Kuukausi Kööpenhaminassa

Terkut täältä Kööpenhaminasta, jossa olemme lähes kuukauden viettäneet aikaa tyttäreni perheen kanssa. Tulimme tänne omalla autolla Ruotsin kautta. Lähdimme Torniosta 2.5. selvitettyämme ensin edellisenä iltana Ruotsin rajalla, että päästävät meidät lähtemään Suomesta. Saimme poikkeusluvan ylittää rajan tuolloin vielä tiukkojen rajaylitysehtojen 3E pykälään vedoten, kun tyttäreni synnytys lähestyi ja heillä ei täällä ole lähisukulaisia.  Tanska onneksemme päätti huhtikuun lopulla alkaa päästämään lähisukulaisia maahan. Todisteena rajalla meillä piti olla tyttäreni syntymätodistus, hänen passistaan kopio sekä tietysti omat passit. Ajoimme ensimmäisen päivän aikana noin 950 km Uppsalaan asti ja siellä yövyimme Scandic hotellissa. Meillä oli eväät mukana ja pari kertaa matkan aikana pysähdyimme niitä tienviereen nauttimaan. Toisena päivänä ajoimme loput 700 km ja saavuimme Kööpenhaminaan iltapäivällä. Vajaan 1700 kilometrin matka meni tosi näppärästi hyvillä teillä ja hyvällä autolla.Saavuimmekin perille todella ”kreivin aikaan”, sillä tyttäreni oli todella huonovointinen ja joutuikin heti toisena päivänä saapumisemme jälkeen lähtemään sairaalaan. Sairaalassa hänelle tehtiin heti kiirellinen sektio ja pieni suloinen tyttärenpoikamme saapui maailmaan 5.5. Tyttäreni heikon olon vuoksi myös hänen miehensä joutui olemaan hänen seuranaan koko viikon sairaalassa ns. vauvavastaavana. Me mieheni kanssa hoidimme tuon viikon heidän 2 vuotiasta tytärtään. Koronan vuoksi sairaalaan ei päässyt kukaan heitä tapaamaan, joten vanhemmat eivät nähneet esikoistaankaan koko sairaalassa olonsa aikana.Vuokrasimme meille täältä tyttäremme kodin läheltä viihtyisän asunnon Airbnb:n kautta. Talo on upealla paikalla keskellä kanavaa ja sieltä oli noin 900 metrin kävelymatka tyttäremme asunnolle. Asunnossamme on erittäin kaunis sisustus ja upeat maisemat.Äitienpäivän vietimme mieheni ja tyttärentyttäremme kanssa kolmestaan. Mieheni haki minulle lähikaupasta upean kukkakimpun, jonka mukana tuli tanskalaiseen tapaan juhlailmapallo. Viikon sairaalareissun jälkeen tyttäreni ja hänen miehensä pääsivät vihdoin kotiin.  Tervetulojuhliin leivoin makoisan mansikkakakun ja vietimme näin sekä äitienpäivää että tyttäremme, hänen miehensä ja vauvan kotiintulojuhlaa 11.5. Viikko erossa esikoisestaan vanhemmat sekä pikkuinen olivat niin onnellisia saadessaan jälleen halata toisiaan♥Viikot täällä ovat kuluneet todella mukavasti. Ollaan yhdessä vuorotellen kokattu täällä meidän asunnolla. … ja vuoroin tyttäreni miehineen on kokkailut meille maittavia aamiaisia ja illallisia.Ollaan kävelty mieheni kanssa joka päivä kanavan vartta noin 7 km:n lenkki tyttärentyttäremme nukkuessa päiväuniaan rattaisaan. Päiväunien jälkeen on silloin tällöin  leikitty hetki hiekkalaatikolla. Mummo ja pappa ovat saaneet makoisia hiekkakahveja useammankin kerran.Koko porukalla ollaan myös käyty kävelylenkeillä ihanissa puistoissa ja katsomassa lampaita läheisessä eläinpuistossa.Kahvilat täällä aukesivat 18.5. Tyttäremme perheen kodin alakerrassa on aivan ihana Bows and Balloons -kahvila, jossa kävimme heti sen avattua kahvilla. Siellä on tarjolla tosi erikoisia ja upeita jäätelöannoksia ja kakkuja.Varsinkin tämä heidän ”savuava” kahden hengen jäätelöannos. He tuovat sen pöytään ja kaatavat aluslautaseen jotain nestettä, jolloin aluslautanen alkaa hauskasti ”savuta”. Yhden kerran uskaltaiduin vävyni kanssa myös uimaan kanavassa. Tai no ei sitä minun kohdalla voi uinniksi sanoa, mutta tuli kuitenkin kauloja myöten itsensä kasteltua jäätävän kylmässä vedessä.Airbnb asunnoltamme on häikäisevän upeat maisemat joka suuntaan kohti kanavaa. Iltaisin siltojen valot ja taivaan värit ovat niin kaunista katseltavaa.Mikä parasta ollaan saatu viettää niin paljon aikaa näiden mummon rakkaiden murusten kanssa ♥Sunnuntaiaamuna varhain lähdemme ajelemaan takaisin kohti Torniota. Ikävä tulee kyllä melkoinen, mutta kuukauden päästä minulla on lennot tänne varattuna. Niitä lentoja ei ainakaan vielä ole peruttu, joten pian ehkä nähdään taas♥

Kesäinen Kööpenhamina

Vietimme viisi päivää kesäisessä Kööpenhaminassa koko perheen voimin. Saimme lapsilta joulalahjaksi liput jääkiekon MM-kisojen semifinaaleihin ja toiveikkaana lähdimme katsomaan kun Suomi raivaa tiensä finaaleihin. No eihän siinä käynyt niinkuin toivottiin, mutta kiva reissu oli joka tapauksessa. Suomi-Sveitsi pelin katsoimme uudenkarheat Leijonapaidat päällä paikallisessa pubissa. Eipä ollut paidoille käyttöä kuin sen yhden pelin ajan kun Sveitsi pisti Suomen pojat kotimatkalle.

Semifinaaleissa kävimme paikanpäällä katsomassa kun Ruotsi raivasi tiensä finaaaliin passittamalla USA:n pojat pronssiotteluun. Tunnelma kisapaikalla oli Suomen putoamisesta huolimatta kiva kokea. Meillä olisi ollut liput toiseenkin semifinaalin, mutta sen jätimme sitten katsomatta.Käveltyä tuli viiden päivän aikana melkoisesti. Kävimme mm. tutustumassa Church of Our Saviour näköalakirkkoon, jossa pystyi kävelemään kirkon tornin huipulle tornin ulkopuolella kulkevia portaita pitkin. Teemun kanssa kiipesimme ihan huipulle, josta avautui huikeat näkymät Kööpenhaminan joka suuntaan.Sieltä oli mukava bongailla Kööpenhaminan nähtävyyksiä.Parina aamuna kävimme yhdessä nauttimassa makoisat brunssit. Yksi parhaimmista oli ihan majoituksemme lähellä sijaitsevan Cafe Nordenin monipuolinen aamiaslautanen.Viime kerralla minulla jäi tutustumiskäynti Christianian vapaakaupunkiin tekemättä. Nyt kävimme sielläkin hämmästelemässä.Aurinkoisin päivä oli sunnuntai ja onneksi olimmekin varanneet etukäteen kahdeksan hengen veneen, jolla kruisailimme pitkin kanaalia aamiasen merkeissä. Tyttäreni ja hänen poikaystävänsä olivat pakanneet meille reilut aamiaseväät mukaan venematkalle.Veneestä oli kiva katsella maisemia ja muita veneilijöitä. Majoituksen otin Airbnb:ltä. Asunto sijaitsi ihan keskustassa ja oli todella viihtyisä kahden huoneen ja keittiön huoneisto.

Kööpenhaminassa

Vierailimme veljeni kanssa parin päivän ajan Kööpenhaminassa.  Tyttäreni muutti sinne jo syyskuun alussa ja nyt vasta sain järjestettyä tutustumismatkan hänen uuteen kotikaupunkiinsa.  Lensimme Norwegianilla sinne sunnuntaiaamuna. Perillä meitä odotti tyttären ja hänen poikaystävänsä valmistama ihana aamiainen.Lämpimiä croissantteja, sämpylöitä ja pienet uunimunakkaat, nams!Jälkiruoaksi tyttäreni oli valmistanut makoisan Lime piirakan. Brunssin jälkeen suuntasimme keskustaan katselemaan Kööpenhaminan nähtävyyksiä. Tämän talorivistön varmaan jokainen Kööpenhaminassa vieraileva käy kuvaamassa. Yhdessä rivin taloista….…on asunut itse H.C. Andersen.Kööpenhaminassa on paljon upeita kirkkoja. Reilu kuukausi sitten tässä Christianborgin linnan kappelissa pidettiin Tanskan prinssi Henrikin siunaustilaisuus.Kaunista arkkitehtuuria.Tyttäreni ja hänen poikaystävänsä olivat varanneet meille illaksi pöydän yhdestä lempiravintolastaan; CofocostaNautimme siellä viiden pienen annoksen menun. Kiva keino maistella useita erilaisia ja kauniisti tarjolle tuotuja annoksia. Parhaiten näistä maistuivat nro 2 taivaallisen makuinen keitto ja ihana nro 5 jälkiruoka. Kuvan alla on tanskaksi mitä mikin annos sisältää.Maanantaipäivänä kävimme veljeni kanssa junalla Juutinraumansiltaa pitkin Malmössä. Pitihän se silta kokeilla, kun on tullut seurattua televisiosta Silta sarjaa. Junamatka sinne vie noin puoli tuntia.Kahvittelimme Malmössa kivassa Konditoria Katariinassa. Pientä suolaista toastia ja minilaskiaispullia.Palasimme Malmösta kolmen jälkeen kun tyttäreni pääsi töistä ja tutustuimme vielä yhdessä Kööpenhaminan keskustaan.

Majoituimme veljeni kanssa aika lähellä keskustaa sijaitsevassa Hotelli Norassa. Hyvä ja edullinen hotelli erittäin hyvällä sijainnilla. Otin tämän kuvan hotellihuoneemme ikkunasta, kun aamulla hämmästelin maanantain ja tiistain välisenä yönä satanutta lumikerrosta. En kyllä olisi uskonut lunta näkeväni keväisessä Kööpenhaminassa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko reissumme ajan, mutta ilma oli silti ajoittain tosi kylmä.Tiistaina meillä oli iltalento takaisin, mutta ehdimme vielä käydä tutustumassa pariin kauniiseen kirkkoon.Tietysti myös yksi tärkeä nähtävyys piti vielä viimeisenä päivänä käydä kuvaamassa, pieni merenneito nimittäin. Toukokuun lopulla on sitten tarkoitus viettää vähän useampi päivä tuossa upeassa kaupungissa ja ehkä silloin katsellaan enemmänkin ympärille kun sääkin on lämpöisempi.

Valkaiseva totuus vahvistui Madridissa

[mittaustagi][conversionpixel campaign=’Yotuel3′ title=’Valkaiseva totuus vahvistui Madridissa ’]Olenkin jo pariin otteeseen, ensin huhtikuussa ja sitten toukokuussa kertonut teille olevani mukana Indiedaysin ja Yotuelin kampanjassa, jossa olen päässyt testaamaan Yotuelin valkaisevia hammastahnoja.  Yhteistyö huipentui syyskuun alussa aivan loistavaan matkakokemukseen Yotuelin hampaiden valkaisuklinikalle aurinkoiseen Madridiin. Seurueeseemme kuului yhdeksän reipasta neitoa;  kolme Indiedaysin bloggaajaa; Aino Uino-blogista ja Aino Ainon tarinoita treenaamisesta -blogista sekä minä. Lisäksi mukana oli kaksi farmaseuttia (Elina ja Paula), kaksi lukijakilpailun voittanutta (Aino ja Katri)  sekä Algolilta Sanni ja Iiris.

Kokoonnuimme kaikki torstai-iltapäivänä Helsinki-Vantaan lentokentälle, jossa meitä odotti kutsupisteellä pirteä matkanjohtajamme Iiris.OLYMPUS DIGITAL CAMERATorstai-iltana noin yhdeksän aikaan saavuimme perille Madridiin ja majoituspaikkaamme upeaan Totem-hotelliin.totemSaimme joka oman viihtyisän huoneen, jossa oli pieni sohvanurkkaus…..OLYMPUS DIGITAL CAMERA….ja ihanan pehmoinen parivuode.OLYMPUS DIGITAL CAMERAVuoteella odotti tervetulokirje ja pieni yllätys, vieläpä ilokseni minun lempimakuni noista Yotuelin hammastahnoista eli minttu 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAHuoneen kylppärin sävytkin olivat niin mieleiset;)OLYMPUS DIGITAL CAMERAKylpyhuoneen mustilla marmoritasoilla oli kaunis lajitelma pesuaineita somissa pikkupulloissa. OLYMPUS DIGITAL CAMERAPöydällä oli jopa topsypuikot ja vanulaput pienessä kannellisessa rasiassa….tällaiseen täydelliseen varusteluun en ole aikaisemmin vierailemissani hotelleissa törmännyt.OLYMPUS DIGITAL CAMERAEnnen nukkumaanmenoa kävelimme vielä porukalla lähellä sijaitsevaan ravintolaan pienelle kevyelle iltapalalle. Perjantaiaamuna meillä jokaisella oli vartin välein porrastettu aika hampaiden valkaisuun Clinica Vilaboaan. Valkaisuklinikka sijaitsi vain 100 metrin päässä hotelliltamme. Kaikki järjestely oli kyllä tehty viimeisen päälle viihtyisäksi ja vaivattomaksi. Heti klinikalle astuttuaan tunsi itsensä todella tervetulleeksi ja odotetuksi vieraaksi.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMeitä oli vastaanottamassa niin ystävällisiä ihmisiä, hammaslääkäreitä, hoitajia ja jopa Yotuelin perustajakolmikon sisarukset Debora, Beatriz ja George Vilaboa. Heistä siskokset ovat hammaslääkäreitä ja veli George on talousasioiden asiantuntija. Taitava kolmikko siis 🙂 He kertoivat mistä nimi Yotuel tulee; se on espanjaa ja tarkoittaa ”minä, sinä, hän”, jossa ”minä ja sinä” ovat Debora ja Beatriz ja ”hän” on veli George.

Vilaboa valkaisuklinikan odotustilat olivat todella viihtyisät.yhd-2Odotustilassa ei kauaa tarvinnut istuskella kun sain siirtyä hammaslääkärien hellään hoivaan. Ensiksi minulle tehtiin omista hampaistani muottipohjat.yhdistelmaMuottipohjien mukaan sain kotiin täsmälleen omien hampaitteni mukaan tehdyt muoviset muotit ja valkaisugeeliä, joilla voin puolen vuoden välein toistaa valkaisuhoidon kahden viikon ajan 30 minuuttia kerrallaan.  OLYMPUS DIGITAL CAMERAValkaisuhoito aloitettiin laittamalla suuhun melkoisen hirvityksen näköinen levitin. Näyttää kyllä oikeasti pahemmalta kuin tuntui eli ei ollut yhtään epämiellyttävän tuntuinen härpäke 😀 Sen jälkeen hampaat puhdistettiin ja ikenet suojattiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERASeuraavaksi hampaille levitettiin valkaisugeeli kolmeen kertaan. Jokainen geelikerta oli hampaissa 15 minuutin ajan eli yhteensä 45 minuuttia. Koko ajan hoitaja ja hammaslääkäri kyseli vointia ja piti huolen, että olo oli kaikin puolin mukava. OLYMPUS DIGITAL CAMERAKolmannen geelikerroksen jälkeen hampaat näyttivät todella valkoisilta! Missään vaiheessa valkaisuhoito ei vihlonut ja homma hoitui muutenkin kivuttomasti ja mukavasti.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKyllä oli kiva hymyillä kun hampaat tuntuivat ihanan puhtailta, raikkailta ja valkoisilta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAValkaisuhoitojen jälkeen meille oli järjestetty hieno cocktail-tilaisuus Madridin kattojen yllä Centro Colonissa. Tilaisuus pidettiin ihan ylimmässä kerroksessa, jonka kattoterassilta (näkyy kuvassa Centro Colon -nimikyltin alla) oli huikeat näkymät joka suuntaan kaupunkia.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKuvailimme jokainen kaupunkia ennen ”Think In White” -tilaisuuden alkua.OLYMPUS DIGITAL CAMERATytöt siinä coctail-lookissa aurinkoisella kattoterassilla  🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAThink In White -tilaisuudessa saimme kuulla paljon tärkeää ja valaisevaa asiaa Yotuelin ideologiasta ja tuotteiden suuta hoitavista ominaisuuksista. Perustajasisarukset Debora ja Beatriz kertoivat mm. miten Yotuel-hammastahnat auttavat tehokkaasti ehkäisemään kivuliaiden aftojen syntyä suun limakalvoille; jopa 70 % aftoista on todistettu häviävän kun käyttää säännöllisesti Yotuelin hammastahnoja. Tämäkin jo kertoo tahnan todella puhdistavasta voimasta! Onhan tuotteen kehittäneet hammaslääkärit, jotka ovat omistautuneet asiaan kokemuksensa ja tietämyksensä kautta. Yotuel-tuotteita myydäänkin yli 70 maassa ja se on valittu mm.  v. 2010 Englannin parhaimmaksi hampaidenhoito tuotteeksi.OLYMPUS DIGITAL CAMERA Moni lukemani ja kuulemani fakta onkin saanut minut täysin vannoutuneeksi Yotuel-tahnojen käyttäjäksi. Vaikka tuote on vähän kalliimpi kuin normaalihammastahna, niin edut kyllä ovat niin suuret. Mielummin säästän jostain muusta kuin tuotteesta, joka todella puhtauden lisäksi myös hoitaa sekä visuaalisesti että muutenkin meille tärkeää hammasrivistöä. Ja hei; kyllähän se yksi hammastahnatuubi kestää aika kauan, joten ei varmaan montaa euroa enempi vuositasolla joudu maksamaan 😉OLYMPUS DIGITAL CAMERAPaikalle oli tuotu taulu, johon meitä kaikkia pyydettiin kirjoittamaan jotain hymyyn viittavaa 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAMinä kirjoitin sinne ”Smile, because you can ;)”OLYMPUS DIGITAL CAMERAMukava tilaisuus huipentui maukkaiden cocktail-palojen tarjontaan. Maistuvia kauniisti tarjoilijoiden käsivarsillaan tarjolle tuotuja monenlaisia suolaisia…. OLYMPUS DIGITAL CAMERA …ja makeita pikkutarjottavia.OLYMPUS DIGITAL CAMERACocktail-tilaisuuden jälkeen meillä oli kuljetus takaisin hotellille, jossa aloitimme valmistelut juhlaillaillista varten. Ehdittiin kyllä käydä vähän kiertelemässä hotellimme vieressä olevia lukuisia kauppojakin ennen kuin istuimme pikkumustissamme valmiina odottamaan kyyditystä juhlapaikalle.OLYMPUS DIGITAL CAMERAJuhlaillallispaikka oli aivan upea ulkoilmaravintola nimeltään Terrazas Casa Amèrica.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKauniiden rakennusten ympäröimä terassiravintola oli hieno miljöö meidän ylelliselle illalliselle.OLYMPUS DIGITAL CAMERAPöydät oli meitä varten kauniisti katettu ja jokainen löysi etukäteen nimikyltillä varustetun paikkansa.OLYMPUS DIGITAL CAMERASain kunnian istua Yotuelin perustajasisarusten ”el:in” eli George Vilaboan vieressä 🙂 Tässä Yotuelin viikonlopuksi järjestämässä tilaisuudessa oli mukana myös kreikkalaisia bloggareita ja toimittajia. Georgen vasemmalla puolella istuva nuori kaunis nainen on kreikkalainen toimittaja Natasha Berekou.OLYMPUS DIGITAL CAMERALauantaipäivä meillä oli täysin ohjelmavapaata. Meille oli kuitenkin järjestetty yhteinen lounas hotellimme viihtyisästi sisustetussa aularavintolassa, johon kokoonnuimme yhdessä sitä nauttimaan. OLYMPUS DIGITAL CAMERALounaan jälkeen kävelimme porukalla noin kilometrin päässä sijaitsevalle Madridin pääostoskadulle Gran Vialle. Matkan varrella ihailimme ja kuvailimme upeita rakennuksia ja maisemia.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKuvan rakennuksesta kuulimme jännittävän tarinan, jonka mukaan talossa tapahtui outoja asioita. Talo on useimmiten ilman asukasta. Mikäli siihen on joskus saatu vuokralaiset, ovat he aina lyhyen ajan kuluttua muuttaneet talosta pois.OLYMPUS DIGITAL CAMERAShoppailureissulla pysähdyimme kahvittelemaan aurinkoiselle Gran Vialle Paulan, Katrin ja Elinan kanssa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAIllalla kävimme vielä yhdessä nauttimassa illallisen hienossa El Paraguas -ravintolassa.OLYMPUS DIGITAL CAMERASunnuntaiaamuna oli aika sanoa hyvästit meitä niin hyvin kohdelleelle Madridille ja kaikille ihanille Yotuelin ihmisille, jotka tekivät matkastamme niin ikimuistoisen. Suurkiitos Yotuel, kun sain olla mukana. Tämän upeasti toteutetun reissun hoidoilla ja muistoilla jaksaa sekä voi hymyillä pitkään 🙂 I am smiling because I can and because I have a reason to smile 🙂 OLYMPUS DIGITAL CAMERALopuksi vielä pieni arvonta käyntiin. Kommentoi tähän postaukseen Miten sinä hoidat hymyäsi? 
Osallistuneiden kesken arvotaan liput kahdelle hengelle 5.11. järjestettävään Inspiration Blog Awards -gaalaan (K-18). Kilpailun säännöt löydät täältä. Nähdäänkö gaalassa?

KILPAILU PÄÄTTYNYT!

indiedays-ja-brm-yhteislogo-1-450x150

yhteistyössä Yotuel

Äidit ja tyttäret -viikonloppu Helsingissä

Vietettiin jälleen perinteistä äidit ja tyttäret -aikaa kulinaristisen Helsinki-viikonlopun merkeissä. Kuten olen kertonutkin toinen tyttäristä asuu Helsingissä ja niinpä me äidit Torniosta ja tyttäreni Oulusta pakkasimme laukut ja lensimme Helsinkiin perjantai-iltana. OLYMPUS DIGITAL CAMERATyttäreni oli lentänyt jo perjantaiaamuna Oulusta työasioiden vuoksi ja meitä äitejä odottikin tyttärien valmistama makoisa iltapala tervetuliaisjuomineen. Olemme kaikki nykyään kiinnittäneet enemmän huomioita ruokavalion terveellisyyteen ja niihin hyviin valintoihin, joten tyttäret olivat valmistaneet maistuvaa kasvisruokaa; munakoisopizzoja rapean salaatin kera. Erittäin makoisa vaihtoehto normaalipizzalle!OLYMPUS DIGITAL CAMERAJälkiruoaksi saimme aivan ihanat puolukkabanofee-maljat. Maljassa oli kerroksittain LU Bastogne-keksimurua, vaniljasokerilla maustettua turkkilaista jogurttia, kondesoitua maitoa sekä puolukoita. Voin kertoa, että maistui 🙂 Vietimme perjantai-illan ihan kotosalla jutellen ja katsellen Vain Elämää.OLYMPUS DIGITAL CAMERALauntaipäivä valkeni aivan upealla auringonpaisteella pilvettömältä taivaalta. OLYMPUS DIGITAL CAMERAAloitimme päivämme kävelemällä Ullanlinnasta kohti Eirassa sijaitsevaa aamubrunssipaikkaamme, johon olimme tehneet varauksen kymmeneksi. Kävelymatkalla ohitimme Salattujen Elämien ”Pihlajakadun”.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMatkan varrella oli myös suloinen kukkakioski värikkäine syyskasveineen. OLYMPUS DIGITAL CAMERAIhastusta herätti varsinkin suloisesti rivissä nököttävät kurpitsat, jotka muistuttivat tulevasta Halloween-juhlakaudesta.OLYMPUS DIGITAL CAMERABrunssipaikkamme oli viihtyisä Eiran Sandro, jonka brunssi on valittu useissa äänestyksissä kaupungin parhaaksi. Pohjoisen tyttöön teki vaikutuksen jo rakennus, jossa paikka sijaitsi. Voi kun meillä Torniossakin olisi näin upeita rakennuksia, joita voisi kävelyreittien varrella ihailla.OLYMPUS DIGITAL CAMERASandron sisustus ja tarjonta on Afrikkalaiseen tyyliin ja erityisesti on tarjolla makuja Marokosta, josta osa ravintolan omistajista on myös kotoisin. OLYMPUS DIGITAL CAMERAAloitimme brunssin tarjolla olevista juomista; vähän kuohuviiniä alkuun…OLYMPUS DIGITAL CAMERA….ja pari mielenkiintoista mehushottia.OLYMPUS DIGITAL CAMERALauantaina Sandron brunssi koostuu ainoastaan kasvisruoista ja niitä olikin tarjolla aivan valtava valikoima. Erilaisia kylmiä salaatteja…OLYMPUS DIGITAL CAMERA…sekä lämpimänä kuskusta, linssiä, tofua ja nyhtökauraa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAJälkiruokapöytä koostui monenlaisista kakuista ja leivonnaisista sekä juustotarjottimesta.  Maistuva matka marokkolaisiin makuihin; suosittelen lämpimästi!OLYMPUS DIGITAL CAMERABrunssin jälkeen suuntasimme keskustaan vähän shoppailemaan, jonka jälkeen olikin aika palata valmistautumaan kulinaristisen viikonloppumme toiseen kohokohtaan eli ravintola Brondan antimiin. Olemme tutustuneet jo aikaisemmin Tomi Björckin Farang- ja Gaijin -ravintolaan ja nyt oli vuorossa Bronda. Bronda on vuonna 2014 Eteläesplanadille avattu Tomi Björckin ja Matti Wikbergin viides suosittu ravintola (neljä muuta ovat Suomessa v. 2008 perustettu Farang, v. 2011 perustettu Gaijin, v. 2012 perustettu Boulevard Social sekä Ruotsissa v. 2013 perustettu Farang Tukholma).OLYMPUS DIGITAL CAMERABrondaan voi usein päästä myös ilman pöytävarausta, mutta me olimme varmuuden vuoksi varanneet pöydän kahdeksaksi. OLYMPUS DIGITAL CAMERABrondassa tarjoilu nojaa vahvasti Eurooppaan, etenkin omistajien suosikkimaihin, Espanjaan, Italiaan ja Ranskaan. Valitsimme Brondan maistelumenuista viiden ruokalajin Menu Esplanadin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAJuomiksi valitsimme menuun sopivan kolmen erilaisen viinin viinisetin puoliannoksina. Kiva vaihtoehto maistaa useaa viiniä, mutta vähän vähemmillä määrillä 😉 Ensimmäisen ruokalajin kanssa laseihimme kaadettiin ranskalaista Pètula Rosè -viiniä. OLYMPUS DIGITAL CAMERALautasillemme saimme maistelumenun ensimmäisenä ruokalajina käsinkuorittuja valkosipuli-parmesaanikatkarapuja, rakuunaa ja mausteista tomaattigazpachoa. Sorry kuvien laatu…vähän pikaisia räpsyjä 😉OLYMPUS DIGITAL CAMERAToinen menun annos oli savustettu kotimainen härkätartar, piparjuuricreme, tryffelillä maustettua keltuaista ja sinappirosmariinidashidressing. Annokset olivat tosiaan maistelukokoa eli tämäkin noin 10 cm halkaisijaltaan oleva ”kakku” oli jaettava meille neljälle 😉OLYMPUS DIGITAL CAMERAEdellisen annoksen mukana tuli rapeaksi paahdettua saaristolaistyyppistä leipää.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKolmas annos oli todella maukkaita porsaan ribsejä, paahdettua paprika-mantelisalsaa sekä aiolia. Tämän annoksen kyytipojaksi meille kaadettiin ranskalaista Gerard Bertrand punaviiniä.OLYMPUS DIGITAL CAMERANeljäs ruokalaji oli paahdettua lohta, simpukkaa, sahramilla maustettua tomaattilientä, paahdettua fenkolia, oliiveja, rouille ja patatas bravas eli perunaa. Tätä ruokalajia oli selvästi reilummin kuin kolmea aikaisempaa ja tämän jälkeen tunsikin itsensä ihan kylläiseksi kuitenkin.OLYMPUS DIGITAL CAMERAViides maistelumenun annos oli jälkiruoka; taivaallisen makuinen Tiramisu! Suklaaganachea, mascarponecremeä, Lady Finger-keksiä, kahvijäätelöä ja kaakota. Annos oli reilunkokoinen ja kyllä yksi parhaimmista jälkiruoista, mitä olen koskaan syönyt. Vieläkin vesi herahtaa kielelle kun katsoo tätä annoskuvaa 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAJälkiruoan kanssa oli vuorossa viinimenun kolmas viini;  italialainen Conviviale Vin Santo del Chianti -jälkiruokaviini.OLYMPUS DIGITAL CAMERAIllallisen jälkeen poikkesimme vielä Erottaja-nimisessä karaokebaarissa, josta me äidit lähdimme puolen yön aikaan, mutta tyttäret jäivät vielä nauttimaan Helsingin yöelämästä 🙂

Aurinkoisena sunnuntaiaamuna kävimme tutustumassa Ullaninnan lähiympäristöön. Kävelyreittimme kulki suurlähetystöjen komeiden rakennusten ohitse.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKatsokaa miten upeat lyhdyt roikkuivat tämän upean suurlähetystön talon etuterassilla.OLYMPUS DIGITAL CAMERAIhailimme myös kauniita syksyn sävyjä maahan pudonneissa vaahteranlehdissä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKaivopuiston rannan maisemissa silmä lepäsi.OLYMPUS DIGITAL CAMERAIhana viikonloppu ihan parhaassa seurassa; kiitos Tiina, Sallis ja Anniina ♥

Madrid-matkan ostokset

Reilun viikon takainen Madrid-reissu saa hymyn huulille tuon tuostakin kun sitä muistelee. Aivan ihana matka tosi mukavan porukan kanssa, upeissa puitteissa ja helteisessä suurkaupungissa. Reissusta tulossa kattavampi postaus lokakuun puolivälissä, mutta ajattelin nyt vähän raotella matkan alkua ja tallettelen tänne blogiin myös Madridin ostokset.

Matkalle lähtö on aina kaiken ilon lisäksi vähän surullistakin kun meidän pienet karvaturrit huomaavat minun pakkaavan matkalaukkua ja tiedostavat, että taas se mamma on johonkin lähdössä. Piti ihan kaivaa kamera esille ja ikuistaa nämä pienet jäähyväiset. Varsinkin Rollen katse on sydäntäsärkevä näky, kun hän seisoo minua vasten ja melkein ääneen anelee, että ”älä mee”……OLYMPUS DIGITAL CAMERA….velipoika Roope sen sijaan ei ehkä niin huolissaan ole, mutta vähän on hänenkin katseensa alakuloinen, kun seison matkalaukkuni kanssa hyvästelemässä nämä rakkauspakkaukset. OLYMPUS DIGITAL CAMERALensin Helsinkiin jo päivää aiemmin kun meidän oli määrä lähteä kohti Madridia. OLYMPUS DIGITAL CAMERANäin sain vihdoinkin vierailla ensi kertaa esikoiseni ja hänen tyttöystävänsä uudessa kodissa Punavuoressa. Kaunis koti heillä siellä olikin myös ulkoapäin kivannäköisessä kerrostalossa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKävimme keskiviikkoiltana poikani usein kehumassa sushiravintolassa Fredrikinkadulla. Ravintola oli nimeltään Sushibar+Wine. Ravintola on sisustettu Artekin kalusteilla ja valaisimilla. Miellyttävää mustan ja koivun sävyn yhdistelmää. Katossa roikkui useita kauniita Artekin A110 ”käsikranaatti” -valaisimia (kuva Sushibar-kotisivuilta). Nämä valaisimet haluaisin myös uuden tulevan kotimme saarekkeen päälle.sushibar_fredaOtimme alkupalaksi suolaherneitä, uusi tuttavuus minulle ja hyvältähän nekin maistuivat.OLYMPUS DIGITAL CAMERASushit olivat erinomaisen hyviä. Ne tarjoiltiin Iittalan Kastehelmi -lautasilta. Kivasti kaikissa ravintolan hankinnoisssa huomioitu astioita myöten kotimainen design. Olen muuten tammikuisen sushikurssin jälkeen täysin hurahtanut tähän japanilaiseen herkkuun, jota jo monta kertaa olen kotonakin itse tehnyt. Katsellut youtubesta opasvideoita ja opetellut nigirien ja california-rullien tekoa. Joskus on onnistunut paremmin joskus vähän huonommin ulkonäöltään, mutta maku kotitekoisissakin on ollut erinomainen. Mitä useammin sushia syö sitä enemmän siitä pitää.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMennäänpä sitten tuohon otsikon aiheeseen eli Madridin ostoksiin. Hotellimme vieressä oli paljon kauppoja, joissa piipahtelimme aina ohjelmien väliajoilla. Yksi pieni putiikki innosti näyteikkunan tuotteiden edullisilla hinnoilla astumaan sisälle ja sieltä meidän sillä ostosreissulla mukana olevasta nelihenkisestä porukasta jokainen löysikin jonkunlaisen kivan laukun reilulla kympillä.  Itselleni ostin kauniin musta-konjakki -sävyisen laukun, jonka ajattelin meikkilaukuksi reissuille. Hinta oli vain 13 euroa. OLYMPUS DIGITAL CAMERAHotellimme vieressä sijaitsi myös ihana Zara Home, josta kyllä olisi mieli tehnyt ostaa vaikka mitä! Päädyin kuitenkin vain yhteen ostokseen; huonetuoksuun. Kuten olen kertonutkin olevani tuoksukynttilähullu, niin nämä huonetuoksut ovat myös hurmanneet minut täysin. Näillä saa jatkuvan kevyen tuoksun huonetilaan tikkujen määrää säätelemällä. Itsehän laitan kaikki kerralla ja nautin täysillä huoneeseen leijailevasta kukkaistuoksusta 😀 Onneksi meillä ei kukaan ole tuoksuherkkä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMeillä oli lauantaipäivä kokonaan ilman ohjelmaa ja silloin kävelimme porukalla noin kilometrin päässä hotellistamme olevalle Madridin pääostoskadulle Gran Vialle. OLYMPUS DIGITAL CAMERASieltähän löytyi ensimmäisenä suosikkikauppani ulkomailla eli PRIMARK, joka tulee ehdottomasti etsittyä nykyään jokaisesta maasta missä tulee vierailtua, mikäli se vain suinkin sieltä löytyy (kuten viimeksi reilu vuosi sitten Pariisissa :D) 😀 Sen verran edullista ja ihan ok. tavaraa, että tulee osteltua kaikennäköistä kivaa vaikkei olis tarvettakaan….  Gran Vian Primark oli suurin missä olen käynyt; pyöreä talo ja kerroksia taisi oli ainakin viisi ehkä kuusikin. Siellä vierähtikin sujuvasti pari tuntia ja enpä sitten muissa kaupoissa Gran Vialla ehtinytkään käymään, mutta eipä se suuresti minua haitannut 😉pri3354hEnsimmäiseksi löysin kevyen sinisen trenssin. Minulla on näitä samantyyppisiä ohuita takkeja myös mustana ja vaaleanharmaana ja ne ovat olleet mieleisiä kesätakkeja. Kevyitä, mutta silti takkimaisia ja lämpimän huivin kanssa menevät pitää pitkälle syksyyn. Takki oli vielä puoleen hintaa ja tein mielestäni hyvät kaupat 13 eurolla.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOlen nykyään hankkinut aika paljon sinisiä vaatteita ja niinpä tältä reissulta lähti mukaan toinenkin sininen vaate; puuvillaneuletakki, jonka hinta oli vain 7 euroa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAUudet treenivaatteet saavat myös treenit maistumaan paljon paremmalta ja ostoskassiin päätyikin samaa sävyä olevat yläosa ja urheilutrikoot. Tämän saman setin toin myös tyttärelleni ja poikani tyttöystävälle tuliaisiksi. Setin hinta oli yhteensä 17 euroa.OLYMPUS DIGITAL CAMERASyksyn viileneviin päiviin löytyi kiva harmaa neulemekko.  Hinta vain 16 euroa. Sopii pidellä sekä legginsien että paksujen sukkahousujen kanssa.OLYMPUS DIGITAL CAMERATosiaan lisää tästä Indiedaysin ja Yotuelin yhteistyömatkasta Madridiin kirjoittelen sitten ensi kuussa, jolloin mm. kuulette minulle Yotuelin Madridin hammasklinikalla tehdystä hammasvalkaisusta. Nyt on kiva hymyillä 😉

Kulinaarinen äidit ja tyttäret -viikonloppu Helsingissä

[mittaustagi]Vietimme viikonlopun Helsingissä, jonne toinen meidän mukavasta äidit-tyttäret -porukan tyttäristä on muuttanut työn perässä. Hän valmistui juuri luokanopettajaksi ja opettaa nyt siellä 9-vuotiaita reippaita koululaisia.

Meillä on tapana tällä porukalla reissata ja viettää aikaa yhdessä teatterin yms. merkeissä Oulussa tyttäreni luona sekä nyt varmaan myös tulevaisuudessa Helsingissä porukkamme toisen tyttären luona. Ensimmäisen ulkomaanmatkankin teimme yhdessä keväällä Lontooseen. Mahtava rikkaus kun on pari samanhenkistä äitiä ja tytärtä, joiden kanssa juttu luistaa.

Helsinkiin saavuimme perjantai-iltana toisen äidin kera hänen tyttären viihtyisään asuntoon Helsingin Ullanlinnaan. Nuo leveät ikkunalaudat! Kunpa niitä voisi tehdä vielä nykytaloihin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA Minun tyttäreni tuli Oulusta pari tuntia myöhemmin myös paikalle ja aloitimme yhteisen viikonlopun arvokkaasti kilistelemällä lasilliset kuohuvaa 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAMeitä odotti kauniisti katettu iltapala-pöytä, jonka ääreen innokkaina istuuduimme nauttimaan emännän loihtimasta maukkaasta lämpimästä broilerisalaatista. (ps. salaattikulhossa oli tässä kuvanottovaiheessa vielä vain rucolaa…)OLYMPUS DIGITAL CAMERASalaatti oli tosi maukasta! Siihen laitettiin pohjalle rucolaa ja päälle emännän itse marinoimia broilerinfilepaloja, uunissa paahdettuja bataattikuutioita, saksanpähkinöitä ja murennettua fetajuustoa. OLYMPUS DIGITAL CAMERAPäätimme viikonlopun teemaksi tällä kertaa kulinaristiset nautinnot eli ohjelmaan sisällytimme kivoja ruokailupaikkoja. Lauantain aamupäiväksi emäntämme oli varannut meille pöydän Southpark ravintolaan brunssille. Suosittelen lämpimästi, ihania, vähän erikoisia salaatteja ja herkullisia jälkiruokia! southparkIllallisen nautimme Tomi Björkin Farang-ravintolassa. Tomi Björkin ravintoloista Gaijingissa olinkin jo kerran aikaisemmin käynyt, mutta tämä kaakkois-aasialaista ruokaa tarjoileva Farang oli minulle uusi kokemus. Björkin ravintolat tarjoavat mm. mukavia Tasting eli maistelumenuja, joissa saa usemman erilaisen ruoan makukokemuksia. Otimme Farangin perinteisen Farang-maistelumenun. Pöytään tuotiin vielä erikseen pienet muistilaput, josta pystyimme tarkistamaan mitä milloinkin söimme. Menuun kuului kahdeksan erilaista aasialaistyyppistä ruokalajia, kaksi kalaruokaa, yksi rapuruoka, kaksi liharuokaa, yksi tofu ja yksi, jossa oli rapeaksi paahdettua leipää kastikkeineen sekä yksi jälkiruoka. Lisäkkeenä oli riisi, jota sai halutessaan lisätä annoksiinsa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAEnsimmäiseksi meille tuotiin CHA PLU, SMOKED WHITEWISH eli Cha Plu -lehdellä savustettua siikaa, paahdettua maapähkinää ja savustettua hauen mätiä. Tarjoilija kertoi aina mitä saimme ja miten se suositeltaisiin nautittavaksi. Tämän lehden hän neuvoi vain kääräisemään ympäri ja nauttimaan ihan sormin ja näin teimme 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAToiseksi ruokalajiksi saimme HAMACHI & SALMON SASHIMI COCONUT & LIME, joka sisälsi hamachi- ja lohisashimia, kookoskerma-limedressingiä ja kirjolohen mätiä. Tarjoilija toi lautasen ensin ilman dressingiä, jonka hän sitten pöytään tuotua valutti annospalojen viereen. Näin vasta pöydässä lisäämisen jälkeen se jäi kehystämään kauniisti annospalojamme. OLYMPUS DIGITAL CAMERATähän saimme myös ohjeet, kuinka tämä kannattaisi nauttia; riisiä pohjalle ja riisin päälle sitten jokainen nosti oman annospalansa. Kaunista katsoa ja maukasta nauttia!OLYMPUS DIGITAL CAMERAKolmanneksi saimme CRISPY SOFTSHELL, CRAB `SALT & PEPPER`.Tämä annos sisälsi pehmeäkuorista taskurapua, vihreää mangoa (joka muuten maistui mielestämma anikselle….), minttua sekä maapähkinä `namh jim`dressing.OLYMPUS DIGITAL CAMERANeljäntenä tuli CRISPY PORK & PALM SUGAR CARAMEL; haudutettua, rapeaksi paistettua possua, karamellia ja riisiviinietikkaa. Näitä kahta jäljempänä mainittua tuli myös lisäkupeissa, mikäli jompaa kumpaa makua halusi ruokaan lisätä. Tämä oli meidän kaikkien mielestä ehdottomasti parasta tästä maistelumenusta. OLYMPUS DIGITAL CAMERAOtimme myös kolmen erilaisen viinin maistelumenun, jonka sai myös puolitettuina annoksina. Aluksi kalaruokien kanssa saimme saksalaista valkoviiniä (100 Hugel riesling, Weingut Wittmann, Rheinhessen) ja liharuokien alkaessa meille tarjoiltiin espanjalaista punaviiniä (Jaspi Negre 2012, Montsant, Catalonia). Viininmaistelumenuun kuului vielä jälkiruoan kanssa tarjottava italialainen jälkiruokaviini (Vigna Senza Nome 2015, Braida di Giacomo Bologna, Piemonte).OLYMPUS DIGITAL CAMERAViidentenä oli vuorossa maistelumenun leipäosuus; THAI-ROTI BREAD, PHAENANG CURRY. Leivän mukana tuli pari erimakuista kastiketta, toinen vähän pähkinäinen ja toinen kermaviilimäinen.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKuudes meille tuotu ruoka oli MORNING GLORY, `SALT  & PEPPER` TOFU. Se sisälsi vesikranssia, paksoita (piti ihan googlettaa mikä on paksoi, kun en ollut koskaan kuullutkaan moisesta, se oli siis salaattityyppinen lehti, jota voi käyttää kuten pinaaattia) ja rapeakuoriseksi paistettua silkentofua. Tämä oli maultaan ehkä miedoin näistä annoksista.OLYMPUS DIGITAL CAMERASeitsemänneksi eteemme tuotiin VEAL CHEEK, CHILI JAM & BLACK VINEGAR. Annoksessa oli haudutettua vasikanposkea, Farangin chili jamilla maustettua aromaattista mustariisietikkaa ja minttu-itusalaattia.OLYMPUS DIGITAL CAMERALopuksi saimme jälkiruokaviinin ja sen kera HOLA HOLA 18 eli thaityyliin marinoituja hedelmiä, sokerihernettä, vanilja-kookoskermalientä sekä päällä kirsikka-vadelmasorbettipallo.OLYMPUS DIGITAL CAMERATällainen maistelumenu on kyllä erittäin miellyttävä ruokailukokemus. Aikaakin saimme kulumaan jopa kaksi tuntia ruokailuun, kun yleensä yhden pääruokaannoksen ruokailussa tulee syötyä ehkä vähän nopeammin.

Sunnuntaiaamuna saimme vielä nauttia emäntämme valmistaman runsaan aamupalan, jonka jälkeen olikin aika alkaa valmistautumaan kotiinlähtöön. Suurkiitos ihanille seuralaisille aivan mahtavasta ja piristävästä viikonlopusta.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Aurinkoinen aamulenkki

Pyrin tekemään joka aamu vajaan tunnin aamulenkin jos siihen vain on mahdollisuus. Ihanaa on kun sen lenkin pääsee tekemään vähän erilaisissa maisemissa kuten tänä aamuna Oulussa. Oulun kaupunki ympäristöineen on täynnä mitä upeampia rakennuksia, veistoksia ja puistoja. Haaveena onkin muuttaa eläkepäivien lähestyessä johonkin Oulun lähettyville….saa nähdä sitten käykö haave koskaan todeksi 😉

Tänä aamuna lenkkisää oli kerrassaan upea; muutama pakkasaste ja selkeä taivas. Mukana oli kyllä vain kännykkä, mutta kivoja kuvia silläkin sai rakennuksista ja maisemista.  IMG_1095 IMG_1100 IMG_1105IMG_1106 IMG_1107 IMG_1087Tämä upea lintuveistos kiinnosti niin paljon, että googlettamalla ”lintupatsas Oulu” löytyi tie Wikipedian sivuille, jossa oli luettelo Oulun patsaista ja muistomerkeistä. Sieltä selvisi, että kyseessä on Pokkisenpuistossa sijaitseva  suihkulähdeveistos, jonka nimi on Kalasääski ja lohi . Paljastettu paikalleen samana vuonna kuin minä olen syntynyt eli vuonna 1960. Veistoksen on tehnyt kuvanveistäjä Oskari JauhiainenidIMG_1099

Tässä vielä pieni ääninäyte pakkasnarinasta lenkkitossun alla 😀

Pariisi – Luxembourg – Pariisi

Joka aamu herätessäni Pariisin hotellihuoneestamme avasin parvekkeelle johtavat pariovet ja nuuskuttelin päivän säätä. Neljännen yön jälkeen oli aamulla parvekkeellamme aika yllättävä näky! Siellä lepäsi noin 10 cm:n päässä parvekkeen reunalta musta Iphone puhelin! Mietin vähän peloissanikin, että mistä ihmeestä se tänne viidennen kerroksen parvekkeellemme oli joutunut. Veimme sen tietysti hotellin respaan, jossa meille onneksi selvisikin tämä iphone-mysteeri 🙂 Yläpuolellamme oli vielä kuudennessa kerroksessa sellainen kattoparveke, jota ei huomannut ylöspäin katsoessa ja siellä oli kuulemma yöllä henkilö puhunut puhelimeensa ja pudottanut sen käsistään. Olivat etsineet sitä kovasti maasta parvekkeen kohdalta tuloksetta. Vähän olivat sitten ounastelleet, että josko se olisi päätynyt meidän parvekkeellemme. Eivät kuitenkaan olleet ymmärrettävästi meitä herättäneet yöllä asiaa kysyäkseen. Aikamoista tuuria, että se ei pudonnut alas asti 🙂 20150802_082921Neljäs Pariisi-päivämme alkoi tosi helteisenä. Kävimme tyypillisellä ranskalasella aamupalalla läheisen ravintolan terassilla. Monessa ravintolassa tarjottiin noin 7 – 9 euron hintaan aamupalaa, johon kuului patonkipala, croissant ja tuoremehu sekä joku kuuma juoma. Otimme lisäksi vielä omeletin salaatilla puoliksi, jotta tulisi syötyä jotain järkevääkin aamutuimaan 🙂 20150801_125252Aurinko paahtoi todella kuumasti ja helteestä huolimatta (..tai siitä johtuen ;)) päätimme lähteä etsimään Pariisin Primark-tavarataloa. Primark on irlantilainen vaatekauppaketju, jolla on myymälöitä Irlannin lisäksi myös Britanniassa, Saksassa, Espanjassa, Alankomaissa, Portugalissa ja Belgiassa ja nyt vuodesta 2013 myös Ranskassa. Pariisin Primark on tullut vasta vuonna 2014. Primark on sellainen ostospaikka, jossa aina mielellämme tyttäreni kanssa käymme ostoksilla; edullista ja usein ihan laadultaankin ok. vaatteita, kenkiä, asusteita naisille, miehille ja lapsille. Pariisin Primark sijaitsi Google mapsin mukaan noin 7 km:n päässä hotellistamme. Tyttäreni etsi reitin sinne metrolla ja lähin metroasema näytti olevan linjalla 13 pysäkki Mairie de St Ouen. Primark sijaitsi Villeneuve la garennessa sijaitsevassa ostoskeskuksessa osoitteessa 20 Rue de la Bongarde. Laitoimme osoitteen puhelimen kartat-ohjelmaan ja sen avulla kävelimme noin 2 km:n matkan metropysäkiltä onnistuneesti perille. Perille päästyämme järkytys oli aika suuri nähdessämme kymmenien ihmisten jonot jo kauppaan sisälle! Mitenkähän sovituskopit ja kassajonot, huh, huh! Päätimme kuitenkin kiltisti asettua jonoon, sillä sen verran pitkä matka oli paikalle taitettu 😉 Jonot kulkivat kuitenkin yllättävän nopeasti ja noin viiden minuutin päästä olimme jo liikkeessä sisällä. Sovituskoppeja oli tosi paljon ja niihin ei pitkiä jonoja muodostunut. Kassalla jouduimme noin 5 minuuttia jonottamaan. Minä en nyt suuria ostoksia siellä tehnyt; pari t-paitaa pojille (ovat muuten tosi edullisia ja ihan hyvälaatuisia) sekä yöpuvun itselleni.pariisi primarkPalattuamme Primark-reissulta kävimme vielä katsastamassa ja kuvaamassa itsemme Louvren pihamaalla. Sisälle emme tännekään kuitenkaan pistäytyneet. Minä olin jo Mona-Lisan nähnyt aikaisemmin ja tytär päätti jättää sen katselun seuraavaan Pariisi-vierailuun 😉pariisi louvreSeuraavan päivän eli sunnuntain 2.8. aamuna uloskirjauduimme hotellistamme ja aloitimme matkamme kohti Luxembourgia. Sinne menimme Gare de Est -asemalta 8.45 lähtevällä TGV-junalla. Matka-aika oli reilu kaksi tuntia. Junaliput maksoivat pari kuukautta ennakkoon ostettaessa (hinta vaihtelee ostoajan mukaan) 74 euroa per henkilö. Meidät otettiin tyttäreni au-pair perheessä todella lämpimällä vieraanvaraisuudella vastaan 🙂 Tyttäreni vietti au-pairina v. 2006 – 2007 noin 7 kk toimien hevostenhoitajana perheessä. Viimeksi tyttäreni oli vieraillut perheen luona noin 7 vuotta aikaisemmin ja he ovat aina kovasti kutsuneet häntä vierailulle, joten jälleennäkeminen oli mieluisa molemmin puolin.

Ensimmäisen päivän Luxembourgissa vietimme seuraten heidän tyttären esteratsastuskisoja paikkakunnalla. Päivä oli aivan upean lämmin, ihan varjopaikkaa piti hakea! Odotellessamme heidän tyttären toista esteluokkaa kävimme perheen äidin kanssa katsomassa heidän ihanaa pikku varsaa ja samalla saimme pienen sightseeing ajelun pitkin Moselin jokivartta.20150802_162033Illalla nautimme perheen ulkoterassilla upean illallisen. Aperitiiviksi nautimme lasit aitoa shamppanjaa. Perheellä on ruoanlaitto ikäänkuin vähän harrastuskin ja he kokoontuvat joka ilta noin kahdeksan aikaan nauttimaan yhdessä päivän ainoan lämpimän aterian, joka onkin sitten lähes aina kolmen ruokalajin illallinen viinin kera. Tyttäreni usein kertoi ja pitikin kovasti tästä perheen mukavasta yhdessäolohetkestä. He saattoivat istua ruokapöydän ääressä jopa pari tuntia hitaasti nautiskellen pöydän antimista.IMG_8457Alkukeittona oli ihana gazpacho-keitto kauniisti somistettuna. Pääruoaksi saimme pihviä ja yrttien kera paistettuja pieniä perunoita. Sekä pihvi että perunat olivat tosi hyviä! Perheen isä arvuutteli meitä mitä osaa naudasta pihvi olisi ja eihän me kyllä arvattu, sillä kyseessä oli pallea! Pallea ei kuulu monessakaan maassa ruhosta leikattaviin osiin. Tutkiessani asiaa löysin tiedon, että Ruotsissa sitä on alettu leikkaamaan naudanruhosta v. 2014. Jälkiruoaksi nautimme jäätelökahvit. Istuskelimme pihalla myöhään yöhön jutellen niitä näitä 🙂 Ihana ilta!lux keittoMaanantai aamuna saimme perheen tyttären auton käyttöön ja ajoimme sillä Luxembourgin keskustaan tutustumaan vanhaan kaupunkiin.

lux vanha kaupunki

Kävelimme alas uomaan, jossa matkalla oli jylhät näkymät ylhäältä kohti alhaalla sijaitsevia linnoituksia ja rakennuksia.lux vanha kaupunkiaIstahdimme alhaalla uomassa sijainneen ravintolan terasille nauttimaan lasit vettä. Janohan siinä tuli kun kipittelimme helteen helliessä pitkin muurin reunaa vieviä kävelypolkuja.
ID lux vanha kaupunkic

 

Illalla perhe vei meidät läheiseen ravintolaan illalliselle. Tyttäreni tilasi mediumpihvin ja pihvin kypsyysaste oli hauskasti kirjoitettu lautaselle 🙂lux entrecoteJälkiruokakahvin mukana tuli monenlaisia maistuivia pikkujälkiruokia; pieni creme brulee, hedelmäsalaatti ja pannacotta sekä pari suklaapalaa.lux jälkkäriTiistaina puolen päivän aikaan perheen isä vei meidät asemalle, josta paluujunan oli määrä lähteä klo 13.00. Ennen lähtöä kuvasin vielä heidän hauskat pihakoristeet; noin metrin korkuinen rautainen elefantti ja….lux elefantti……ja perheen harrastusta kuvaava hevonen. lux hevonenKeskiviikkona olimme noin neljän aikan iltapäivällä takaisin ja kirjaidumme vielä yhdeksi yöksi samaan hotelliin. Nyt meillä olikin yllätykseksemme majoitettu hotellin yhteen parhaimpaan huoneeseen. Olin kyllä varannut ihan samankokoisen huoneen ja yllätyin kun menimme huoneeseen, että miten tämä nyt tällainen on 🙂 Kiva huomionosoitus hotellilta näin pian uudestaan majoittuville asiakkaille 😉

Nakkasimme laukut huoneeseen ja loppuillan käveliskelimme hotellimme viereisillä kaduilla, sillä halusimme vähän säästä metrolipuissa, koska seuraavana  päivänä tarvitsisimme taas 1-5 alueen päivälipun, jolla pääsee sitten myös lentoasemalle.

Kävimme illallisella Gare de Est asemalla sijaitsevassa mielestämme ylellisen näköisessä ravintolassa. Nautimme alkupalaksi lohicarpacciot…..11824221_10153156833953867_36970737_n ….ja kun lohesta pidämme ja pihvejä oli tullut jo useampana iltana nautittua niin päätimme ottaa myö pääruoaksi lohta, mutta paistettuna. Tosi herkullista!20150804_205510Viimeisenä Pariisi-päivänämme ajoimme vielä Luxembourgin perheen isän suosittelemalle Bastillen alueelle. Siellä kävimme katsastamassa hänen mainitseman kauniin puiston.pariisi bastilleBastillessa oli myös ihastuttavan näköinen Lenotre konditoria, josta nappasimme jälleen muutaman makoisan macaronsin. Söimme ne puiston penkillä 🙂 Voi niitä upeita leivonnaistaideteoksia, mitä sielläkin oli, mutta valitettavasti eivät antaneet lupaa kuvata 😦pariisi macarons bSieltä pyörähdimme vielä uudestaan Pigallella, jossa kipusimme korkealle Montmartren kukkulalle katsastamaan kuuluisan taitelijoiden asuinpaikan.pariisi montmartePariisissa viihtyisi kyllä kameran kanssa pitempiäkin aikoja. Kuvattavaa olisi vaikka kuinka paljon kun saisi rauhassa tepastella kameransa kanssa 🙂 Toinen toistaan kauniimpia rakennnuksia. Ehkä vielä joskus pääsisisin palaamaan ja keskittymään vain kuvaamiseen….. se olisi jotain se 😉pariisi talo 2Laitan vielä tähän loppuun itsellenikin muistoksi matkakulut yhteensä kahdelta henkilöltä:

Meno-paluu-lippu Oulu – Helsinki – Pariisi Orly – Helsinki – Oulu, 560 euroa

Junaliput Pariisi – Luxembourg – Pariisi, 148 euroa

Metroliput Pariisissa 158,50 euroa

Hotellit 350 + 100 = 450 euroa

Yhteensä 1316,50 euroa eli 658,25 per henkilö.

 

Ravintolahinnat Pariisissa oli aika samaa luokkaa kuin Suomessa. Se pitää vielä mainita, että Pariisin maineesta huolimatta tosi hyvin asiakaspalvelijahenkilöt osasivat englantia ja olivat myös erittäin hymyileviä ja ystävällisiä. Ehkä tämä on vuosien saatossa muuttunut, sillä olen kuullut paljon kerrottavan siitä, että siellä ei ymmärrettäisi englantia ja ihmiset ovat tylyjä…me emme tätä kokeneet ollenkaan 🙂

Pariisinmatkalla osa 1

Pariisi-Luxembourg reissumme on nyt takana ja tässäpä pieni matkakertomus reissustamme.

Matkamme kohti Pariisia alkoi keskiviikkona 29.7. Norwegianin aamulennolla Oulusta Helsinkiin. Varasin lentomme jo kesäkuun alussa ja silloin oli Oulu-Helsinki-Oulu menopaluulento maksoi vain 68 euroa per henkilö matkalaukkukustannuksineen. Jatkolennot Helsingistä Pariisiin varasin myös Norwegianilta ja ne maksoivat 268 euroa per henkilö.  Yhteensä meidän meno-paluu -lentojen hinnaksi tuli siis 336 euroa yhdeltä henkilöltä.  Helsinkiin saavuimme jo ennen kymmentä aamulla ja lento Pariisiin lähti vasta 17.00. Siinä olisi voinut kipaista mutkan keskustassakin, mutta päätimme kuitenkin hengailla sen odotusajan siellä lentokentällä. Molemmat lentomme olivat hieman etuajassa ja olenkin huomannut, että Norwegianin lentoaikataulujen pitävyyteen voi luottaa todella hyvin.

Lento Pariisiin kesti noin kolme tuntia ja saavuimme Pariisin Orlyn lentokentälle noin klo 19.00 paikallista aikaa. Lentokentältä ostimme 12,60 euron junaliput, joilla pääsi Pariisin keskustaan. Orlyn lentokentältä hypätään ensin metrotyyliseen Orlyval pikkujunaan, joka vie Antony-nimiselle asemalle muutamassa minuutissa. Antony-asemalta RER B junalla pääsee sitten suoraan Gare de Nord asemalle (noin 30 minuutin junamatka), josta kävelimme noin 600 metrin matkan Care de Est aseman vieressä sijaitsevaan hotelliimme Libertel Gare de`l Est. Halusin hotellin ihan Care de Est aseman vierestä, koska siitä pääsisimme kätevästi sunnuntaiaamuna lähtevään Luxemburgiin vievään TGV junaan. Hotellimme maksoi 360 euroa neljältä yöltä.  Kuvasta näette kuinka lähellä asemaa hotellimme oli; oikealla Est-aseman portti ja vasemmalla tien toisella puolella meidän hotellimme kohdassa missä näkyy linja-auton takapää. Saavuimme hotellilleme vasta illalla vähän ennen yhdeksää, joten kävimme vain heittämässä matkalaukut hotellille ja menimme erääseen läheiseen ravintolaan nauttimaan salaatti-illalliset.pariisi asema ja hotelliToinen Pariisi-päivämme alkoi aamupalalla pienoisessa hotellihuoneessamme. Haimme vastapäätä hotellia olevasta konditoria tyyppisestä liikkeestä täytetyn patongin ja keitimme huoneessamme olevalla vedenkeittimellä murukahvit. Murukahvit ja teet kuuluivat huoneen varusteisiin.

Päivä oli pilvipoutainen ja noin 18 astetta lämmintä eli ei mikään hellepäivä, joten se oli hyvä kuluttaa shoppailen.  Niinpä päätimme suunnata La Vallee Villagen outlet-kylään.  Ostimme ensimmäiseksi päiväksi päivälipun, jolla pääsee liikkumaan vapaasti junilla ja metroilla 1-5 zone alueella. Otin aseman seinältä kuvan, josta näkyy 1-5 alueet ja kaikkien alueilla kulkevien junien ja metrojen reitit.pariisi zone 1 - 5Keskustan nähtävyydet sijaitsevat 1-3 zone alueella, jolloin metrolippukin on huomattavasti edullisempi.  Outlet-kylä sijaitsi 5 zone -alueella, joten otimme ensimmäiseksi päiväksi Paris Visite 1-5 alueen päivälipun. Se maksoi 23,50 euroa per henkilö. Alla olevassa kuvassa näkyy millaisia lippuja voi ostaa; yhden, kahden, kolmen ja viiden päivän lippuja. Ensimmäisessä sarakkeessa on aikuisten lipun hinta ja ensimmäisellä rivillä alue 1-3 lipun hinta sekä toisella rivillä alue 1-5 lipun hinta. Näillä lipuilla voi sitten liikkua sekä metrolla että RER-junilla lipun hintaan kuuluvilla alueilla. Seuraaviksi kahdeksi päiväksi ostimme sitten kahden päivän lipun vain 1-3 alueille, sillä meillä oli tarkoitus liikkua sitten vain 1-3 alueilla. Neljäntenä päivänä meidän juna Luxemburgiin lähti jo klo 8.45, joten sille päivälle emme enää näitä paikallisjunien lippuja tarvinnut.pariisi metrolippuhinnatToinen Pariisi-päivämme alkoi siis matkalla kohti La Valleen Outlet-kylää. Menimme Gare de Est asemalta ensin metrolla Les Valles -asemalle ja sieltä RER A -junalla Val de Europe -asemalle, jossa outlet kylä sijaitsee aika lähellä asemaa. Junasta poistuessa opaskyltti neuvookin lähtemään oikealle kohti Centre Commercialia.pariisi la villee 2Outlet-kylään oli ehkä noin vajaan kilometrin kävelymatka asemalta.pariisi la villee 1 Outlet-kylästä löytyi tosi paljon merkkiliikkeitä, joissa merkkivaatteita sai edullisimmalla hinnalla. Me emme sieltä kyllä löytäneet mitään ostettavaa, sillä vaikka ne hinnat olivatkin jopa -50 % normaalihinnoista, niin aika kalliitahan ne olivat alennuksista huolimatta. Ostoskeskuksesta sitten ostin sinisen mekon ja bleiserin. Noin neljä tuntia saimme ostoksilla kulumaan ja palasimme hotelliimme hiukan levähtämään.yhdistelmä la valleeIltasella kävimme vielä Pigallella tsekkaamassa Moulin Rougen…pariisi moulin rouge 1……. ja Sacre-Couerin kirkon edustan. Sisällä kirkossa emme käyneet. Muutama muukin oli tullut kirkolle vieville portaille päivää paistattelemaan 😉pariisi sacre couerPigallella on tosi paljon pieniä matkamuistokojuja vieri vieressä, jotka myyvät t-paitoja, huiveja, kenkiä ym. ym. Ostimme kivat Eiffel-torni -kuvioiset huivit matkamuistoksi; minulle sininen ja tyttärelle harmaa.IMG_8415Illan päätteeksi nautimme ihanat pihvi-illalliset vielä Pigallen metroaseman vieressä sijaitsevassa Maison Pigalle -nimisessä ravintolassa, suosittelen lämpimästi. Pihvit maistuivat ja hintakin oli reilunkokoisella pihvillä alle 20 euroa.pariisi pigalle ravintolaKolmas Pariisi-päivämme alkoi ihanassa auringonpaisteessa ja lämmössä, niinkuin koko loppuaika reissullamme. Saimme vihdoinkin nauttia useamman päivän helteistä tänä kesänä! Suuntasimme aamupalan jälkeen ostamaan kahden päivän Paris Visite metroliput hintaan 18.15 euroa. Ensimmäiseksi siirryimme metrolla kohti Concorden aukiota.Pariisi 1

Sieltä kävelimme Champs Elyseelle. Ensimmäinen kohteemme kadulla oli  Ladureen konditoria, josta piti pienet macarons maistiaiset käydä ostamassa. Nämä ”aidot” macaronsit maistusvat kyllä ihan taivaalliselle verrattuna esimerkiksi Pirkka- macaronseihin 😉 Mielestäni paras maku oli Caramel.Pariisi ladureeChamps Elyseen kuuluisin nähtävyys on tietysti sen päässä sijaitseva riemukaari.Pariisi champs elysee riemukaariSeuraavaksi siirryimme Eiffel-tornille.pariisi eiffeltorniSiellä nautimme puiston penkillä crepesit nutellalla, nams!pariisi eiffeltorniaKävelime Eiffeliltä Operalle, jonka vieressä on myös kuuluisat La Fayette tavaratalot. Niissä emme kuitenkaan sisällä piipahtaneet vaan kävelimme vain ohi kohti metroasemaa.11844018_10153156834353867_1836051483_n

Tässä välissä kävimme jälleen mutkan hotellilla, mutta pian jo jatkoimme matkaa kohti Les Hallesin metroasemalla sijaitsevaa kauppakeskusta, missä sijaitsee mm. edullisia vaatteita ja asusteita myyvä Forever 21 -liike.

Metrolippuja jouduttiin muuten tosi usein vaihtamaan, sillä niiden magneettinauhajuova lopetti tosi herkästi toimimasta. Kannattaa pitää metroliput kaukana puhelimesta yms. magneettikentistä, jotta välttyisi tuon tuostakin jonottamasta infotiskeille uuden lipun hakuun 😦

Iltasella ehdimme vielä piipahtaa Notre Damin kirkolla.pariisi notre dam

Sieltä kävelimme illalliselle Seinen rannan lähellä olevaan ravintolaan. pariisi pihvi

Illallisen jälkeen suuntasimme vielä katsastamaan upean Eiffeltornin valoshown.

Tästä tuli jo niin pitkä sepustus, että jaan  matkajutun kahteen osaan ja muutaman päivän päästä saatte tutustua loppumatkaamme 🙂