Piknikillä Luppiovaaralla

Tänään vietimme upean aurinkoisen päivän Ruotsin puolella noin 60 kilometrin päässä Torniosta sijaitsevalla hienolla Luppiovaaran näköalapaikalla.Veljeni vaimoineen pyysi meitä mukaan piknikille tuonne upeisiin maisemiin. Itse en ollut ennen tästä hienosta paikasta kuullutkaan.Paikalla on myös näköalaravintola Utblick, jonka pihaan tie Luppiovaaralle johtaa. Perille vie hyvä tie ja pihalla on tilaa parkkeerata auto ja lähteä kulkemaan kohti kivistä vaaraa. Ravintolan ruokatarjoilua näytettiin kovasti kehuttavan, joten täytynee ensikerralla jättää eväät kotiin ja testata myös ravintolan tarjoilut. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin veljeni vaimon loihtimat herkut mukana. Kävelimme pitkin kivilohkareita kohti Luppiovaaran vajaan 200 metrin huippua.Levitimme huovan kivitasanteelle ja aivan ensimmäiseksi nautimme maljat raikasta kuohuvaa.Aurinko paistoi korkealta ja pilviä oli vain taivaanrannalla. Kuvissa näkyvä joki on Tornionjoki ja sen toisella rannalla näkyy Suomen puolen vaarat; mm. Aavasaksan vaara.Levittelimme retkihuovalle makoisat eväämme; fetasalaattia, lämminsavulohta, kananmunia ja valmiiksi tehdyt avokado-lohi -leivät. Kylläpä maistui retkieväät makoisalle.Jälkkäriksi saimme Dajm-kakku -kahvit.Vaaralla on myös paikoin nuotiopaikkoja.Luppiovaaraa tarkemmin tutkien voi löytää bunkkereita, joihin voisi myös kurkistaa sisään. Me emme tällä kertaa niissä käyneet, joten jäi ensikertaankin jotain jännää koettavaa. Paikoin reitillä on myös puuportaita, joten vaaran laelle kapuaminen on erittäin helppoa.Iloiset retkeläiset kiittävät piknik-kutsusta ja makoisista tarjoiluista.

Advertisement

Ihana elämys- ja majoitusvinkki Tornio-Haaparanta -reissulle

Lukijat kysyvät minulta usein hyviä majoituspaikkoja Tornio-Haaparanta -alueelta, kun he ovat tulossa näille seuduille mm. Ikea-ostosreissuille. Nyt voinkin lämpimästi suositella upeaa paikkaa vain 15 km:n päässä Torniosta. Paikkaa, jossa voit tehdä viikonlopun tai pitemmänkin ajan ostosreissusta samalla elämyksen mielenkiintoisine aktiviteetteineen ja herkullisine aterioineen.  Se paikka sijaitsee Ruotsin puolella jokirannassa ja on nimeltään KukkolaforsenUpea historian havinaa sisältävä turistikeskus, jossa voit tehdä vaikka ja mitä kivaa 🙂 Saimme Lounais-Lapin sisustusbloggaaja-porukalla mahdollisuuden viettää siellä eilinen torstai-ilta ja tutustua paikan historiaan ja aktiviteetteihin. Ihan hävettää sanoa, että tämä oli minulle ensimmäinen kerta tässä mielenkiintoisessa paikassa. Voin kyllä varmuudella sanoa, ettei todellakaan viimeinen, niin upea kokemus meille tarjottiin! Aloitimme illan kokoontumalla Kukkolaforsenin päärakennukseen, jossa sijaitsee paikan vastaanottotiski ja ravintola. Meidät otti iloisesti vastaan Kukkolaforsenin myynnistä ja markkinoinnista vastaava Johanna Salmi.Katselimme porukkaa odotellessa ympärillemme ja bloggaajien kamerat alkoivat kilvan räpsyä. Ravintolan kaikilla seinillä on isot ikkunat, joista avautuu upea näkymä Kukkolankoskelle. Kukkolaforsenin pääteemat liittyvät suurelta osin kalastamiseen ja nimenomaan siian lippoamiseen, josta jo ravintolan seinämaalauskin kertoo hieman tätä tarinaa.Porukan oltua kasassa siirryimme päärakennuksesta kaunista sinistä hetkeä ihaillen ja lumista rantapolkua taivaltaen kohti ensimmäistä tutustumis kohdettamme siianpaistokotaa. Matkan varrella meitä tervehti jättikokoinen raudasta rakennettu ”lippoaja”. Yksi paikan monista tarjolla olevista aktiviteeteista onkin kokeilla tuota mielenkiintoista kalastustapaa; siian lippoamista.Matkamme kulki vanhan kalastajakylän läpi, jossa vieri vieressä oli pieniä vanhoja kalavajoja, joissa kalastajat ovat aikanaan säilyttäneet välineitään. Tänä päivänä on jäljellä kuusi eri ikäistä vajaa.  Alueella on myös kaksi myllyä, alempi rakennettiin noin 1840 ja ylempi on 1850-luvulta. Myllyihin kuului myös saha, sarkatamppi ja puutavaramakasiini. Yhdessä vajassa oli iso torni, jonka katolla suuri kello. Kello, joka edelleen oli toimiva, kertoi aikanaan kalastajille, milloin kalastus oli joka päivä määrä lopettaa.Vajojen lomassa oli ensimmäinen kokoontumispaikkamme; vuonna 1789 rakennettu siianpaistokota, jossa meidät otti vastaan Kukkolaforsenin perustajien tytär Johanna Spolander. Hän pyörittää nykyään paikkaa veljensä kanssa. Johanna oli lämmittänyt meille kodan tulilla kuumaa glögiä suurella kuparipannulla.Glögit saimme nauttia tunnelmaan kuuluvista puukupeista eli kuksista. Kodan tulilla Johanna valmisti meille muurikan lämmössä aivan ihania kerrosleipiä. Leipänä oli paikallista puolukkaleipää, jonka välissä suussasulavaa juustoa ja häränfilettä.Aika selvästi paistaa tyytyväisyys ja nautinto bloggareiden kasvoilta 😉Kotatulien loimussa kuuntelimme Johannan kertomaa mielenkiintoista Kukkolaforsenin historiaa.Saimme mm. kuulla, kuinka ennen vanhaan kalastajat kerääntyivät kotaan työpäivän jälkeen ruokailemaan ja lepäämään kodan lämmössä. Kodan pitkillä penkeillä oli säännöllisin välimatkoin hirrenpätkä, johon väsyneet kalastajat painoivat päänsä ja oikaisivat raskaan päivän jälkeen pieneen lepohetkeen. Kukkolaforsenilla on mahdollisuus kokea tuo kalastajien ruokailu- ja lepohetki varaamalla pienelle ryhmälle (4-20 henkilöä) illallisen siianpaistokodassa, jossa opas kertoo samalla kylän historiasta.Kodasta siirryimme kohti saunaa ja saunatupaa. Saunatuvassa oli kivasti kerrottu saunomisen historiaa erilaisin tavoin. Siellä oli mm. pienoismallin saunoja, joiden rinnalla oli pienoismallia kuvaavat tarinat. ”Jos ei sauna, viina ja terva auta, se on kuolemaksi” 😀Sitten pääsimmekin itse asiaan eli saunaan! Ilta jatkui mm. saunajoogan parissa. Johanna veti meille todella rentouttavan jooga-session suuren hirsisaunan lämmössä.Joogan jälkeen saimme eteemme jalkakylvyt, joissa väsyneet jalat saivat ihanan hoidon.Jalkakylpyyn saimme valita koivusuolaa tai tervasuolaa. Saimme myös pienet kuorinta-ainetta sisältävät ”muffinsit”, josta levitimme tummaa, rakeista mm. kahvinporoja sisältää massaa pitkin kasvoja ja vartaloa. Käsittelyn jälkeen hieroimme vielä erilaisia öljyjä jalkoihimme. Täydellisen rentouttava saunailta, joka myös kuuluu paikalla tarjolla oleviin aktiviteetteihin. Saunomisen yhteydessä oli mahdollisuus myös pulahtaa saunan vieressä olevaan kuumaan paljuun ja kyllä sinne muutama tytöistä pulahtikin. Sen minä jätin väliin.(kuva Kukkolaforsen sivuilta)

Saunasta hipsimme takaisin saunan vieressä olevaan takka/puku -huoneeseen, jossa meille oli katettu makoisa saunabuffet herkkuineen.Eipä olisi ilta maukkaammin voinut päättyä, kun jäimme takkahuoneeseen porisemaan ja nauttimaan pöydän antimista. Jokainen löysi pöydästä paikkansa kivan yllätyksen eli nimikoidun lahjapussin ääreltä.Kyllä tänne paikkaan on nopeasti päästävä uudestaan ja ajattelinkin seuraavaksi kokeilla vaikka perheen kera viininmaistiaisia.  Aika kiinnostava aihe voisi olla myös Suklaanmaistiaiset 😉Kesällä paikka on varmasti vieläkin upeampi! Yksi mielenkiintoinen mahdollisuus on ruokailla kosken päällä; Dinner on the river , aika eksoottista! On kuulemma kiva paikka vaikka kosia 😉Majoitusvaihtoehtoja löytyy paikalta monentasoista, on upeampaa hotellitason mökkiä ja vähän vaatimattomampaankin makuun yösijaa.  Näissä maisemissa silmä ja sielu lepää.Suurkiitokset Kukkolaforsenin Johanna Salmelle ja Johanna Spolanderille kun saimme viettää niin ihanan ja ikimuistoisen illan luonanne ♥

 

 

Lomapuvuston suunnittelua

Olen täällä suunnitellut loma-asuja meidän ensiviikolla alkavalle Las Vegas – Los Angeles -reissulle. Pari vuotta sitten viimeksi käytiin nuorimmaiseni kanssa siellä ja silloin jäi Vegas näkemättä, joten päätimme lähteä sinne suunnalle uudestaan. Lentoliput on hankittu jo puoli vuotta sitten ja vähän myöhemmin majoitukset ja tällä viikolla vielä liput NHL-otteluun Anaheimin Honda Centeriin. Tällä kertaa mukaan lähtee myös tyttäreni ja hänen sekä nuorimmaisemme ystävät eli muodostamme viiden hengen kokoisen matkaseurueen. Reittimme on Tornio – Luleå – Tukholma – Las Vegas – Los Angeles – Tukholma – Luleå – Tornio. Lento starttaa 6.4. ja Vegasissa on tarkoitus viipyä 9.4. asti ja ihan kivalta tuleva sää näyttää, pilvistä mutta lämmintä. Vegasista vuokraamme sitten auton, jolla ajelemme 9.4. Los Angelesiin, jossa meillä on 10 päivän ajaksi vuokrattu talo Airbnb:n kautta.vegas yhdLomapuvustoa tosiaan kävin tässä läpi ja kuvailin suunnittelemiani asukokonaisuuksia 🙂 Matkalle ajattelin laittaa rennot siniset collegehousut, valkoinen t-paita ja sinivalkoinen bleiseri. Jalkaan mukavat tennarit ja vielä täältä kylmästä pohjoisesta lähtiessä huivikin sipaistaan kaulaan lämmittämään. OLYMPUS DIGITAL CAMERAMekot ovat minusta kivoja kesäasuja ja niitä lähteekin mukaan useampi. Lontoon reissulta ostettu sininen hihaton pitsimekko ja mahdollisesti viileneviin iltoihin vielä valkoinen farkkutakki. Viime reissulla ei kyllä takkeja juurikaan tarvinnut, joten mukaan riittääkin tuo matka-asun jakku ja tämä valkoinen farkkutakki. Jalkineiksi lähtee mukaan muutamat ballerinat.OLYMPUS DIGITAL CAMERANeljätoista matkapäivää ja neljätoista asua 🙂 Mustavalkoinen hihaton mekko ja yhdet korkkaritkin iltamenoja varten.OLYMPUS DIGITAL CAMERA…sinivalkoraitainen trikoomekko, jonka kanssa voi kaulaan kiepaista valkoisen neuleen.OLYMPUS DIGITAL CAMERASininen trikoomekko, jonka kanssa sopii sinivalkoinen jakku ja siniset kävelykengät.OLYMPUS DIGITAL CAMERAYhden vähän juhlavammankin mekon ajattelin laukkuun pakata, tiedä sitten tuleeko tarvetta 😉 Niin ja vaikka Vegasissa niitä häitä vietetäänkin tiheään tahtiin, niin tämä ei valkoisesta ja pitsisestä ulkonäöstä huolimatta ainakaan häämekoksi ole tarkoitettu 😀 OLYMPUS DIGITAL CAMERAParit rennot cityshortsitkin ajattelin mukaan pakata ja niiden pariksi hihattomia vähän väljempiä paitoja; siniset valkoisen paidan kera…OLYMPUS DIGITAL CAMERA…ja valkoiset mustan paidan kera.OLYMPUS DIGITAL CAMERALyhyemmät siistit mustat shortsit keltaisen paidan kanssa vaikka shoppailureissulle.OLYMPUS DIGITAL CAMERAParit capritkin ajattelin mukaan ottaa, mikäli sää jossain vaiheessa vaatii vähän pitempiä lahkeita. Mustat….OLYMPUS DIGITAL CAMERA….ja valkoiset.OLYMPUS DIGITAL CAMERARennompia asuja vielä muutama mukaan; valkoiset shortsit ja musta t-paita…OLYMPUS DIGITAL CAMERA…pellavashortsit ja pellavapaita….OLYMPUS DIGITAL CAMERA…sekä vielä yksi rentoakin rennompi kotoiluasu.OLYMPUS DIGITAL CAMERASiinäpä onkin puvusto laukkuun pakkaamista vailla valmiina. Valuutat on vaihdettu ja passi kaivettu esille. Mikäli teillä on jotain matkavinkkejä Las Vegasiin, ottaisin niitä mielelläni vastaan 🙂 Postailen sitten taas mahdollisuuksien mukaan päivittäin matkakertomusta tänne blogiinkin. OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miellyttävä hotellikokemus – Hotel Indigo

Ihana Indiedaysin järjestämä Inspiration Day ja Blog Awards viikonloppu on takana ja kylläpä meitä taas hemmoteltiin oikein isolla H:lla. Blogiyhteistyön merkeissä saimme ilmaisen hotelliyöpymisen Hotel Indigo Helsinki Boulevardista, joka olikin varsinainen sisustajan unelmahotelli 🙂 Hotel Indigo on IHG:n ’upscale’ –tason boutique-hotellibrändi, joka tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisen hotellikokemuksen. Maailmalla on yli 60 hotellia eri puolilla Amerikkaa, Eurooppaa ja Kiinaa, ja maailmanlaajuinen kasvu jatkuu vahvana.  

Hotelli sijaitsi aivan kävelymatkan päässä Rautatieasemalta; rauhallisella osalla Bulevardia osoitteessa Bulevardi 26.yhd 1Hotellin sisustukseen on erityisesti satsattu. Sisustuksen tyyli kertoo ilmeellään lähiympäristön tarinaa. Siksipä sisustajan silmä lepäsikin monessa kivassa yksityiskohdassa. Palkitut suomalaiset designerit Linda Linko, Pietari Posti ja Satu Maaranen ovat suunnitelleet sisutukseen elementtejä. Hotellin kerroksilla on omat sisustuksen tyylin mukaiset nimensä ja muutenkin hotellin kotisivuilta löytyy paljon mukava ja mielenkiintoista tarinaa hotellin synnystä ja lähiympäristöstä. Meidän huoneemme sijaitsi neljännessä kerroksessa, jonka nimi on ”Satamakerros”. IMG_8267Hauskaa kun kerroksilla on omat nimensä 🙂 Toinen kerros oli Design-kerros. Pysäytimme hissin siinäkin kerroksessa sen verran, että otin kuvan hissin edessä olevasta seinästä. Kauniita ja mietittyjä sisustuksellisia kokonaisuuksia! Olisipa ollut mukava vierailla useammassakin huoneessakin tutustumassa upeisiin sisustuksen yksityiskohtiin 🙂IMG_8334Jokaisen kerroksen hissiä vastapäätä olevalla seinällä oli samankokoinen alue kaunista kuviotapettia ja siinä kerroksen numero isona valotauluna. Jokainen kerros samalla tyylillä, mutta eri väreillä ja kuvioilla. Tosin ihan kerroksien lukumäärää vastaavaa eriä tyyliä ei ollut, joten Design-kerroksiakin oli useampia. Mieleen jäi vain nuo kaksi nimeä Design-kerros ja oma Satamakerroksemme.  Tyylejä oli muistaakseni neljää erilaista 🙂 Tässä vielä kolmannen kerroksen tyyli.IMG_8347Huoneemme oli Satamakerroksen tyylin mukaan merihenkinen. Sininem tapetti laivakuvioineen kertoi huoneen tarinaa. Muhkeassa vuoteessa ihanat untuvapeitot ja miellyttävän tuntuiset 100 %  egyptiläistä puuvillaa olevat vuodevaatteet takasivat pehmoiset puitteet yöunille. Miten ne hotellin petivaatteet tuntuvatkin aina niin ihanilta! yhd huoneKylpyhuoneen väritys miellytti silmää erityisesti. Valkoista isoa laattaa yhdistettynä raikkaan sävyiseen raitalaattaan. Kauniit puiset yksityiskohdat tekivät tunnelmasta ylellisen tuntuisen  🙂 Hotellin pesuaineet ovat kansainvälisesti tunnetun Avada-brändin tuotteita. Aveda-brändi on tunnettu nimenomaan ympäristöasioiden huomioimisessa. Tuotteiden valmistus tapahtuu vastuullisesti ja 100 % tuulivoimalla, pakkauspullot ovat 100% kierrätettävää muovia. Tuotteissa on lähes pelkästään kasvisperäisiä aineita ja tuotteita ei tietenkään testata eläimillä. Avedan tavoitteena on toimia esimerkkinä ympäristövastuusta ja -johtamisesta, ei pelkästään kauneusalalla, vaan globaalisti. yhd wcHotellin palvelusta miellytti erityisesti myös kaapista löytynyt Nespresso kapselikahvikone. Itselleni ne hotellit ovat jääneet erityisesti mieleen, missä voi ihan omassa huoneessaan valmistaa kupin kahvia:) Tässä hotellissa oli vielä kahvikoneen lisäksi melkoinen lisäerikoisuus; nimittäin huoneen hintaan kuuluva alkoholiton minibaari! Virvokkeita ja pikkusyötävää veloituksetta; enpä ole ennen moista palvelua hotellihuoneessa kohdannut! yhd kahvikoneHotellin aamupalassa on myös paljon pieniä erikoisuuksia. Yksi juttu, jota itse arvostan kovasti on pöydässä valmiina oleva kahvitermos. Pieni juttu, mutta jotenkin vaan niin mukava 🙂 Hotellin Buffet-aamupala sisälsi paljon ihania erikoisuuksia; talon maistuvaa maksa- ja lohipateeta, tuoreita hedelmiä, kaunista ja tavallista yksilöllisempää esillepanoa. Aamiaisen voi käydä nauttimassa ilman hotelliyöpymistäkin 20 eurolla. Suosittelen lämpimästi; on kyllä hintansa väärti!IMG_8343Meidän kotiinlähtöpäivä oli sateinen, mutta hotellin tarjoamien sateenvarjojen turvin pistäydyimme vielä kierroksen keskustan kaupoissa 🙂 Kiitos kaikesta hotellin henkilökunnalle. Viihdyimme niin hyvin, että seuraavallakin Helsingin reissulla yövymme mielellämme melko varmasti Hotel Indigossa… oikeastaan ihan odotan näkeväni myös niiden muiden huoneiden upeita sisustuksia!IMG_8350

Lontoossa

Teimme tyttäreni kanssa viiden päivän Lontoo-reissun 15. – 20.3.2013. Olemme vuosikaudet suunnitelleet sinne joskus matkaavamme ja tammikuussa sain vihdoin varattua meille lennot ja hotellit ja niinpä oli aikamme tutustua ensimmäisen kerran mielenkiintoiseen Lontooseen.

Matka alkoi viikko sitten perjantai-aamuna pitkällä automatkalla eli ajoin Torniosta Ouluun; näppäsin tyttären kyytiin ja ajoimme Tampereelle. Ryanairin lento lähti Tampereelta klo 21.05 ja olimme perillä Lontoon Standstedtissa puoli tuntia etuajassa klo 21.30 paikallista aikaa. Standstedtin lentokentältä on junalla 45 minuutin matka Lontooseen. Ensimmäisen ja viimeisen yön vietimme Standstedtin lentokentän vieressä sijaitsevassa viihtyisässä Radisson Blu Hotellissa. Ensimmäinen yö siksi, että meidän ei tarvitse yöllä lähteä etsimään hotelliamme Lontoosta ja viimeinen yö siksi, että lento lähti jo klo 7.15 ja näin vältyimme turhan varhaiselta aamuherätykseltä Lontoossa.

Radisson Blu Hotelliin oli hyvin opastettu muutaman sadan metrin matka lentokentältä. Saapuessamme sinne söimme pienet iltapalat viihtyisässä aulabaarissa, jossa oli järjestetty hotellivieraille mielenkiintoista katseltavaa; kuvassa näkyvässä valaistussa lasitornissa…

 …taiteili köysien varassa neitokainen, joka nouti tornissa olevia viinipulloja niitä tilanneille asiakkaille 🙂

Lentokentältä matkasimme sitten herättyämme ja aivan mielettömän runsaan ja loistavan aamupalan nautittuamme Standstedt Express -junalla Lontoon keskustaan. Juna lähti aivan hotellin vierestä ja lippuja myytiin lähtöraiteen vieressä sekä automaatissa että lippuluukuilla. Kun osti meno-paluu liput kahdelle sai ne vähän edullisemmin eli 24 euroa per matkustaja. Mikäli olisi ollut neljä matkustajaa yhdessä ostamassa olisi liput olleet vieläkin halvemmat; 16 puntaa meno-paluu.

Lontoossa yövyimme Mermaid Suite hotellissa. Pieni vaatimaton hotelli, mutta aivan loistavalla paikalla Bond Street metroaseman vieressä eli ostoskatu Oxford Streetin kupeessa.  Huoneemme hintaan kuului aamupala, joka ei nyt ihan niin loistava ollut kuin Radisson Blu -hotellissa. Aamupalaan kuului kaksi paahtoleipää, yksi croissant, muroja, jogurttia ja appelsiinmehua. Hyvin sillä kuitenkin aamu alkoi.

Kävimme katsastamassa Lontoon kuuluisat nähtävyydet sekä vietimme aikaa shoppaillen ja  hyvin syöden. Varsinkin Bond Street metroaseman vieressä olevat ihanat vohvelit kermavaahdolla, valkosuklaalla ja mansikoilla tuli napattua hotellille mennessä joka päivä mukaan 😉 Tässä tyttäreni Lontoossa asuvan ystävättären ikuistamina Buckinham Palatsin edessä.

Kiva Sushi-paikkakin testattiin. Eriväriset ja erisisältöiset annoskupit kulkivat ruokailijoiden edessä liukuhihnalla ja hihnalta sai napata kuppeja mielitekojensa mukaan. Lasku muodostui sitten tyhjennettyjen kuppien mukaan; eriväriset kupit ilmaisivat tuotteen hinnan. Kätevää ja erittäin mukava tapa nautiskella erilaisista susheista.

Radisson Blu -hotellissa nautimme viimeisenä iltana kolmen ruokalajin illallisen. Alkupalaksi otimme Rucola-avokado-mozzarella -salaatin. Ihana yhdistelmä, jota on nyt kotiuduttua jo moneen otteeseen valmistettu. Helppo ja hyvä ohje tässä; pohjalle pari kourallista Rucolaa, keskelle avokado-viipaleita ja reunoille muutama pala mozzarellaa. Kotona lisäsin tähän vielä pinjansiemeniä ja paksua balsamicoa kastikkeeksi.

Meille suositeltiin kovasti jotain musikaalia ja niinpä kävimme katsomassa BODYGUARD-musikaalin Adelphi-teatterissa. Esity oli erittäin hieno kokemus. Kävimme siellä maanantaina ja ostimme liput pari tuntia ennen esitystä paikanpäältä. Eturivin paikat olivat edullisimmasta päästä eli 25 puntaa kappale, joten otimme ne. Kysyin lipunmyyjältä, että onko se jotenkin huono paikka, mutta hän sanoi, että no seuraava rivi on kalleimman hintainen eli 67,50 puntaa, että ei se siihen nähden pitäisi kovin huono paikka olla 😉 Paikka olikin erittäin hyvä.

Tässä vielä tiivistettynä matkakustannukset:

– Lentoliput kahdelle; sisältää 30 euroa maksavan 15 kg:n laukun ruumaan 198 euroa.
– Kaksi yötä Radisson Blu-hotellissa, toinen yö ilman aamupalaa, yhteensä  166 euroa.
– Kolme yötä Mermaid Suite hotellissa, 436 euroa.
– Junaliput Standstedt Airport- Liverpool Street Station – Standsted Airport 58 euroa kahdelta henklöltä.
– Metroliput kolmena päivänä, lippuja myytiin vain joko 7 päivälle tai yhdelle päivälle, päivälipun hinta on 7,50 puntaa eli  yhteensä noin 54 euroa kahdelta hengeltä kolmena päivänä.
– Auton parkkeeraus Tampere Pirkkala lentokentällä 5 päivää 36 euroa.

Lennot ja hotellit noin 400 euroa per henkilö.

Haaparannalle Maailman Suurin Sauna ja Upea SPA-kylpylä

Eräs lukijani pyysi minua joku aika sitten tekemään postauksen Kemi-Tornio -alueen nähtävyyksistä ja kesätapahtumista.
Meidän alueella ei nyt mitään kovin suuria tapahdu, jotain paikallisia Festivaaleja.
Tornion tapahtumat löytyvät täältä KESÄKALENTERISTA 2010.
Kemin tapahtumat löytyy täältä.
Erikoisen, kahden valtion alueella kulkevan Golf-kentän jo esittelinkin tässä joku aika sitten. 
Ajattelin kuitenkin kertoa teille lähemmin Haaparannan CAPE EASTistä, jonne on rakennettu 
SPA-KYLPYLÄ, jossa on MAAILMAN SUURIN SAUNA; MIDNIGHT ICE:
Suuressa saunassa on kymmenen laudetta, joilla on tilaa 200 hengelle.
Lämpötilavaihtelu ylimmän ja alimman lauteen välillä 40-100 °C.
Saunaan voi tilata olutta baarista putkipostilla.
Jääkylvyssä veden lämpötila lähes 0 °C.
Lapin kuohussa päälle solahtaa 100 litraa jääkylmää vettä.
Neljä erilaista saunaa: perinteinen suomalainen sauna vihtoineen, höyrysauna, holvisauna ja saksalainen Aufguss.
Suuren saunan erikoisuutena lumisade.
Kuusi erilaista allasta.
Elämyssuihkut erilaisilla tuoksuilla.
Skydeck, jossa lämminvesiallas.
Love Seat, design by Karim Rashid.
Kahdeksan hoitohuonetta.
Kuntosali, relax-huone.
Tästä uskoisin tulevan aika mielenkiintoinen matkailukohde ja jos olette näille seuduille tulossa, niin kannattaa ehdottomasti vaikka ihan yöpyä CAPE EAST -hotellissa.

Cape East
 on Tornio-Haaparannalla sijaitseva hotelli-, kokous- ja kylpyläkeskus. Cape East on ollut toiminnassa vuodesta 2008 lähtien. Midnight Ice –kylpylän rakentaminen aloitettiin syyskuussa 2009.  Rakennuttaja Roger Akeliuksen kantavana ideana oli rakentaa kansainvälisen tason monipuolinen keskus, joka vetää puoleensa vierailijoita lähialueen lisäksi Pohjoismaista, Venäjältä ja muualta Euroopasta.

Lisää tietoa ja hintoja CAPE EASTISTÄ löytyy TÄÄLTÄ.
Maailman suurimman saunan ensilöylyt heitettiin 18.6.2010 kutsuvieraiden kera. 
Itse olen katsellut vain todella upeita kuvia lehdistä, koska SPA-tiloja ei ole ihan vielä yleisölle avattu.
CAPE EASTIN nettisivujen mukaan Kylpylän ”Pre Opening” pidetään 5.8.2010
ja ”Grand Opening” on sitten 3.9.2010.
Kaikista kylpylän osista näkyy Tornionjoen yli Suomeen:
Upealta näyttää, vai mitä?
Niinpä mikäli mietitte erikoista lomakohdetta syksyksi, suosittelen lämpimästi varaamaan yöpymisen 
CAPE EASTISTÄ 🙂
Vastaavaa SPA-nautintoa ei taida löytyä mistään muualta 😉
Toki sinne voi mennä jo nyt kesällä vaikkapa nappaamalla paketin
Tervetuloa Tornio-Haaparantaan; kahden valtion rajalle!