Kaksion myyntistailaus

Nyt on bloggailutaukoa vietetty reilu kuukausi ja tuli sellainen kiva juttu eteen, että ajattelin sen tänne raportoida. Mielessäni onkin päivittää blogia aina silloin kun on jotain kivaa kerrottavaa.

Nyt on; stailasimme nimittäin veljeni kanssa hänen Helsingissä omistamansa huoneisto myynnin vauhdittamista varten ja se kuulkaas kannatti! Useamman kuukauden tyhjänä myynnissä ollut asunto meni kalustettuna kaupaksi muutamassa viikossa. Veljeni hankki asuntoon uudet kalusteet ja tekstiilit ja tokihan asunto näytti heti paremmalta kuin ilman sisustusta.

Huoneistossa on 35,5 m2, johon tilaan onkin saatu sopimaan huoneet kivasti. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, veljeni lisäsi huoneiston keittiöön liikutettavan saarekkeen. Sillä saatiin lisää niin tärkeää säilytys- ja tasotilaa. Tarvittaessa saarekkeen voi mukavasti siirtää sivummalle, jolloin olohuoneeseen avautuu lisää tilaa.

Pitemmittä puheitta tässä ennen ja jälkeen kuvat. Olohuoneeseen hankittiin Jyskistä AARUP tv-taso ja LEJRE sohvapöytä. Valkoinen sohva on Ikean SÖDERHAMN ja myös pieni ALSEDA jakkara on Ikeasta.

Makuuhuoneeseen pedattiin ilmapatjasänky. Rottinkituoli ADEA on Ikeasta. Pienet TAPS yöpöydät ovat Jyskistä. Molempiin huoneisiin kiinnitettin taulut ilman reikien porausta kätevillä 3M taulunkiinnityspaloilla.

Advertisement

Kaksion myyntistailaus

Tuttavamme pyysi minua stailaamaan heidän tyhjän kaksion myyntinäyttelyä varten. Kaksioon hankittiin kaikki uudet huonekalut ja tekstiilit. Ostopaikkoina edullisen hinnan liikkeet eli Ikea, Jysk, Haaparannan Rusta sekä Sotka, joten rahaa koko hommaan upposi vain pari tuhatta euroa.

Olohuoneen edullinen sohvaryhmä Jyskistä, sattuivat olemaan vielä hyvässä alessakin ostohetkellä. Sohvayynytkin Jyskin alesta vain 3 euroa kappale ja sieltä myös verhot parilla kympillä.  Matto on Sotkasta ja sekin vain 25 euroa, kun oli ollut näyttelyryhmässä. Myös sohvapöydät on Sotkasta.  Lattiavalaisin on Ikean NYMÅNE-sarjaa.Sohvaryhmän sävyihin sopiva tv-taso niinikään Jyskistä. Kattovalaisin on Ikeasta, kuin myös NYMÅNE-sarjan pöytävalaisin.Tauluhyllyt on Rustasta ja pienet kullanväriset koristepullot Hemtexistä. Pikkutaulut Jyskistä. Tv-tason pöytävalaisin on Ikeasta.Olohuoneen sivupöytä on Jyskistä.Sivupöydällä oleva pienempi kupuvalaisin on Jyskistä ja sopi hyvin Ikean NYMÅNE-sarjan seuraan. Kultareunainen peili on Rustasta ja sieltä on myös lattialla oleva kukkakori kukkasineen.Mielestäni olohuoneen kalustuksesta tuli pienellä rahalla oikein viehättävä.Makuuhuoneeseen laitoin ilmapatjasängyn. Kaikki makuuhuoneen kalusteet ja tekstiilit on Jyskistä.Keittiön ruokapöytäryhmä ja matto myös Jyskistä. Liinat, taulut ja valaisin Ikeasta. Verhot toin omasta kaapistani.Keittiössä on valkoiset kalusteet ja tummat tasot. Eteisen lipasto ja matto ostettiin Ikeasta ja peili Rustasta. Pieni pöytävalaisin on Jyskistä.Maljakko pöydällä on Hemtexin alesta, niin kaunis ja vain 3,50 euroa! Vessaan ostin uudet tekstiilit Jyskistä.

Myyntistailauksella tilojen mittasuhteet esiin

Veljelläni on Torniossa myynnissä talo, johon tein viime viikon aikana myyntistailauksen. Mielestäni stailaus asuntoon kannattaa aina ja varsinkin silloin kun myydään tyhjää asuntoa. Toki myös asuttuun kotiin voi sisustusalan ammattilainen tehdä pienillä muutoksilla kodin myyvämmän näköiseksi.

Veljeni vuonna 1986 rakennettuun taloon tehtiin täysi remontti; seinäpintoja osin maalattiin osin tapetoitiin, laminaatit uusittiin, pesuhuone laatoittettiin uudelleen sekä saunan lauteet ja seinäpaneelit uusittiin. Wc:n kalusteet uusittiin ja wc:n kalusteseinä laatoitettiin. Asunnosta tuli kokolailla uuden veroinen.

Stailauksen kalusteet toin pääasiassa kotoani ja jotain uuttakin edullista hankin sieltä täältä. Sävyinä tietysti musta-harmaa-valkoinen kun minä olen päässyt päättämään 😀 Eteisen lipaston lainasin naapurista ja peili, matto sekä valaisin löytyi meiltä kotoa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAAsunnossa on tilava eteinen, jossa on peiliovilla varustettu liukuovikaapisto.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOlohuoneeseen veljeni osti Jyskistä harmaan sohvan, johon toin meiltä tyynyjä ja torkkupeiton. Sohvapöytä on meillä ollut joku aika sitten olkkarissa. Somisteita minulla on myös kaapit ja yläkerran hyllyt pullollaan ja niitä sitten ripottelin koristamaan sinne tänne. OLYMPUS DIGITAL CAMERATähdetkin laitoin jo ikkunaan, kun onhan se joulu jo parin kuukauden päästä 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAIkeasta aikanaan hankittu sivupöytä on ollut loistava hankinta! Se on toiminut kodissamme sivupöytänä, juhlakattauksissa tarjoilupöytänä ja vuoteen päällä pöytänä. Se on erittäin kevyt liikutella ja nyt sen toimme tänne täydentämään tyhjää seinää.OLYMPUS DIGITAL CAMERAIsompaan makuuhuoneeseen petasin ilmapatjasängyn muhkein vuodevaattein ja koristetyynyineen. Yöpöytinä ovat veljeni nykyisestä kodista entisen asukkaan itsetekemät vaaleanharmaat puutuolit. Taulun ripustin ilman kehyksiä siimalla kattolistasta, niin ei tarvinnut seinään reikiä tehdä (..se taulu on muuten suorassa, vaikka näyttääkin toista ;)). Verhot näppäsin kympillä Säästötexin alelaarista ja pöytävalaisimet kolmella eurolla Ikean poistopisteestä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAIsommassa makuuhuoneessa on hyvin säilytystilaa; kahdella seinällä komeroita; toisella neljä….OLYMPUS DIGITAL CAMERA….ja toisella kolme kattoon asti ulottuvaa komeroa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAPienemmän makuuhuoneen jätin stailaamatta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKeittiöön ostin Ikean poistopisteestä lasilevyn ja sille pari puista jalkaa. Tuolit on meidän yläkertaan uusien tuolien tieltä siirtyneet Askon Igloot. OLYMPUS DIGITAL CAMERAKeittiön toiselle seinälle laitoin vain pienen pöytävalaisimen ja muutaman mukin roikkumaan välitilassa oleviin koukkuihin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKodinhoitohuone on samalla arkieteinen ja tähän tilaan uusittiin vaaleaa laattalattiaa muistuttava muovimatto. OLYMPUS DIGITAL CAMERAPesuhuoneen laatoitus ja suihkuhana hohtaa uutuuttaan. Tilaa piristämään toin omanikkaroimani tikkaat, joihin laskostin pari pyyhettä. OLYMPUS DIGITAL CAMERASaunan paneloitiin kuusilaudalla ja lauteet tehtiin lämpökäsitellystä haavasta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAEteisen wc:n kalusteseinä laatoitettiin ja allaskalusteet peileineen hankittiin Ikeasta.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalossa on etu- ja takapihalla tilavat terassit sekä metsään rajoittuvalla takapihalla vielä pieni seinäkasvihuone. Pihalta köytyy myös talvilämmin huvimaja.OLYMPUS DIGITAL CAMERAHuvimajaa voi käyttää ihan vierashuoneena, sillä sinne mahtuu hyvin vuodesohvakin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAPohjaltaan talo näyttää tältä.www_fullTein kohteesta myös videon. Mikäli kiinnostuit kohteesta ihan kodinostomielessä, niin lisäietoja löytyy etuovesta.

Myyntikuvauspuuhissa kauniissa kodissa

Stailasin ja kuvasin  myyntikuvat erään pariskunnan omakotitalosta muutama vuosi sitten. He kertoivat, että ottamillani kuvilla oli iso merkitys talosta nopeasti syntyneisiin kauppoihin. Nyt heillä on jälleen myyntiin tulossa nykyinen asuntonsa, jonka he pyysivät minut jälleen kuvaamaan. Niinpä kävin siellä kameran kanssa ottamassa kuvia ja tässäpä otoksia teillekin ihailtavaksi. Ihanasti sisustettu koti; paljon ainakin minun silmääni miellyttävää mustaa ja valkoista 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAKoti on kerrostalossa Tornionjoen rannalla. Asunnossa on huoneita kahdessa kerroksessa tai itseasiassa kolmessa, sillä eteinen, jossa on pääsisäänkäynti huoneistoon on kerrosten välissä omana tasonaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERA Eteisestä lähtee portaat alas….OLYMPUS DIGITAL CAMERA….josta ensimmäisenä vastaan tulee jo eka kuvassakin näkynyt eteisvaatetila. Tästä tilasta on myös käynti (oikealla näkyvät portaat alas) pieneen alaeteiseen, jossa on pieni oma varasto sekä toinen uloskäynti talon asukkaiden yhteisiin tiloihin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAEteisvaatetilasta astutaan avaraan ja valoisaan olohuone-keittiötilaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERA Olohuoneen musta seinä tuo kontrastia muuten valkoiseen tilaan. Yksi seinä on tapetoitu koivukuviotapetilla.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKeittiön valkoiset kaapit ovat Ikean mallistosta.OLYMPUS DIGITAL CAMERASaarekkeen päässä on kiva aamupalataso.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOlohuone-keittiö -tilasta on käynti alaterassille.OLYMPUS DIGITAL CAMERATerassi ja takapiha ovat reilun kokoisia ja näkymä Tornionjoelle on upea varsinkin yläkerran koko huoneiston levyiseltä parvekkeelta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKeittiön vierestä on huurrelasioven kautta käynti pesutiloihin.OLYMPUS DIGITAL CAMERATilassa on ensimmäisenä wc.OLYMPUS DIGITAL CAMERAWc:n kautta on käynti pesuhuoneeseen….OLYMPUS DIGITAL CAMERA…ja sieltä lasiseinien takaa näkyykin huoneiston kaunis vaaleapuinen sauna. Pesuhuoneeseen ja saunaan on lisätty myös ikkuna, josta varsinkin saunan lauteilla istuessa voi katsella keittiön ikkunan kautta jokinäkymää.OLYMPUS DIGITAL CAMERAPääsisäänkäyntitasanteelta ylöspäin vievät portaat…..OLYMPUS DIGITAL CAMERA….tilaan, jossa sijaitsee iso oleskelutila puolapuineen ja vaatesäilytyksineen. Huomaa myös koko talossa olevat kauniit maalatut betonilattiat.OLYMPUS DIGITAL CAMERATässä kerroksessa sijaitsevat myös makuuhuoneet.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOleskelutilasta on käynti yläparvekkeelle, josta on huikeat näkymät Tornionjoelle.OLYMPUS DIGITAL CAMERAYläkerrassa on myös viihtyisä wc-tila, jossa….OLYMPUS DIGITAL CAMERA….on huoneiston pyykinpesupiste.OLYMPUS DIGITAL CAMERAYläkerrassa on kolme makuuhuonetta, yksi on sisustettu perheen tytölle….OLYMPUS DIGITAL CAMERA…..toinen perheen pojalle….OLYMPUS DIGITAL CAMERA…..ja kolmas vanhemmille.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMikäli tämä asunto Tornion Kivirannalla jokinäkymällä alkoi kiinnostamaan sinua, voit kysyä minulta myyjän yhteystietoja.

Upeassa kodissa myyntistailaamassa

Paikallinen blogini lukija otti minuun yhteyttä ja pyysi apua kotinsa myyntistailaukseen. Koti oli kerrassaan upea sellaisenaan; vain pientä karsintaa ja somisteiden lisäämistä eli koti saatiin aika pienellä vaivalla kuvauskuntoon.

Talossa on 186 m2 ja se on valmistunut vuonna 2007. Talo on mielestäni erittäin kaunis ulkoapäin; sekä muoto että väri on ainakin minun mieleeni.

Autotalli mukailee päärakennuksen tyyliä pulpettikattoineen.

Talon pääsisäänkäynnin yhteydessä on avovarasto, jossa voi kätevästi säilyttää lasten lelut, polkupyörät yms.

Ulko-ovesta sisään astuttaessa tullaan tilavaan eteistilaan, jossa on koko seinän mittainen liukuovikaapisto perheenjäsenten ulkovaatteille. Vastapäisellä seinällä on vielä hyvä tila vierasnaulakolle ja kenkähyllyille.

Eteistilasta seuraavaksi tullaan käytävään, jonka punainen seinä on mielestäni upea! Punaiselle seinälle sopivat hienosti Ikean Trones kenkäkaapit. Vastapäisellä seinällä on pieniä peilejä pystyrivissä ja kello pisteenä iin päälle.

Ensimmäisenä eteisaulassa on ovi vanhempien makuuhuoneeseen.

Seuraava ovi vie perheen pojan huoneeseen.

Käytävän varrella sijaitsee myös ovi, joka vie kauniiseen wc-tilaan.

Käytävä johtaa viimeiseksi yhdistettyyn olohuone-keittiö -tilaan.

Korotettu katto tuo tilaan avaruutta.

Kaunista musta-valkoista tehostevärinä tumma turkoosi. Tyynyt on tilattu Hennesiltä ja ihan pakko oli itsekin laittaa tilaus menemään, sen verran upealta tumma turkoosi näytti musta-valkoisen kera. Kaunis kattovalaisin on Ikean valikoimasta.

Keittiön vierestä on käynti pukuhuonetilaan. Lasitiiliseinä tuo kauniisti valoa olohuone-keittiö tilasta päin.

Pukuhuonetilasta on käynti takaterasille,kodinhoitohuoneeseen ja  pesutiloihin sekä yläkertaan.

Kodinhoitohuoneessa on reilusti säilytystilaa sekä pitkä työpöytä pyykkien käsittelyä helpottamaan.

Pesuhuoneen porealtaaseen olisi kiva pulahtaa ihastelemaaan sen yllä olevaa tähtitaivas-valaistusta 🙂 Valkoista laatoitusta piristää musta-harmaa-valkoinen mosaiikkilaatta.

Saunassa on yhdistetty tummaa ja vaaleaa puuta. 
Yläkertaan vievät tummat puuportaat.
Yläkerrassa on kaksi huonetta; toisessa päässä perheen tyttären kaunis turkoosi-valkoinen huone. Upea valkoiseksi maalattu puulattia tekee tilasta erittäin valoisan.
Huoneiden välisellä käytävällä verhon takana on iso varastotila, josta tulisi loistava pukeutumishuone lisäämällä sinne hyllyjärjestelmiä. 
Käytävän keskellä on kiva aukko, josta voi kurkistaa alakertaan. Aukko on ympäröity led-valoilla, joiden väriä voi vaihdella 🙂
Näkymä aukosta alakertaan.
Toisessa päässä käytävää on parvekkeellinen huone.
Lopuksi vielä lähikuvat talon terasseista; vasemmalla pukuhuoneen terassi ja oikealla olohuoneen terassi.
Terasseja ympäröi kaunis valkoinen vaakarimoitus.

Stailattu omakotitalo

Viime viikon illat ja viikonloppu vierähtivät mielenkiintoisen stailauskohteen parissa. Meidän kadulla on omakotitalo myytävänä ja talon omistajat pyysivät minua stailaamaan kohteen myyntiä varten. Otin homman vastaan ja tässäpä sitten tulos. Sain vapaat kädet stailaamisen, joten arvaatte varmaan jo nyt sävymaailman 😉

Talo on puolitoistakerroksinen; yläkerrassa on kaksi  isoa makuuhuonetta talon molemmissa päädyissä sekä aula, iso vaatehuone ja wc-tila.  Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta, tv-huone, olohuone-ruokailutila ja keittiö, kodinhoitohuone, wc ja peseytymistilat.  Talo on Muurametalo ja neliöitä talossa on vähän yli 160.

Kun talon ulko-oven avaa on ensimmäisenä tilana…..

…iso kuisti.

Kuistiin virittelin vaaleat Halpa-hallista aikanaan hankkimani verhot.

Zelected by Houzen somisteita ripottelin taloon sinne tänne, tänne kuistiin sopivat säkkikangas lyhdyt.

Kuistin jälkeen saavutaan tilavaan eteiseen, jota….

koristamaan pääsi tauluhylly Pariisi-tauluineen.



Eteiseen hankin pienen lipaston ja peilin. Lipastolla ZBH:n Barba -kynttilänjalkapari.



Eteisen portaikon alustaa somistamaan sopi lattiakynttelikkö. Tähän kohtaan sopisi myös kivasti joku nojatuoli pikkupöytineen:)

Alakerrasta sisustettiin vain toinen makuuhuoneista vanhempien makuuhuoneeksi Ikeasta hankituin beige-valkoisin tekstiilein.

Yöpöytinä Ikean Lack-pöydät ja valaisin meidän varastosta. Ikean VIVAN-verhopari siivilöi valoa kauniisti.

Keittiöön musta-valkoiset muoviraitamatot Rustasta ja verhot Tampereen Säästötexistä.

Muutama purkki hyllyille…

… ja pöydille…

..sekä vielä leipäkori pullollaan sokerikorppuja, niin näyttää kotoisalta 🙂

Ruokailutilaan hankittiin Ikeasta MELLTORP-ruokapöytä ja mustat MARTIN-tuolit sekä valkoinen HAMPEN-matto. Verhot tein omien keittiön laskosverhojen loppupalasta…

ja liinat ostin Hemtexiltä…



…ja kattausastiat Ikeasta.



Ruokailutilasta tuli mielestäni tosi kaunis kokonaisuus ja tilaa olisi vaikka pitemmällekin pöydälle 🙂



Ruokailutilan viereiselle seinälle löysin upean seinäkellon Tampereen Säästötexistä, hintakin oli vain 25.95 euroa!



Kellon halkaisija on noin 50 cm.



Ruokailutilan vieressä on olohuone.



Tänne hankin Ikeasta kiiltävät LACK-sivupöydät ja kiiltävän LACK-sohvapöydän. Myös verhot ja HAMPEN-matto ovat Ikeasta.



Pöytävalaisimet ovat Rustasta; tosi näyttävät ja hinta vain 11 euroa kappale!



Somisteena pöydällä Ikean tuoksukynttilöitä ja ZBH:n Gallery-kynttilänjalkasarja.



Olohuoneen takan päälle toin ZBH:n HOME-kirjainsarjan. Takan viereen ostin mustan korin, johon laitoin rekvisiitaksi muutaman puuhalon 🙂 Toisella puolella takkaa on ZBH:n ASPEN-lyhty.



Olohuoneen vieressä on tv-huone, jonka sisustin vähän niinkuin työhuoneeksikin.

Työpöytänä Ikean Vika Amon  työtaso Vika Lerberg -jaloilla.

Tv-tason tein kahdesta LACK-hyllystä ja Ikean mustista säilytyslaatikoista. Laatikoihin laitoin täytteeksi puupalat etteivät ne lysähtäisi kasaan 😉

Kodinhoitohuoneen seinät olivat vaaleanpunaiset, joten ne maalasin valkoiseksi. Näin kodinhoitohuoneesta tuli selkeästi sinivalkoinen.

Allaskaapin vastakkaiselle seinälle hankin muutaman sinisen ja valkoisen pyyhkeen roikkumaan, siitä tosin jäi kuva ottamatta. Työtasolla ZBH:n AVA-lyhtyjä somisteena.

Kodinhoitohuoneesta on käynti ulos katetulle etelään päin suuntautuvalle aurinkoiselle terassille. Siinä on kiva vilvoitella saunomisen yhteydessä 🙂

Myös pesuhuone on sinivalkoinen.

Saunassa on kiva lasitiiliseinä, jonka toinen puoli on takan oikealla puolella 🙂

Alakerran wc on myös sinivalkoinen ja siellä on lattialla somisteena ZBH:n Barock -kynttilänjalkapari.

Alakerran yksi makuuhuone jätettiin tyhjäksi…

…kuten myös yläkerran huoneet.

Toisen yläkerran makuuhuoneen yhteydessä on valoisa etelään päin suuntautuva parveke.

Kiva auringonottopaikka 🙂

Yläkerrassa on myös mukavan kokoinen aulatila…

….tilava vaatehuone…

…ja vaalein kaakelein sävytetty wc-tila.

Tässä vielä alakerran pohjapiirustus sisustuksineen.

Stailauskohteen Pesuhuone ja Sauna

Stailauksen lime väri toistui myös kohteen pesutiloissa.
Matoksi hankin Ikeasta ison kylpypyyhkeen, joka pilkistää kuvan oikeasta alareunasta 😉
Mustaksi maalaamani penkki ja koristetikkaat toi kivasti särmää vaaleaan sisustukseen.
Pyyhkeet nappasin omasta liinavaatekaapista.
Löylyhuoneen lauteille heitin vain huolettomasti yhden pellavaisen laudeliinan.
Aidossa tilanteessa lauteille olisin tuonut vielä kivannäköisen löylykiulun ja -kauhan, mutta sellaista ylimääräistä settiä ei kotoani valitettavasti löytynyt.

Stailaus-näyttöni Makuuhuone

Myös makuuhuoneen tiiliseinä huoneistossa maalattiin valkoiseksi.
Vuoteen petaustekstiilit ostin Jyskistä; edullisinta mahdollista 😉
Pienellä budjetilla päädyin yöpöytien valinnassa jälleen Ikean neljän euron jakkaroihin.
Valaisimien jalat on Ikeasta ja varjostimet Rustasta.
Makuuhuoneeseen mahtui myös pieni työpöytä.
Olen omilla varoillani hankkinut kaikki stailaukseen tarvittavat kalusteet ja somisteet, joten mitään prameutta ja täydellisyyttä ei kohteen sisustuksessa ole pystytty tavoittelemaan.
Pääasiana oli saada suurinpiirtein viihtyisä kokonaisuus pienellä kalustemäärällä ja omalla budjetilla.
Toki kohteeseen olisi voinut saada vaikka mitä kivaa sekä seinille, että kalustuksen suhteen, mikäli olisi ollut ”oikean asiakkaan” tilaama kohde kysymyksessä.
Tällöin käytettävissä olisi varmaan yleensä ollut jonkunlainen budjetti myös toimeksiantajan puolelta 😉
Nyt mentiin sillä mitä meiltä kotoa löytyi ja yritettiin niillä luoda asuntoon sopiva kokonaisuus.

Stailaus-näyttöni Olohuoneen sisustus

Sisustuksen lime sävy jatkui olohuoneen tekstiileissä ja somisteissa.
Vihreät omenat piristävät ruskeaa pöydän pintaa.
Jopa tv:kin roudattiin somisteeksi, kun naapureilla sellainen sattui sopivasti rikkoutumaan 😉
Ikeassa käväisin kukkaostoksilla; pienet palmut vain 1,50/kpl. 
Viherkasvit tuovat sisustukseen vähän elämää ja ”tuoreutta”
Seinät ovat tässäkin kohteessa vähän paljaat, kun ei raski myytävänä olevaan asuntoon tehdä turhia jälkiä seinille.
Verhoja laitoin vain yhdet pituudet sekä keittiön että olohuoneen ikkunoiden reunaan. 
Verhot ikkunoiden molemmin puolin olisivat pimentäneet liikaa eli
näin asuntoon tulvii mahdollisimman paljon päivänvaloa.
Tässä vielä yksi kuva, miltä olohuone näytti ennen pientä pintaremonttia eli tiiliseinä maalattiin valkoiseksi.

Huomenna kurkataan sitten asunnon makuuhuoneeseen, jossa tehostevärinä on asunnon limestä linjasta poikkeava turkoosi.

Kurkistuksia Stailaus-näyttööni

Stailaus-näyttöni alkaa olla raportin yhteenvetoa vailla valmista.
Sisustussuunnitelman kohteeseen tein jälleen Floorplannerilla.
Ensin se näytti tältä…..
….mutta kun pääsin paikanpäälle toteuttamaan suunnitelmaa, niin sohvan ja tv-tason paikka muuttui.
Syy oli kattovalaisimen paikka:( Sitä ei oikein voinut siirtää ja sohvapöydän päällähän valaisin yleensä näyttää parhaimmalta.
Vääntelin ja kääntelin huonekaluja vaikka millä tavalla, kunnes hoksasin, että vinoon sohva, niin kaikki matsasi heti paremmin ja lopputulos näyttikin ihan kivalta.
Kattovalaisimien paikka onkin yleensä sisustamisessa yksi viheliäisimpiä ongelmia!
Tässäkin kohteessa myös keittiön kattovalaisimen paikka oli liian lähellä seinää, jolloin roikkuvaa valaisinta ei saa keskitettyä pöydän suhteen ilman lisäkoukkuja joka taas tietäisi lisäreikiä kattoon.
Kohteessa oli vielä Halltex-katto, johon ei niin vain mitään ruuveja kiinnitelläkään.
Niinpä pöydän päälle suunniteltu kattovalaisin jäi asentamatta.
Esittelenpä ensin kohteen keittiön, joka asunnossa oli aika vasta uusittu.
Yläkaapit ovat valkoiset ja alakaapit ruskeat.
Tämä kuva on otettu ennen stailausta….en hoksannut ottaa vastaavaa kokonaiskuvaa stailauksen jälkeen.
Kaikki kalusteet vein meidän yläkerrasta lainaan eli stailaus on toteutettu itseasiassa nollabudjetilla.
Työhuoneesta vein pöydän ja tuolit.
Liinat jäi vielä silittämättä….täytyy varmaan käydä paikkailemassa asia, ennenkuin kuvia näyttö-raporttiin laittaa 😉
Mitä muuten olette mieltä liinan mitasta, kun ne laitetaan näin päin;
onko sopiva mitta juuri pöydän levyinen, vähän vähemmän yli vain näin reilusti tuoliin asti?
Verhot on joskus koristaneet olohuonettamme ja Ikean peilitaulut löytyi kaapista.
Taulut olisin mielelläni laittanut vähän alemmaksi, mutta kun tällä korkeudella oli pari valmista naulaa, niin päätin välttyä lisäreikien tekemiseltä 😉
Vähän ostin itse somisteita; liinoja, purkkeja, ym. tekstiilejä.
Ovatpa sitten valmiina jos vaikka tällaisia työkeikkoja pääsisi tekemään 😉
Keittiön pöydälle tein kattauksen omista astioista.
Ikeasta ostettuihin lasipurkkeihin laitoin erilaisia pastoja ja pienimpään keksejä; näyttävät kivemmalta kun on jotain sisälläkin.
Edit:
Kävin sitten silittämässä ne liinat ja lyhensinkin nopsasti nuppineuloilla, kun useamman mielestä olivat liian pitkät. Kiitos M:lle nuppineulavinkistä 😉

Huomenna kurkataan sitten kohteen olohuoneeseen.