Takapihamme on saanut parikin uutta juttua; laatoitettu nuotiopaikka Jalotakalle ja uusi varasto; perinnelato. Mieheni teki samoista 30×30 betonilaatoista nuotiatakalle oman alueensa, jossa voimme turvallisesti istuskelle nuotion äärellä tarpeeksi kaukana eli noin viiden metrin päästä rakennuksista. Pitänee vielä jotkut vähän mukavammat tuolit takan ympärille hankkia. Noissa puupökkelöissä kun ei oikein kovin kauaa jaksa istuskella.Varaston ulkonäön halusimme samalla tyylillä ja värityksellä kuin talomme on eli pulpettikattoinen ja musta-valkoinen.
Aikansa nettiä selailtuaan mieheni bongasi Perinneladoilta juuri sopivan näköisen pulpettikattoisen mallin, jossa on ns. citynurkat eli ei sellaiset ulostulevat hirsinurkat. Iloksemme huomasimme, että Perinneladot sijaitsee omassa kotikaupungissamme Torniossa. He kyllä toimittavat latoja ympäri Suomen maan.
Halusin nimenomaan, että varaston nurkat ovat samanlaiset kuin talossamme, joten latoon naputeltiin kaksi nurkkalautaa vierekkäin.
Ladossa on piirun verran alle 20 m2 ja meillä on väliseinällinen malli, jolloin ladossa on kaksi huonetta; toinen 7 m2 ja toinen 12,5 m2.
Perinneladot toimittivat latotarvikkeet sovittuna aikana kotipihalle asti. Tarvikkeet tulivat osina ja mieheni kokosi ladon muutamassa päivässä.
Ladon värityskin on minusta täydellinen; musta-valkoinen kuten talommekin. Mustat ovet tuovat mukavasti ryhtiä ladon ulkonäköön. Nuo ovet ovat mielestäni aivan ihanat!
Ladon edustan mieheni laatoitti 30×30 betonilaatoilla, joten senkin suhteen lato sopii pihamme tyyliin erinomaisesti.
Avainsana: Kuvia Uutelantien Pihalta ja Terasseilta
Pihasuunnitelma ja lähes valmis etupiha
Pihahommia on tehty nyt pari viikkoa ja hommat ovat edenneet mukavasti. Etupihan laatoitusalueet ovat valmiit ja tänään saimme käytävän istutuspenkinkin valmiiksi. Oikealla ikkunoiden alla oleviin alueisiin laitamme vielä pientä irtokivisoraa. Valitsimme tällä kertaa laataksi ison 30×30 kokoisen betonilaatan. Lakkapäällä se on tosi hyvässä tarjouksessakin; vain 1 euro/kpl. Tähän mennessä laattoja on mennyt 803 kpl ja vielä on talon takana pari pientä laatoitusaluetta tekemättä.
Suunnittelin pihan mahdollisimman selkeälinjaiseksi ja helppohoitoiseksi. Käytävän viereen teimme koko käytävän mittaisen istutusalueen, johon istutin tuijaa, pallotuijaa, kuunliljoja ja pioneja. Tänään levitin siihen mustan kuorikatteen.
Tein laattojen menekkilaskelmia varten mittakaavassa olevan pihasuunnitelmankin. Aluksi meillä oli tarkoitus laittaa pihalle tuleva autotie ja talon autotallin pääty pienemmällä laatalla, mutta sitten päädyimmekin tilaamaan siihen asfaltin. Asfalttimiehet tulevat heinäkuun ensimmäisellä viikolla tekemään sen noin 165 m2:n alueen.
Nuotiogrillin lämpöä ja juhannuskakkua
Juhannus meni perinteisessä säässä. Ei juuri aurinkoa näkynyt täällä pohjoisessa, mutta onneksi meillä oli uusi nuotiogrilli lämmittämässä. Juhannusta vietimme täällä kotona. Pojatkin matkustivat Helsingistä meidän luo juhannuksen viettoon.Nähtiin ystäväpariskunnallamme Jalotakan nuotiogrilli ja tilasimme meille samanlaisen. Nyt laitettiin se vain lavan päälle, mutta tarkoitus on laatoittaa sille oma paikka määräysten mukaiseen 5 – 10 metrin päähän talosta. Siihen yhteyteen voisi pieni kesäkeittiökatoksen väsätä, kunhan saadaan pihahommat muuten tehtyä.
Nuotiogrillissä valmistui kätevästi meidän juhannuspäivälliset ja nuotiokahvit. Bongaa kuvasta pieni karvainen kerjäläinen 😀
Jälkiruoaksi tein vaniljaisen juustokakun.
Juhannuskakkuun kuuluu tietenkin tuoreet mansikat.
Koko komeuden päälle huiskuttelin vielä vähän sulaa valkosuklaata.
Kesäpihahommia
Nyt on saatu terassit kesää varten aika hyvälle mallille. Uusi sohvaryhmä on paikoillaan ja saunanpäädyn terassilasitukset valmiit. Laitatimme lasit vain sille osalle, missä meidän porepalju sijaitsee, niin voi säällä kuin säällä istuskella poreissa kun ei haittaa tuulet ja tuiskut. Naapurin puoleisiin lasioviin laitettiin näköesteeksi Jyskistä hankitut näkösuojakalvot. Ne kiinnittyi staattisesti eli saa helposti poiskin kun ei ole liimattu.Tää sohvaryhmä Bauhausista on kyllä hintansa väärti. Tukevaa tekoa, vahvat kankaat. Eikä ollut kuin nostaa pois laatikoista ja laittaa suojamuovien poiston jälkeen paikoilleen. Sopi suunnitellulle paikalleenkin kuin nenä päähän. Mukana tuli myös koristetyynyt.
Kesäkukat laitoin noin viikko sitten. Perussettiä; markettaa, pelargoniaa ja valkoista hortensiaa.
Etupihan mustiin ruukkuihin laitoin myös minttua ja tuollaisen kivan heinän, jonka nimeä en nyt muista.
Valkoinen hortensia viihtyi tosi hyvin viime kesänä etupihalla, kun siihen ei paista kuin aamuaurinko.
Roikkuviksi kukiksi valitsin myös pelargonian. Pelargonian kukka kestää niin hyvin, eikä vaadi kokoaikaista nyppimistä. Olikin tosi isot yksilöt.
Mustalla spray-maalilla maalasin vähän ruostevaurioituneen lyhdyn, niin siitäkin tuli kuin uusi ja sopii nyt hyvin etuterassin värimaailmaan.
Sivummalla etuterassista on vielä pari mustaa ruukkua, joihin laitoin pelargoniaa ja ruukun reunalta roikkuvaa viherkasvia, jonka nimeä en myöskään muista 🙂
Takaterassin pöydillä on marketta-minttu -setit.
Niistä on hyvä käydä näppäämässä mintunlehtiä smootheihin.
Takaterassilla on vielä pari isompaa pelargonia-marketta-roikkuva viherlehtinen -settiä.
Viime syksynä tontin reunalle laittamani tulppaanit näyttivät tänään tältä eli vielä ei ole yhtään kukkaa auennut. Etelässä ne taitaa olla jo parhaimmassa kukassaan, mutta eiköhän kohta meilläkin.
Sisälläkin on vähän Lidlin kukkaloistoa. Upea kimppu, josta juuri liljat aukenivat helatorstain pyhäksi.
Terassin sisustusta
Kesä jo vähän niinkuin näytti tulevan, mutta kylmyys valtasikin koko Suomen. Meille ei onneksi ihan lunta kuitenkaan tullut kuin muutama hiutale. Ihan hirvitti katsoa noita lumikuvia mm. Oulun seudulta… täysi talvihan sinne näytti tulevan. Tosin nyt on taas jo ollut plussan puolella, niin eiköhän ne tähän aikaan tulleet lumet katoa yhtä nopeasti kuin tulivat.
Ollaan mieheni kanssa täällä kovasti suunnitelleet pihahommia ja terassin sisustusta. Tilasin terassille jo hyvissä ajoin Bauhausista kulmasohvaryhmän. Bongasin tämän kivannäköisen kaluston instakuvista ja siellä näytti olevan paljon kommentteja, että viime kesänä ryhmä oli loppunut varastosta ja kaikki halukkaat eivät sitä olleet ehtineet saada. Ihastuin ryhmän ulkonäköön niin paljon, että päätin olla nopea. Vähän oli vaikea päättää kumman värisen otan; valkoisella rungolla olisi ollut tummemmat tyynyt, mutta päädyin kuitenkin mustarunkoiseen settiin, vaikka siinä tyynyt ovatkin vaaleanharmaat. Näyttää vähän aralta väriltä, mutta silti musta runko houkutti enemmän. Tulee paremmin esille kun talo on valkoinen. Nopea toimitusaika niillä oli kun tuli parissa päivässä pihalle! Vielä ei olla paketteja kuitenkaan avattu.
Sohvaryhmän tuleva paikka on keittiön ja kodinohoitohuoneen ikkunan välissä kuvassa näkyvien nojatuolien paikalle.
Ollaan myös tilattu terassilasitus osaan terassia. Kuvassa näkyvään saunan päätyosaan tulee harmaat lasit mustalla kehyksellä. Ne tullaan asentamaan toukokuun puolivälissä. Tähän kohtaan terassia meillä tulee kesäksi viime juhannukseksi hankkimamme poreallas, joten lasitus antaa näkösuojaa ja muutenkin suojaa poreissa istuskeluun.
Terassimme valkoinen puinen ruokailuryhmä hankittiin viime kesänä Ikeasta ihan pilkkahinnalla; pöytä ja kuusi tuolia oli poistomyynnissä yhteensä vain 80 euroa! Ilmeisesti jotain kakkoslaatua, mutta en minä niissä kyllä mitään vikaa nähnyt. Oksan kohdat niistä on vähän tulleet valkoisen maalin alta näkyviin, mutta eipä haittaa yhtään. Ryhmä on ollut terassilla koko talven, eikä ole yhtään kärsinyt. Meillä ei oikein ole niille varastotilaa, joten joutuvat viettämään talvet paikoillaan. Kaksi tuolia on vielä kokoamatta. Pöydästä nousee molemmista päistä lisäosa, joten siitä tulee yli kaksi metriä pitkä tarvittaessa. Ihan huippulöytö!
Mieheni on nyt maalaillut päivittäin taloa ja takaosa alkaakin olla jo maalattu. Sitten kun maalihommat on saatu tehtyä alkaa etupihan laitto. Aika paljon talon eteen on tarkoitus laittaa pihalaattoja. Olen suunnitellut tuohon kulkukäytävän reunaan koko käytävän pituisesti muuripenkkiä, johon istutetaan ainakin jotain havuja. Otin nämä kuvat pari viikkoa sitten, joten näissä näkyy vielä lunta. Tänään piha on jo aivan lumeton.
Etupihan terassilla ovat myöskin talvehtineet kaikki kalusteet. Vain istuinpehmusteet vein talveksi varastoon ja ihana kun kohta ne saa kantaa takaisin.
Kädet kyllä syyhyävät jo kovasti pihahommiin. Ruukuistakin saa kohta poistaa talven kanervat ja istuttaa niihin värikkäitä kesäkukkia. Kesä tule jo!
Syyskukat terasseilla
Vaihdoin joku aika sitten terassikukat. Tilalle tuli pääasiassa kanervia.Kesän asuntomessureissulla kävimme Porissa hotellimme vieressä olevassa ihanassa sisustusliikkeessä, josta ostin mustat peltiset ruukut parilla kympillä. Ne ovat vähän etsineet paikkaansa ja nyt laitoinkin niihin syysistutukset.
Jo edellisen talomme eteen hankittuihin valkoisiin ruukkuihin laitoin myös pari isoa valkoista ja lilaa kanervaa.
Kävelynlenkin varrelta keräsin heinänipun, joka löysi paikkansa mustasta puulyhdystä. Siinä minun luonnon ”pampaheinät” 😉
Ajattelin jättää terassin kalusteet talveksi paikoilleen, jopa tuon nojatuolin. Toivotaan, että ne kestävät talven lumet ja tuiskut. Olisi jotenkin niin tyhjän näköistä ilman kalusteita. Ehkä tuo torkkupeito ja nojatuolin tyyny pitänee siirtää sisätiloihin.
Takaterassin ruokailu- ja sohvaryhmät jäävät myös terassille talvehtimaan. Uskon, että ne kestää. Entisen talonkin etuterassilla oli koko 15 vuoden asumisemme ajan valkoiset puutuolit läpi vuoden, eikä ne menneet siinä miksikään.
Pöydän koreihin vaihdoin kesäkukkien tilalle myös kanervapuskat.