Los Angeles ostokset

Nyt on reissu tehty ja ajattelin tässä viimeisessä reissupostauksessa esitellä matkan ostokset ja tehdä vielä loppuun yhteenvedon reissun kustannuksista.

Kuten viime postauksessa kerroinkin, niin parhaat ostokset teimme Ross Dress for Lessistä sekä Marshallsista. Kolmas samantyyppinen tavaratalo, jossa myytiin edullisesti mm. Hilfigerin, Calvin Kleinin, DKNY:n ja Michael Korsin merkkivaatteita ja -laukkuja sekä kenkiä oli Tj-Maxx. Kaikissa kaupoissa oli samannäköiset hintalaput ja tuotteissa samat hinnat, joten jotain yhteistä niiden toiminnassa oli.

Outlet-ostokset minulla jäi tällä kertaa tosi vähäiseksi. Citadel Outletistä ostin Ann Taylorin Factore Storesta puseron, kun iltaa kohti sää viileni sen verran, että tarvitsi käsivarsille lämmikettä. Myös liikkeiden ilmastoinnit tohisivat niin täysillä, että sisällä varsinkin tuli kylmä ilman pitkähihaista. OLYMPUS DIGITAL CAMERAToinen ostos Citadelista oli Papaya-nimisestä liikkeestä kevyt kesämekko.OLYMPUS DIGITAL CAMERACamarillo Outletistä ostin Calvin Kleinin mustat Bermudat…..OLYMPUS DIGITAL CAMERA…sekä Tommy Hilfigerin neuleen, jonka hinta oli vain 20 euroa. Tälle jäi hintaa lopuksi vain 15 euroa, kun Calvin Klein ostoksen kuitin mukana sai 5 euron alennuskupongin Hilfiger liikkeeseen. Ilmeisesti heillä on jonkinlaista kauppojen välistä yhteistyötä, sillä aina kun osti jotain Hilfigeriltä tai Calvinilta niin sai päivän voimassa olevia alennuskuponkeja muihin outletin liikkeisiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERARosseja ja Marshalleja oli tosi monia Los Angelesin alueella. Pistimme navigaattorin aina uudestaan jommankumman kaupan nimen ja suunnistimme lähes joka päivä niistä johonkin. Niistä olisikin tehnyt mieli ostaa vaikka kuinka paljon. Jarruna oli kuitenkin matkalaukun painoraja sekä toki matkabudjettikin 😉

Varsinkin Calvin Kleinin ja Tommy Hilfigerin alusvaatteita löytyi vielä puolet edullisemmin kuin Outleteissä olisi ollut. Kahden Hilfigerin alushousupaketin sai 7 euron hintaan ja Calvin Kleinin kahden paketin 10 euron hintaan (ouletissä yhdet maksoivat 12 euroa). OLYMPUS DIGITAL CAMERAHuippulöytö vielä viimeisenä päivänä ennen kotiinlähtöä oli Marshallista; viiden Calvin Kleinin alushousupakkaus vain 13 euroa. IMG_8607Rossista ostin pari t-paitaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMuita Marshall ja Ross -ostoksia: pitkä trikoomekko ….OLYMPUS DIGITAL CAMERA….Calvin Kleinin yöasu…OLYMPUS DIGITAL CAMERA….Michael Korsin pusero …OLYMPUS DIGITAL CAMERA…valkoiset sandaalit…. IMG_8616….sekä ihania Tommy Hilfigerin laukkuja ja kenkiä tosi edullisesti. Mustan Hilfigerin laukun toin ystävälleni tuliaisiksi.IDIMG_8608Rosseista ja Marshalleista teki myös tosi edullisia meikki- ja hajuvesilöytöjä. Bellabierren mineraalimeikkejä ostin kerran Helsingissä kun ostoskeskuksessa oli niiden esittelijä, joka meikkasi tyttäreni ja minut. Ostimme silloin meikit mukaan ja olihan ne aika arvokkaita… Nyt löysin pakkauksen, jossa oli pohjuste, aurinkopuuteri, valopuuteri ja perusmeikkipuuteri ja pieni puuterihuiska. Hintaa pakkauksella oli vain 10 euroa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMerkkihajuvesiä liikkeissä on myös paljon tarjolla. Tuoksunäytteitä heillä ei kuitenkaan ole, joten on melkein tiedettävä mitä ostaa jos niitä ostaa. Minun yksi suosikkihajuvesi on jo pitkään ollut Elisabeth Ardenin Red Door, joten sellaisen nappasin 12 euron hintaan. Sama 30 ml pullo maksoi suomessa Kicksissä 42 euroa, joten aika hyvä säästö 🙂

A
Yhteensä näihin ostoksiin meni noin 300 euroa. Amerikassahan hintalappujen hinnat ovat ilman veroa ja kassoilla vasta hintoihin lisätään noin 8- 9 % vero.  Dollarin kurssi oli nyt noin 0.91 euroa, joten periaatteessa kurssin ja veron huomioiden hintalapun hinta oli suurinpiirtein sama kuin hinta olisi euroissa.

Rahaa reissulla meni kyllä enemmän kuin ajattelin. Kahden vuoden takaiseen reissuun verrattuna dollarin kurssi oli noussut lähes 20 %, joka osaltaan vaikutti kustannuksien lisääntymiseen.

Kulut yhteensä reissusta:

Matkaliput

  • otimme lennot Norwegianilta, joka aloitti viime vuoden lokakuussa suorat lennot Vegasiin
  • meno Luleå – Tukholma – Las Vegas – ja paluu Losista; Los Angeles – Tukholma – Luleå:
    • hinta yhteensä 557 euroa/hlö

Autonvuokraus

  • otimme auton autoeuropen kautta Alamo-vuokraamosta
  • valitsimme tila-auton, jotta kaikki matkalaukut sopisivat kyytiin mukaan
  • mitä myöhemmin autovuokrauksen tekee, sitä halvemmaksi se näytti tulevan, tein meidän varauksen noin pari kuukautta ennen lähtöä
  • Vegasissa ei mielestäni autoa tarvitse, joten haimme auton vasta kun lähdimme Vegasista Losiin (ajomatka noin 400 km)
  • auton vuokraushinta 11 päivältä 529 euroa

Majoitus Las Vegas:

  • Hotellin Las Vegasissa varasin Booking.comin kautta
  • New York New York -hotellin sijainti oli erinomainen
  • Varasin kaksi kahden hengen huonetta meidän viiden hengen porukalle
  • huoneiden hinta yhteensä kolmelta yöltä 980 euroa

Majoitus Los Angeles:

  • Varasin omakotitalon Airbnb:n kautta
  • Talo sijaitsi noin 10 km:n päässä Venice Beachilta ja osoittautui hyväksi sekä sijainnin että viihtyvyyden suhteen
  • Talossa oli 3 h + keittiö, pesuhuone sekä suojaisa betoniaidalla aidattu takapiha uima-altaineen.
  • Talon hinta 10 yöltä oli 1844 euroacats

Muita kuluja:

  • Vegasissa taksikuluihin kentältä ja hotellista autovuokraamolle noin 60 euroa
  • Liput NHL-matsiin 92 euroa/hlö
  • Liput Universal Studioille 87 euroa/hlö (kannattaa ostaa liput netistä vaikka vasta edellisenä päivänä. Ne tulevat sähköpostiin ja säästät 20 dollaria verrattuna ovelta ostoon).
  • Auton bensat noin 110 euroa (ajettiin noin 800 mailia)
  • Auton parkkeeraus Luleåssa 97 euroa/14 päivää
  • Ruoka oli ehkä vähän kalliimpaa kuin täällä Suomessa.  Huomattava säästö ruokailukuluihin tui kun teimme aamupalan ja yhden ruoan aina talossa. Päivällä söimme kuitenkin jonkun pienen välipalan pikaravintoloissa.

Yhteensä kahden viikon matkalta matkakulut ja majoitus sekä autovuokra per henkilö noin 1300 euroa.

Advertisement

Los Angeles 9.4.-19.4.2016

Niin ne loppuu pidemmätkin lomat ja tänään illalla 18.00 lähtee lento takaisin kotia kohti. Aurinkoa on palvottu ja kierrelty pitkin ja poikin Los Angelesia. Shoppailtukin on lähes joka päivä. Kaksi reissupäivää kulutettiin Outleteissa; toine Camarillo Outletissä ja toinen Citadel Outletissä. Camarillo oli vähän kauempana, mutta suurempi ja sieltä ajettiin taas pois Malibun kautta ihaillen kaunista merenrantaa ja upeita taloja.

Parhaimmat merkkitavaralöydöt tehtiin kuitenkin Ross Dress for Less ja Marshalls -myymälöissä, joissa mm. Calvin Kleinin alusasuja, Tommy Hilfigerin laukkuja ja kenkiä sekä Michael Korsia löytyi sopuhintaan. Esittelen ostokset sitten ihan omassa postauksessa.catsKaikki pakolliset nähtävyydet on katseltu läpi. Itselläni tämä oli siis toinen kerta täällä, niin ihan samaa mahtisfiilistä ei enää oikein tullut. Kiva oli kuitenkin tepastella uudelleen Walk of Famella katsellen tähtiä.OLYMPUS DIGITAL CAMERASiellä oli muuten paraikaa punainen matto levitettynä kutsuvieraille uuden Civil War elokuvan ensi-iltaan ja ihmiset parveilivat odottamassa näkevänsä kuuluisuuksia. Me emme kuitenkaan jäänyt sinne sitä ihmettä odottamaan 😉IMG_2450Parina päivänä käytiin käveleskelemässä Venice Beachillä….OLYMPUS DIGITAL CAMERA…..ja yksi päivä vietettiin Santa Monican rannalla.OLYMPUS DIGITAL CAMERATietysti kävimme myös yhden NHL-matsin katsomassa täyteen myydyssä Honda Centerissä, jossa pelattiin Anaheim Ducksien play offien eka kierroksen eka peli Nashville Predatorsia vastaan. Tunnelma on kyllä hallissa paikalla aivan huikea! Katsojia paikalla oli yli 17000!FullSizeRenderViimeisenä Los Angeles päivänä ajoimme Universal Studioille. Siellä jälleen Studio-kierros sykähdytti useine elokuvalavasteineen. Tässä mm. Independence Day -elokuvan lavasteissa. IMG_2447Studiolta tullessa ajettiin vielä tsekkaamaan Hollywood-kyltti vähän lähempää.IMG_2439Ajeltu on yhteensä lähes 800 mailia mukaan lukien tulo Vegasista, jolloin muuten satoi vettä kaatamalla lähes koko Las Vegas – Los Angeles välimatkan ajan. Onneksi sateet kuitenkin jäivät sille tielle. Ruuhkia on ollut paikka paikoin, mutta pahimmat ruuhkat olivat Anaheimia kohti ajellessa, jossa 55 km:n matkaan meni 2,5 tuntia!OLYMPUS DIGITAL CAMERAAurinko on hellinyt meitä koko matkan ajan. Yhtenä päivänä tuuli oli kyllä melkoinen ja kauppojen sisätiloissa ilmastoinnit pakotti ottamaan pitkähihaista mukaan shoppailureissuille.

Ihana reissu mukavassa porukassa, mutta nyt on aika palata kotiin isännän ja koirien luo. Ikävä on jo melkoinen.IMG_2331

Los Angeles kotimme

Parin vuoden takaisella Los Angeles -reissulla yövyimme Hollywood Boulevardilla hotellissa, koska olimme reissussa nuorimmaiseni kanssa kahdestaan. Isommalla porukalla edullisempi majoitusvaihtoehto oli varata talomajoitus Airbnb:n kautta. Selailin vaihtoehtoja aika pitkään ennen reissuamme ja lopulta hyvältä tuntuva talo löytyi noin 10 km:n päässä Venice Beachilta. Varasin talon tammikuun alussa eli noin kolme kuukautta ennen matkamme alkua, joka tuntuikin ihan hyvältä ajalta hoitaa varaus kuntoon, sillä parhaimmalta tuntuvat talot näyttivät menevän aika hyvää vauhtia. Talomme on kivalla omakotitaloalueella Berryman Avenuella. Talo maksoi 1844 euroa/10 vrk. Talon edessä näkyy meidän vuokra-automme Dodge Minivan. OLYMPUS DIGITAL CAMERASillä olen kuskaillut matkaseuruettamme jo monta sataa mailia pitkin Los Angelesin moottoriteitä.13006521_10208216456742942_9008725306664021375_nTalon takapihalla on kiva allasalue, jossa ollaan joka päivä aloitettu parin tunnin auringonottosessiolla.OLYMPUS DIGITAL CAMERAPiha on kokonaan aidattu, joten siellä saa kyllä rauhassa paistatella päivää ja pulahtaa vilvoittelemaan. OLYMPUS DIGITAL CAMERATalossa on kaksi makuuhuonetta, olohuone ja keittiö sekä kylpyhuone. Yhdessä makuuhuoneessa on parivuode….OLYMPUS DIGITAL CAMERA….toisessa makuuhuoneessa on kaksi vuodetta….OLYMPUS DIGITAL CAMERAOlohuoneessa on vielä iso sohva ja yksi futon-vuode (toisella seinällä, ei näy kuvassa). Kaikille meille viidelle löytyi siis mukava nukkumapaikka talosta.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalon kylpyhuone on varmaan uudistettu, sillä se näytti talon muuhun sisustukseen verrattuna toi modernilta. OLYMPUS DIGITAL CAMERASisustus talossa on muuten aika ”runsasta”. Koriste-esineitä ja tauluja on tosi paljon.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKeittiö on hyvin varusteltu, on astianpesukoneet, mikrot ja uunit. Talon autotallissa on myös pyykinpesukone ja kuivausrumpu. Mukavaa kun on voinut pyykätä välillä, niin säästyy kotona loman jälkeiseltä isommalta pyykkivuorelta.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKeittiössä on myös kapselikahvinkeitin ja talo tarjoaa kahvikapselit 🙂 OLYMPUS DIGITAL CAMERAEnsimmäisenä iltana suuntasimme kohti ruokakauppaa, jota etsittiinkin aluksi navigaattorin avulla tosi pitkään. Yritettiin nimittäin hakea perin amerikkalaista Walmart-tavarataloa ja siitäpä tulikin melkoinen homma 😀 Navigaattori ja jopa Walmartin omat sivut kertoivat niitä löytyvän kotimme läheltä useita. No aina kun saimme navigoitua kohteeseen, ei sieltä mitään löytynytkään. Netistä asiaa tarkemmin tutkittuamme paljastui, että juuri tämän vuoden tammikuussa on uutisoitu Walmartin sulkevan 269 liikettä vuoden 2016 aikana. Eivät ole sulkemiaan liikkeitä vaivautuneet kuitenkaan kotisivuilleen päivittämään,  joten saihan niihin navigoida aivan turhaan. Lopulta kävimme tärkeimmät ruoat aamua varten näppäämässä pienestä 99 storesta. Montaa tuotetta sai kyllä kovasti etsiä ennenkuin löytyi. Kaurapuuroryynitkin oli vähän erilaisessa paketissa kuin kotona oli tottunut näkemään.OLYMPUS DIGITAL CAMERAHyvä aamupala me ollaan jo nyt kuitenkin onnistuttu vakiinnuttamaan meidän matkaseurueellemme. On löydetty kaupasta kaikki tarpeellinen, jopa raejuusto puuroa varten 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAKoko porukalle maistuukin kaurapuuro raejuuston ja marjojen kera. Kyytipoikana keitettyjä kananmunia, paahtoleipää, leikkeleitä ja juustoa. Tuoremehua, kurkkua, paprikaa ja appelsiinilohkoja vielä mukaan, niin on vitamiinit päivittäin kohdillaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERANäillä eväillä aamut ovat lähteneet kotoisasti käyntiin ja sillä on jaksettu iltaan asti. Pikkukahvit on ehkä vielä jossain kahvilassa juotu reissujen lomassa.  Illalla reissuilta palatessa ollaan sitten kokattu kunnon ateria. OLYMPUS DIGITAL CAMERAEnsimmäisen epäonnistuneen kaupan hakureissun jälkeen löytyi yksi Walmart -ruokakauppakin Inglewoodista. Siellä on sitten käyty jo pariin otteeseen ruokaostoksilla, koska näyttää olevan edullisimmasta päästä parin muun kauppakokeilureissun jälkeen 😉

Lomapuvuston suunnittelua

Olen täällä suunnitellut loma-asuja meidän ensiviikolla alkavalle Las Vegas – Los Angeles -reissulle. Pari vuotta sitten viimeksi käytiin nuorimmaiseni kanssa siellä ja silloin jäi Vegas näkemättä, joten päätimme lähteä sinne suunnalle uudestaan. Lentoliput on hankittu jo puoli vuotta sitten ja vähän myöhemmin majoitukset ja tällä viikolla vielä liput NHL-otteluun Anaheimin Honda Centeriin. Tällä kertaa mukaan lähtee myös tyttäreni ja hänen sekä nuorimmaisemme ystävät eli muodostamme viiden hengen kokoisen matkaseurueen. Reittimme on Tornio – Luleå – Tukholma – Las Vegas – Los Angeles – Tukholma – Luleå – Tornio. Lento starttaa 6.4. ja Vegasissa on tarkoitus viipyä 9.4. asti ja ihan kivalta tuleva sää näyttää, pilvistä mutta lämmintä. Vegasista vuokraamme sitten auton, jolla ajelemme 9.4. Los Angelesiin, jossa meillä on 10 päivän ajaksi vuokrattu talo Airbnb:n kautta.vegas yhdLomapuvustoa tosiaan kävin tässä läpi ja kuvailin suunnittelemiani asukokonaisuuksia 🙂 Matkalle ajattelin laittaa rennot siniset collegehousut, valkoinen t-paita ja sinivalkoinen bleiseri. Jalkaan mukavat tennarit ja vielä täältä kylmästä pohjoisesta lähtiessä huivikin sipaistaan kaulaan lämmittämään. OLYMPUS DIGITAL CAMERAMekot ovat minusta kivoja kesäasuja ja niitä lähteekin mukaan useampi. Lontoon reissulta ostettu sininen hihaton pitsimekko ja mahdollisesti viileneviin iltoihin vielä valkoinen farkkutakki. Viime reissulla ei kyllä takkeja juurikaan tarvinnut, joten mukaan riittääkin tuo matka-asun jakku ja tämä valkoinen farkkutakki. Jalkineiksi lähtee mukaan muutamat ballerinat.OLYMPUS DIGITAL CAMERANeljätoista matkapäivää ja neljätoista asua 🙂 Mustavalkoinen hihaton mekko ja yhdet korkkaritkin iltamenoja varten.OLYMPUS DIGITAL CAMERA…sinivalkoraitainen trikoomekko, jonka kanssa voi kaulaan kiepaista valkoisen neuleen.OLYMPUS DIGITAL CAMERASininen trikoomekko, jonka kanssa sopii sinivalkoinen jakku ja siniset kävelykengät.OLYMPUS DIGITAL CAMERAYhden vähän juhlavammankin mekon ajattelin laukkuun pakata, tiedä sitten tuleeko tarvetta 😉 Niin ja vaikka Vegasissa niitä häitä vietetäänkin tiheään tahtiin, niin tämä ei valkoisesta ja pitsisestä ulkonäöstä huolimatta ainakaan häämekoksi ole tarkoitettu 😀 OLYMPUS DIGITAL CAMERAParit rennot cityshortsitkin ajattelin mukaan pakata ja niiden pariksi hihattomia vähän väljempiä paitoja; siniset valkoisen paidan kera…OLYMPUS DIGITAL CAMERA…ja valkoiset mustan paidan kera.OLYMPUS DIGITAL CAMERALyhyemmät siistit mustat shortsit keltaisen paidan kanssa vaikka shoppailureissulle.OLYMPUS DIGITAL CAMERAParit capritkin ajattelin mukaan ottaa, mikäli sää jossain vaiheessa vaatii vähän pitempiä lahkeita. Mustat….OLYMPUS DIGITAL CAMERA….ja valkoiset.OLYMPUS DIGITAL CAMERARennompia asuja vielä muutama mukaan; valkoiset shortsit ja musta t-paita…OLYMPUS DIGITAL CAMERA…pellavashortsit ja pellavapaita….OLYMPUS DIGITAL CAMERA…sekä vielä yksi rentoakin rennompi kotoiluasu.OLYMPUS DIGITAL CAMERASiinäpä onkin puvusto laukkuun pakkaamista vailla valmiina. Valuutat on vaihdettu ja passi kaivettu esille. Mikäli teillä on jotain matkavinkkejä Las Vegasiin, ottaisin niitä mielelläni vastaan 🙂 Postailen sitten taas mahdollisuuksien mukaan päivittäin matkakertomusta tänne blogiinkin. OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Los Angeles Day 7 – Camarillo Outlet, Malibu ja Rodeo Drive

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niinpä viimeinenkin Los Angeles lomapäivämme on siirtynyt muistojen lokeroon. Huomenna ajetaan heti aamusta kohti Alamon autovuokraamoa, sillä auton palautusajaksi tuli sama aika kuin nouto eli klo 11.00. Paluulentomme lähtee vasta 18.00, mutta koska auton palautusajan pidentäminen olisi maksanut 70 dollaria lisää, niin päätiin sitten säästää jossakin eli tässä 😉

Tämän päivän vietimme shoppailen Camarillo Outletissä. Sinne oli vajaan tunnin ajomatka hotelliltamme. Siellä olikin kaikki mahdolliset kaupat; Tory Burchia myöten. Tosin siellä hinnat oli ballerinoillakin vielä lähes 200 dollaria, joten niin jäi kuuluisat ”blogiballerinat” ostamatta 😉 Kaikkea muuta on kyllä sitten ostettukin oikein urakalla 😉

Paluumatkan Camarillo Outletistä ajelimme Malibun kautta, jonne tie johti mutkaista ja vuoristoista tietä.

Pysähdyimme Malibussa sen verran, että nautimme Starbucksissa  Happy Hour Caramel Frapuccinot.

Tällä matkalla näkyi toinen toistaan upeampia autoja 😉 Tämä Malibun Starbucksin eteen parkkeerattu Corvette kelpais kyllä mullekin, niin hyvät väritkin 😉

Montakohan julkkisten omistamaa huvilaa tai kotia ohitimme 😉

Rantatien maisemat olivat upeat!

Rantatie Malibusta johti kohti Santa Monicaa.

Kaarsimme paluumatkalla Rodeo Driven kautta, jotta sekin nähtävyys tuli koettua 😉

Ajoimme sen kadun vain läpi ja ihastelimme auton ikkunasta upeita liikkeitä…..

….ja liikkeiden edessä olevia loistoautoja.

Tässä Louis Vuitton kaupassa on varmasti poikennut moni kuuluisuus 😉

Hotellille tullessamme levitimme vuoteillemme viikon aikana tehdyt ostokset. Teemun ostokset, joihin on kulunut noin 500 dollaria eli aika paljon on tuolla noin 360 eurolla vaatetta saanut!

Minulla vaateostoksiin ja tuliaisiin on mennyt noin 780 dollaria eli noin 570 euroa. Kaiken kuvassa näkyvän olen tuolla rahalla saanut 😉 Kuvasta puuttuu vielä muutama kotiväen tuliainen eli paljon on reilulla 500 eurolla saanut.

Outlettien lisäksi löysin edullisen ostospaikkavinkin eräästä suomalaisen Los Angelesissa oleskelleen tytön blogista. Hänen blogissaan oli parikin loistavaa opaspostausta Los Angelesissa vierailevalle turistille; osa 1 täällä ja osa 2 täällä. Tämän hänen suositteleman ostospaikan nimi on Ross Dress for Less. Kauppa löytyikin ihan 200 metrin päässä hotelliltamme. Siellä oli vähän tavaratalomainen look ja rekit pursusivat tavaraa vähän sikin sokin.  Kaivelemalla ja tutkimalla vaaterekkejä tarkemmini saattoi kuitenkin löytää tosi edullisia merkkivaatteita. Myös merkkilaukkuja (mm. Hilfiger, DKNY, Calvin Klein, Guess) ja -tuoksuja siellä oli edullisella hinnalla.

Liitän tähän loppuun vielä itselleni muistoksi kartat reiteistä, joita olemme reissumme aikana kulkeneet. Mtään kovin suuria ruuhkia emme ole joutuneet kokemaan; mitä nyt muutama maili on jossain kohtaa ajettu vähän hiljempaa autojonoissa. Tänäänkin ajaessaemm Malibusta kohti Santa Monicaa oli näkymä tiellä melko ruuhkainen, mutta tätäkin hitaasti etenevää jonoa kesti vain muutama minuutti.

Päivä 1 ajomatkat; Alamon autovuokraamolta hotellillemme Hollywoodiin.

Päivä 1 Iltakävely Walk  of Famella; Hotelli – Walk of Fame – Hotelli

Päivä 2 ajomatkat; Hotelli – Santa Monica – Veniche Beach – hotelli

Päivä 3; punaista linjaa Metrolla Universal Studioille. Lähtöasema Hollywood/Western ja päätepysäkki Universal City (reitti merkitty kuvaan vihreällä). Metroliput maksoivat 1,50 dollaria suunta + latauskortti 1,50 dollari eli yhteensä yhdeltä henkilöltä meidän metromatka maksoi 4,50 dollaria.

Päivä 4; ajomatka Los Angeles Zoo eläintarhaan ja eläintarhasta Beverly Hilssiin ja sieltä takaisin hotelliin.

Päivä 5; ajomatka aamupäivällä Hollywood kyltille; Hotelli – Hollywood kyltti – Hotelli

Päivä 5; iltapäivällä ajomatka Citadel Outlettiin ja Selanne Steak Tavern -ravintolaan Laguna Beachille ja takaisin hotelliin.

Edit: Kuukausi reissun jälkeen tuli kotiin tietullilasku eli tällä reitillä Laguna Beachille mennessä olimme ajaneet sellaista tietä, josta olisi pitänyt maksaa tietulli. Minä luulin, että sellaiset tiet olisi merkitty, mutta ei niin ollutkaan, vaan tietulli olisi pitänyt maksaa elektronisesti viimeistään 48 tuntia tiellä kulun jälkeen. Tietulli olisi ollut vain 2,75 dollaria, kun se nyt laskussa oli jo 60 dollaria ja jos laskua ei olisi maksanut, niin viikon päästä summa olisi tuplautunut. Niinpä maksoin sen välittömästi.

Päivä 6; ajomatka Orange Outlettiin ja Honda Centeriin.

Päivä 7; ajomatka Camarillo Outlettiin ja sieltä Malibun kautta takaisin hotelliin.

Päivä 8 eli huomenna on yhdensuuntainen ajomatka hotellilta Alamon autovuokraamolle, josta on järjestetty asiakkaille ilmainen kuljetus lentokentälle.

Yhteensä kertyi autolla ajoa viikon aikana reilu 360 mailia. Yhden kerran on tankattu 45 dollarilla ja huomenna taitaa mennä tankkiin noin 40 dollarilla eli reilulla 80 dollarilla on matkat taitettu. Toki matkakuluihin tulee lisätä auton vuokraus, joka maksoi noin 300 euroa.

Matkakulut yhteensä kahdelta henkilöltä olivat seuraavat:
– Lentoliput Norwegian lentoyhtiö Luleå – Tukholma – Los Angeles – Tukholma – Luleå 1570 euroa.
– Majoitus 1 vrk Holiday Express Inn +  7 vrk hotelli Hollywood Downtoner Inn 710 euroa (sisälsi aamupalan)
Autonvuokraus (Jeep citymaasturi) 7 vrk; sisältää GPS-vuokran; 300 euroa (+ polttoaineet noin 60 euroa)
Auton parkkeeraus lähtölentokentällä Luleåssa, 85 euroa

Matkakulut yhteensä noin 1330 euroa/hlö

Huvitukset:
– Universal Studios – Front of line lippu 100 euroa/hlö
– Los Angeles Zoo – 13 euroa/hlö
– Liput Nhl Play off otteluun 165 euroa/hlö + auton parkkeeraus Honda Centerissä 10 euroa


Ruokailut:
– Ravintolahinnat ovat täällä aika samat kuin Suomessa.

Matka on kyllä ollut huikea kokemus ja  joka euron arvoinen 🙂

Los Angeles Day 6 – Hollywood kyltti ja Anaheim Ducksien Play Off peli

Jälleen yksi mukava lomapäivä takana. Aamutuimaan kävimme kuvaamassa Hollywood-kylttiä vähän lähempää. Laitoimme navigaattorin ohjaamaan meidät kyltille ja se näytti vain reilun 4 minuutin ajomatkaa. Päätepiste oli tienhaarassa, josta kyltti näkyikin sen verran, että saimme kuvat muistoksi. Mikäli haluaa päästä vielä lähemmäksi kylltiä, niin yhdet ohjeet löysin Kutrin blogista. Meille riitti tuo Beachwood Drive kadun pää, jossa kuvasimme toisemme, niin että kyltti näkyi naamataulumme kera 😉

Iltapäivällä suuntasimme sitten kohti Anaheimia ja Honda Centeriä. Ostin meille liput Radzorgatorista muutama viikko sitten Play Offien toisen kierroksen ensimmäiseen peliin, jonka arvioitu aika oli 1.5. Emme lippuja ostaessa olleet vielä edes varmoja pääseekö Anaheim Ducks niin pitkälle, mutta Radzogator olisi palauttanut rahat mikäli peli ei toteudu, joten päätimme ottaa riskin ja varmistaa pääsymme peliin  Liput maksoivat yhteensä 420 dollaria (noin 300 euroa) eli ei mitään halpasta lystiä;) Pelin näkeminen oli kuitenkin yksi tärkein osa matkaamme ja syy miksi aloimme Teemun kanssa tätä reissua suunnittelemaan. Pelin arvioitu 1.5 aika muuttui 3.5. päiväksi; onneksi olimme vielä täällä 😉

Ajomatka Honda Centeriin kesti noin 45 minuuttia. Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun Stanley Cupin Play Offseissa pelataan paikallisottelu eli vastakkain on Californian joukkueet Anaheim Ducks ja Los Angeles Kings.

Isot valotaulut toivottivat tervetulleeksi ja kertoivat mitä tapahtuu tänään Honda Centerissä:) Halli taisi olla loppuunmyyty (ilmoitetut istumapaikat jääkiekko-ottelussa 17174), sillä valotaulu näytti paikanpäällä olevan yli 17000 katsojaaeli  melkein yhtä paljon kuin Torniossa on asukkaita (asukasluku 2014 reilu 22000 henkilöä). Melkoisen määrän ihmisiä tuo halli vetää sisäänsä!

Paikkamme olimme ostaneet sektiosta 211, riviltä J (yhdeksäs rivi), paikat 5 ja 6. Kaikille katsojille jaettiin ovella Ducksien oranssi t-paita.

Ei muuta kuin Ducks paidat päälle ja seuraamaan ottelua!

Ennen pelin alkua saimme nauttia sello- ja viulu -musiikkiesityksestä.

Sitten vielä juhlallisin menoin Amerikan kansallislaulu.

Ja vihdoin pelikuvia, joihin yritin aina saada Teemu Selänteen 😉 Tässä kuvassa toinen vasemmalta.

Teemu tuomarin kans juttusilla; varmaan pientä sanomista vähän epäreilusta jäähystä 😉 Teemun takana toinen suomalainen Ducks pelaaja; Saku Koivu.

Jokaiselle penkille oli laitetttu myös pieni froteepyyhe, jossa luki ”Let´s go Ducks”. Tätä slogania siellä hallissa kovasti huudettiinkin:)

Aina kun Ducks teki maalin, nousivat ihmiset seisomaan ja heiluttelivat pyyhettä päänsä päällä 🙂

Peli oli aika tasainen, mutta vain 7 sekunttia ennen pelin päättymistä Los Angeles Kingsit tasoittivat 2-2 ja peli meni jatkoajalle. Noin 15 minuutin jatkoajan jälkeen Kingsit saivat voittomaalin ja Ducksien kannattajat hiljenivät surullisena nielemään tappion tästä historiallisesta ensimmäisestä Play Offsien toisen kierroksen paikallisottelusta 😦

Los Angeles – Day 5 Citadel Outlet ja Selanne Steak Tavern Laguna Beach

Meidän aamu alkaa täällä aina viereisessä Taco-baarissa, jossa on järjestetty tämän hotellin aamupala. Siellä on tarjolla lämpimiä ruokia (pihviä, riisiä, papuja, munakokkelia), mutta meidän aamupala on lähes aina koostunut vain paahtoleivästä, vohvelista, kahvista ja appelsiinituoremehusta. Yhtenä aamuna oli myös keitettyjä kananmunia ja tuoreita hedelmiä. Leikkeleitä ja vihanneksia täällä e ei ole aamupalalla juurikaan tarjoiltu….no parina aamuna on ollut kurkkua ja tomaattia. Mennään aamupalalle aina noin klo 9.00 ja ilmeisesti kaikki on jo aika vähissä, koska tarjoilu loppuu klo 9.30.

Liikkeelle olemme lähteneet yleensä noin yhdentoista aikaan ja joka päivä on tosiaan jonnekin päin suunnattu eli uima-asuissa ei ole aurinkoa palvottu yhtenäkään päivänä. Mikäli täältä jotain päivetystä tarttuu 15 – 20 suojakertoimia käyttämällä, niin rajat näkyvät olkapäillä ja polvien yläpuolella 😀

Tänään ohjelmaamme kuului Citadel Outlet noin 20 minuutin ajomatkan päässä hotelliltamme ja siitä sitten jatkoimme vielä reilun tunnin moottoritieajelua kohti Laguna Beachia ja siellä Teemu Selänteen perustamaa Selanne Steak Tavern ravintolaa.

Los Angelesin Citadel Outletissa oli kymmeniä merkkiliikkeitä, joista eniten ostoksia teimme Tommy Hilfiger -liikkeessä. Itse ostin valkoiset tennarit, pikeemekon, t-paidan, hihattoman topin sekä city-shortsit. Nämä kaikki yhteensä oli vain noin 100 euroa! Monissa liikkeissä oli vielä alennusmyynnit meneillään ja kaikki minunkin ostokseni olivat vielä outlet-hinnoista -40 %.

Liikkeitä oli ihan mukava kierrellä kun välissä sai mennä aurinkoon kävelemään ja sitten taas viileään liikkeeseen vilvoittelemaan 🙂

Kyllähän sieltä useiden kassien kanssa poistuttiin 🙂

Outlet vierailun jälkeen näppäilimme navigaattoriin Selanne Steak Tavernin osoitteen ja reilun tunnin ajeltuamme alkoi Laguna Beachin upeat rannat piirtyä näköalaan.

Ennen saapumista kohteeseen pysähdyimme Shell huoltoaseman Restroomissa vaihtamassa vähän siistimpää asua ylle 😉 Teemu vaihtoi topin kauluspaitaan ja minä vähän siistimmän mekon.

Auton parkkeerasimme kadun varteen kolmen tunnin parkkipaikalle ja kipitimme kohti upean ravintolan pääovea 🙂

Kuvasin ravintolaa vähän sisältä ruokia odotellessamme.

Varasin edellisenä päivänä netin kautta meille kahden hengen pöydän klo 5.15 PM ajalle. Ravintola aukesi klo 5.00 PM, joten siellä ei meidän saavuttuamme vielä ollut paljon ihmisiä. Porukkaa tuli kuitenkin koko ajan ja pöydät täyttyivät tasaiseen tahtiin.

Meille annettiin ensin paikka kadun puolelta ikkunapöydästä; mutta siinä oli niin kuuma, että pyysimme paikan vaihtoa ja saimmekin sitten mukavan varjoisan ikkunapöytäpaikan:)

Alkupalaksi söimme kermaista kukkakaalikeittoa uunituoreiden sämpylöiden kera.

Pääruoaksi otimme päivän erikoisen eli biisonipihvin. Lisäksi tilasimme uuniperunan ja babyporkkanoita. Ruoka oli todella hyvää ja kauniina annoksina:) Meidän kahden ruokailu jälkiruokakahveineen maksoi yhteensä 205 dollaria. Siihen annoin sitten 50 dollaria tippiä eli yhteensä ruokailumme maksoi noin 185 euroa.

Saimme tarjoilijalta vielä lähtiessä heidän uudenvuodenmenu-esitteen, johon suuri idolimme Teemu Selänne on kirjoittanut nimikirjoituksensa 🙂  Mukava muisto käynnistämme tässä viihtyisässä ravintolassa.

Kotimatkalla ehti jo Los Angelesin päässä tulla hämärää ja Teemu näppäsi upean kuvan taivaanrantaan piirtyvistä kaupungin tornitaloista:)

EDIT! 
Tiedoksi muuten, että muutama viikko reissun jälkeen sain tältä Laguna Beachin reissulta tietullilaskun eli matkan varrella oli sellaisia teitä, joista olisi pitänyt tietää maksaa tietulli viimeistään 48 tuntia reissun jälkeen. Nykyään siellä siis pitää tietää jos ajaa tietulliteitä ja tosiaan 48 tuntia on aikaa netissä käydä tulli maksamassa. Meilläkin tullimaksu olisi ollut ajallaan maksettuna vain 2,75 dollaria, mutta kun lasku tuli kotiin oli summa jo melkein 60 dollaria ja viikon päästä se olisi noussut puolella!!! 
Täältä löydät enemmän tietoa asiasta: https://www.thetollroads.com.

Los Angeles – Day 4 LA ZOO ja Beverly Hills

Tänään suuntasimme Jeeppimme kohti Los Angeles Zoota eli eläintarhaa. Se olikin lähellä hotelliamme eli vain noin 10 minuutin ajomatkan päässä.

Zoon portin edessä oli pieni koju, jossa mies myi hattuja ja aurinkolaseja. Päivä oli taas niin kuuma, joten päätin poiketa kojulle ja hankkia itselleni aurinkohatun. Ihmiset täällä ovat aina todella ystävällisiä ja kyselevät turisteilta mm. mistä he ovat kotoisin. Niin tämäkin mies ja kun hän kuuli, että ollaan Suomesta, hän muisti lukeneensa jutun, että Suomi on maailman paras maa. Moni teistäkin varmaan muistaa Newsweekin jutun vuonna 2010:) Mies nauroi, että mitä te täällä teette kun asutte maailman parhaimmassa maassa 😀 Sen jälkeen hän kysyi, että olemmeko menossa eläintarhaan ja jos olemme hän antaa meille yhden lipun sinne. Saimme häneltä siis 18 dollarin arvoisen lipun lahjaksi! Tuli edullinen 10 dollarin hattukauppa! Nauroin Teemulle, että Suomessa en taitaisi tällainen hattu päässä kävellä ihmisten ilmoilla:D Mutta enkös nyt vain olekin kuin Ameriikan täti konsanaan 😀

Eläintarhassa oli jos jonkinmoista eläjää. Kuvia otin paljon ja tässä muutama otos.

Flamingot ovat tosi kauniita!

Elefantit löntystelivät ja vilvoittelivat vesisuihkujen alla.

Kilpikonna näytti vain peräpäänsä 😀

Virtahepoa oli hauska seurata 😀

Se näyttikin meille monta ilmettä 😀

Sarvikuonokin oli hereillä. Monet eläimet muuten nukkuivat tai muuten vaan olivat varjoisissa paikoissa piilossa, joten niistä ei oikein hyviä kuvia saanut:(

Simpanssien touhuja voisi katsella vaikka kuinka pitkään:) Niiden olinpaikan edessä olikin oikein katsomo, jossa pystyi istahtamaan ja seuraamaan niiden eloa. Kuvassa oleva äiti kävi aina kädestä hakemassa pienokaisen ja vei sen varjoon, mutta aina vähän ajan päästä pikkuinen taapersi takaisin ihmisten ilmoille.

Kirahvit paistattelivat päivää vieretysten.

Alligaattori on kyllä aika ruman ja pelottavan näköinen otus!

 Teemu kuitenkin uskalsi hetkeksi istahtaa sen päälle 😉

Antilooppi on kaunis ja jotenkin sadunomaisen hento…

 Suloiset Koalat nukkuivat puussa.

Seeprakin siellä oli.

Leijonapariskunta katseli ylväänä eläintarhavieraita.

Eläintarhavierailun jälkeen ajoimme Beverly Hillsin Beverly Dr kadun varrella olevaan parkkitaloon. Katsoin netistä jonkin Beverly Dr kadun lähellä olevan parkkipaikan ja navigaattori vei meidät sinne kätevästi. Siellä sai kaksi tuntia ilmaista parkkiaikaa, joka meille riittikin reilusti. On sen verran kävelty, että alkaa jalat jo olemaan aika kovilla 😉

Kävelimme Beverly Dr katua pitkin reilun tunnin verran katsellen upeita autoja ja välillä istahdettiin nauttimaan Pinkperryn Frozen youghurtit. Ei bongattu ketään julkkista, mutta yksi hieno vanhempi rouva nähtiin sipsuttelevan korkkareillaan upeasta mustasta autokuskin ohjaamasta autosta. Autokuski avasi rouvalle oven ja jäi ulkopuolelle nojailemaan autoon ja odottamaan rouvan takaisin paluuta. Rodeo Drivellekin oli tarkoitus kurkata, mutta jalat alkoivat jo olla niin loppu koko päivän tepastelusta, että päätimme ajaa hotellillemme Hollywoodiin.

Niinpä päivä päättyi ajamallakohti jo aika tutuksi tullutta kylttiä, joka näkyy hotellimme vieressä olevalta kadulta. Pitää varmaan joku päivä käydä sekin paremmin kuvaamassa 😉

Los Angeles Day 3 – Universal Studios

Kolmannen Los Angeles päivän vietimme yhdessä suurimmassa yhdysvaltalaisessa elokuvastudiossa eli Universal Studionilla. Siellä on kuvattu monet meille tutut sarjat ja elokuvat. Hotelliltamme sinne pääsi kätevästi Metrolla. Hollywood/Western pysäkki on noin 200 metrin päässä hotelliltamme. Matka Universal Studiolle kesti pari metropysäkinväliä ja määränpääasemamme nimi oli Universal City.

Noustamme Universal City pysäkiltä ylös näkyi erittäin korkea rakennus, jonka….

….edestä lähti ilmainen junan näköinen autokuljetus Universal Studion portille.

Portilla oli jo pitkät jonot, joten siinä jonottaessamme päätimmekin, että koko päivää ei kyllä kuluteta jonotellessa. Siihen ratkaisu löytyi noin 40 euroa kalliimmasta lipusta, jolla sai ns. ”Front of Line” -oikeuden. Normaali päivälipun hinta oli 84 dollaria (noin 60 euroa) ja tämä ”jonojen ohi” -lippu 139 dollaria (noin 100 euroa).

Suosittelen kyllä satsaamaan tähän ”kaulakoruun”, sillä jonot olivat todella pitkiä! Tämä kaulassa pääsi aina jonojen ohi joka esitykseen, huvitukseen ja kiertoajeluun.

Aivan ensimmäiseksi menimme Studio Tour -nimiselle kiertoajelulle, joka kulki eri studioiden ja lavasteiden läpi. Saimme ajelumme aikana katsoa auton avoimista ikkunoista mm. erilaisia elokuvissa ja sarjoissa käytettyjä autoja. Vasemmalla monelle tuttu Ritari Ässän auto. Rivissä oli myös Jurassic Park elokuvan sekä Kiviset ja Soraset elokuvan autoja.

Matkan varrella näimme monenlaisia paikkoja, joissa oli kuvattu tuttuja elokuvia. Näimme myös pieniä esityksiä matkan varrella. Ensimmäisessä kuvassa olevalla joella Tappajahai sieppasi sukeltajan ja jäljelle jäi vain veteen lionnut verilammikko. Alla oleva silta on ns. Romahtava silta ja se todella vähän säikäytti pienellä notkahduksella kun ajoimme siitä, joka oli tietysti tarkoituskin 😉

Kuljimme myös vuonna 2005 kuvatun Maailmojen Sota -elokuvan lavasteiden läpi. Elokuvan pääosassa oli mm. Tom Cruise.

Aika mahtavan tuntuista oli ajaa Wisteria Lanella eli samalla kadulla missä yksi suosikkisarjani on kuvattu! Siellä näimme omin silmin kaikkien Täydellisten naiset -sarjan rouvien talot. Ylhäällä Lynetten ja Gabriellen talo. Alhaalla Susanin ja Breen talo.

Kiertoajelu kesti noin tunnin. Ajelun jälkeen kävimme useissa erilaisissa 3D-näytöksessä. Ne olivat tosi hauskoja. Istuttiin vuoristorata-tyyppisessä vaunussa 3D-lasit päässä ja olimme keskellä hurjia Transformers, Simpsons ja Shrek-seikkailuja 🙂 Tunne oli aivan sama kuin olisi jossa vuoristoradassa.
Löysin youtubesta videon, jonka joku oli kuvannut juuri tuossa Transformers esityksessä. Tätä videota katsoessa ei tunnelma ole kuitenkaan 3D efektin puuttuessa sellainen, että olisit siinä itse mukana, mutta on siinä suuntaa minkälaista meno oli 🙂

Näimme myös tällaisen kuvaamani kauhuelokuvakohtauksen automme ikkunasta 🙂

Matkan varrella törmäsimme Apollo 13 miehistöön ja pitihän heidän kanssa kuvaan päästä 😉

Pari kuvaa nappasimme vielä tuloportilta ennen poistumistamme alueelta.

Upea päivä, josta jäi paljon mukavia muistoja ja kuvia 🙂

Los Angeles – Day 2 Santa Monica ja Venice Beach

Aamupalan jälkeen starttasimme vuokra-automme ja aloitimme matkan kohti Santa Monicaa. Automme on muuten musta Jeep. Saimme autovuokraamon pihalta valita vuokraamastani maasturista mieleisemme. Pihalla oli valkoinen Kia ja joku ruskeanharmaa auto sekä tämä musta Jeep, jonka sitten valitsimme.

Navigaattorimme näytti noin 30 minuutin ajomatkaa kohteeseen. Siellä sitten huristelimme pitkin paikoin kuusikaistaisia moottoriteitä. Ihan hyvin on autolla ajelu sujunut. Navigaattori näyttää selvästi minne pitää mennä ja liikennevalot ohjaavat milloin saa mennä. Helppoa kuin heinänteko 😉 Tosin kaistaa vaihtaessa pitää olla tarkkana kuin porkkana, ettei sujahda kenenkään kylkeen.

Ajoimme ensin Santa Monican rannan parkkipaikalle, jossa auton koko päivän parkkeeraus maksoi 8 dollaria eli vajaa 6 euroa. Heti Santa Monican rannan jälkeen alkaa Venice Beachin kävelykatu, jonka kävelimme ihan päähän asti. Venice Beachin päässä poikkesimme hetkeksi rantahiekalle.

Loikoilimme jonkin aikaa rannalla, tosin uikkareita ei kuitenkaan yllemme laitettu. Teemu kyllä kävi varpaansa meressä kastelemassa, minä tyydyin vain mekkosillaan katselemaan ja kuuntelemaan meren kohinaa.

Teemun puhelimella sai upean panoramakuvan rannasta.

Kävelimme vielä saman matkan takaisin Santa Monican päähän eli noin 5 mailia (noin 8 km)  tuli rantatietä yhteensä taivallettua upeassa auringonpaisteessa.