisia tuotteita meidän pesuhuoneeseen. Eipä tarvinnut kauaa miettiä, mikä pesuhuoneessamme eniten kaipaisi raikastusta…arvaattekin varmaan jo? Valkoisen, mustan ja harmaan sävyihin rakastunut sisustaja-Soile on jo mielestään tarpeeksi kauan katsellut pesuhuoneen kirsikan sävyisiä allaskalusteita. Ne saavat nyt väistyä uusien upeiden kalusteiden tieltä. Uudistuksen myötä pesuhuoneemme päivittyisi vihdoin talon muun sisustuksen tyyliin. Vanhat kalusteet onkin jo irroiteltu ja sain ne jo kaikki myytyä eteenpäin facebookin myyntipalstan avulla.FullSizeRender (4)Uudet upeat kalustevalintani ovat IDO Seven D sarjan harmaa alakaappi IDO Seven D tasoaltaan  kera sekä märkätilan vaatimukset täyttävä IP44 luokan IDO Reflect LED-tasopeili; sekin metrin levyisenä. Mietin kovasti kumman sävyisen allaslaatikoston ottaisin; valkoisen vai harmaan. Sitten ajattelin, että harmaa sävy olisi armollisempi ja tulisi paremmin esiin valkoisesta laattaseinästä ja päädyin siihen. Olisitteko tehneet mahdollisesti saman valinnan vai olisiko teidän mieleen ollut valkoinen tai ihan joku muu IDO:n laajasta ja laadukkaasta valikoimasta? Olisi kiva kuulla, mikä teitä siella eniten miellyttäisi? Ihania kaikki ja aika toven siellä valikoiman parissa surffailinkin ennen päätöstä 😉peili ja allaskaappi IDO Seven D malliston design on mielestäni erittäin tyylikäs ja kattava. IDO tuotteiden kotimaisuus on myös iso plussa. Suomen taloustilanteessa olisi meidän jokaisen tärkeää yrittää aina mahdollisuuksien mukaan ostaa suomalainen ja myös Suomessa valmistettu tuote. IDO:n tuotteet ovat mielestäni myös ihan kohtuuhintaisia kun ottaa huomioon tuotteiden laadun ja kotimaisuuden. Kaikki tuotteiden hinnat löytyvät myös kätevästi ja nopeasti IDO:n sivuiltaKaupintie_2014_0283Tiesittekö muuten, että IDO on Suomen ainoa saniteettikeramiikan tuottaja, ja se on ollut toiminnassa jo vuodesta 1874. Viime vuonna juhlittiinkin kotimaisen saniteettiposliinin 140-vuotis juhlavuotta. Kaikki kaapistotkin tehdään Suomessa, ja suihkutkin pohjoismaissa (Ruotsissa).

Pesuainepulloille valitsin vielä tyyliikkäät kristallilasiset IDO City 2 -lasihyllyt. Ne asennetaan suihkujen lähettyville päällekkäin.lasihyllyUusien kalusteiden lisäksi ajatuksissani oli ensiksi tehdä vain pieni sävymuutos pesuhuoneen seiniin maalaamalla vanhan laatoituksemme boordiraitana oleva ruskeanharmaa laattarivi tummanharmaaksi.  Sekin olisi ollut jo ihan kiva facelift pesuhuoneellemme uusien IDO:n allaskalusteiden kera, sillä peruslaatoitus oli kuitenkin hillitty valkoinen ja lattia tummanharmaa. Sävyjen puolesta laatoitus oli siis ihan ok. pesuhuone 2Niinhän se kuitenkin on, että ”nälkä kasvaa syödessä” ja homma alkoi laajenemaan (aika erikoinen sanonta muuten, sillä kyllä mulla ainakin yleensä nälkä hiipuu pikkuhiljaa syödessä ;)). Valkoisten laattojen valkoiset saumat suihkun kohdalla ovat kyllä niin viheliäisiä puhtaana pidettäviä, että olisikohan niiden eliminoimiseksi nyt samalla kertaa jotain tehtävissä. Kuten aikaisemmin kerroinkin aloin innostua kovasti laatoituksen päällekin sopivasta saumattomasta mikrosementti -pinnoitteesta lattiaan ja kattoon. Sitä tarkemmin tutkittuani löysin blogin Katin Kokeelliset Remontit, jossa pesuhuoneen seinät ja lattiat oli pinnoitettu edullisemmalla tavalla; märkätilatasoitteella.  Kerroin asiasta miehelleni ja sain kuin sainkin hänet suostumaan vähän isompaan remonttiin. Niin päätimme, että seinät ja lattiat tultaisiin tasoittamaan ja maalaamaan Katin ohjeiden mukaan.

Testasimmekin jo tasoitepintaa pieneen wc-tilaamme ja lattiasta tuli tosi upea (siitä kuulette ja näette kuvia sitten erikseen, listat puuttuu vielä). Aikamme asiaa pohdittuamme tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että pesuhuoneen seinät olisivat kivemman näköiset laatoituksella. Laatoitushomman kun voisi hoitaa myös vähemmällä purkamisella niin, että uudet laatat asennetaan vanhojen laattojen päälle. Niinpä kävimme valitsemassa uudet laatat työpaikkani Lakkapään alennuslaattavalikoimasta. Seinälaattojen hinnaksi jäi vain vähän yli 400 euroa. Tasoitteella päällystetty lattia maalataan Betoluxilla saman sävyiseksi kuin valitsemani allaskaluste.  Sävynumeron sain soitettuani IDO:n kuluttajaneuvontaan, jossa ystävällinen mieshenkilö selvitti minulle IDO:n käyttämän harmaan sävyn NCS-numeron. Olin aika innoissani kun huomasin, että numero on Teknoksen N-loppuinen eli puhdas harmaa sävy.idlaatoitussuunnitelmaNähdäkseni lopputuloksen ennen työn aloittamista tein käyttämälläni Fusion suunnitteluohjelmalla perspektiivi kuvat kahdesta suunnasta valitsemieni laattojen mukaan. Suihkuseinälle ja sen viereiselle seinälle yhden laattarivin verran tummaa harmaata ja muualle valkoista. Sopiviin väleihin sitten yhden mosaiikin levyiset pystyraidat ihanan kiiltävä hopeamosaiikkia. Ja vielä ”pisteenä iin päälle” nuo kerrassaan upeat IDO:n kalusteet. Mitäs sanotte suunnitelmista? pesuhuonesuunnitelma

Inspiraatioita pesuhuoneen laatoitukseen

Selailin eilen Booli.se -sivuilla erilaisia pesuhuonelaatoituksia. Keräsin tähän postaukseen kuvia minua eniten miellyttävistä kokonaisuuksista. Eniten tuntuu iskevän näissäkin tiloissa harmaa-valkoisuus 🙂

Yleensäkin kaksivärisyys eli kolme seinää valkoista ja yksi seinä jotain tummempaa; harmaa tai miksei ihan mustakin. Tässä varsinkin on tosi upea pinta tummassa laatassa. Myös valkoinen katto on kiva.

Laatan kokoja olen myös tarkkaillut ja ehkä eniten miellyttää isokokoinen laatta. Tällainen tiuha ruudutus on mielestäni vähän levottoman näköinen. Pidän myös siitä, että lattia on samanvärinen kuin tehosteseinä.

Puunvärinen kaapisto tuo minusta mukavasti pehmeyttä tilaan.

Laattojen ladonta on myös kovasti mietityttänyt ja jotenkin iso laatta vaakaan on se minun silmääni eniten miellyttävä ratkaisu. Näitä kuvassa näkyviä tummia pystyyn ladottuja kaistaleita käytetään aika paljon tuomaan väriä yksiväriseen valkoiseen laattaan.

Tässä pesuhuoneessa laatat on ladottu tiililadonnalla. Tämä on minulle aivan uusi tuttavuus ja en ehkä haluaisi omaan pesuhuoneeseeni tällaista ladontaa. Seiniin valitut sävyt tässä pesuhuoneessa ovat täydelliset….

…mutta mielestäni tuo tiililadonta on vähän levottoman näköinen. Myös lattian ruskea sävy jotenkin riitelee harmaan sävyn kanssa.

Kaakaon sävyinen laatta on myös ihastuttanut minua jo pitemmän aikaa ja varsinkin koko pesuhuoneen laatoitus ao. sävyllä näyttää rauhalliselta ja tyylikkäältä valkoisten ja kulmikkaiden wc-kalusteiden kera.

Muutenkin myös ruskean sävyt miellyttävät silmääni, vaikka en ehkä itse niitä valitsisi. Ruskea on lämmin väri ja sopii hyvin puhtaan valkoisen kanssa.

Kuten tässäkin kuvassa; ruskea kaapisto ja lattia tuovat kovaan valkoiseen tilaan lämpöä.

Selkeä musta-valkoinen pesuhuone on myös erittäin tyylikkään näköinen. Värillisillä pyyhkeillä tilaan tulee kodikkaampi ja pehmeämpi ilme.

Lopuksi vielä yksi upea mustanharmaa laatta Kaakelikeskuksen sivuilta. Tämä kaunis struktuurilaatta voisi hyvinkin päätyä yhdelle pesuhuoneemme seinälle.

Meidän kylppäri ja sauna pukeutui jouluun

Joulun aikaan voi hyvinkin koristella myös pesuhuoneen ja saunan kynttilöin, ulkokäyttöön tarkoitetuin valoketjuin sekä miksei tähdinkin;)
*****
Tässäpä yleiskuva kylppäristä somistelujen jälkeen:
Hoksasin, että minulla on kaapissa noita paperitähtiä ja virittelin ne kattoon aikaisemman postaukseni innoittamana, ne vain roikkuvat katossa ilman valoa: Ikean risunippu sai ympärilleen ulkokäyttöön sopivat ja sen vuoksi kosteuttakin kestävät jouluvalot:

Tässä vielä tähdet vähän lähempää:

Hyllykön päälle laitoin vadin, jossa on PALJON ihania kynttilöitä luomassa joulunajan saunatunnelmaa. Teen usein pesuhuoneessa käsien kuorintahoitoja, hiusten sävytystä yms. jolloin sielä voi viivähtää kauemminkin kynttilöiden loistoa katsellen ja rauhoittuen:

Löylyhuoneen pienellä nurkkatasanteella loistaa lasinen kynttilälyhty:

Kynttilälyhdyn kuviot piirtyvät kauniisti saunan seinään:


Pienellä Ikeasta ostetulla tauluhyllyllä on rivi Iittalan Kivi-tuikkuja luomassa tunnelmaa:


Tässä vielä kuva löylyhuoneesta salaman kera…vähän on kolkompi tunnelma näin valoisassa kuvassa;)


Tässä vielä kuva, jossa näkyy myös löylyhuoneen katto, joka on mieheni ideoima ja hänen käsialaansakin. Kuituvalot ovat kivasti tuolla syvennyksen reunoilla ja maalailevat aivan kuin linnun kuvia tuohon katossa olevaan neliöön:)

Pesuhuone ja sauna





Puuhyllyt, jakkara ja penkki ovat Ikean MOLGER-sarjaa.
Pesuhuoneemme on ihan mukavan kokoinen, mutta yksi huono puoli löytyy siitäkin; pienelle pyykinkuivaustelineelle voisi olla sopiva paikka. Nyt se seisoo yleensä keskellä pesuhuonetta ja sitten suihkuun ja saunaan tullessa sitä on siirrettävä tuohon makuuhuoneeseen menevän oven eteen.
Pesuhuoneestamme on siis käynti sekä makuuhuoneeseen, että kodinhoitohuoneeseen. Varsinkin kun on vieraita saunomassa on kiva, että he voivat mennä saunaan makuuhuoneen kautta rauhassa, koska kodinhoitohuone on vähän sellainen läpikulkupaikka. Tietysti kaikkein paras olisi jos olisi oikein pukuhuone, mutta totean taas, että kaikkia tiloja ei voi saada…

Saunassa on se valkolakattu paneli ja lauteet ja kiukaan tausta on lämpökäsiteltyä haapaa. Kiuas on Harvian Ainafalmis Forte, joka on tosi kiva, kun saunaan voi mennä milloin vaan ilman etukäteissuunnitelmia.