Ärsyynnyin katsomaan kesän jäljiltä tyhjiä ruukkuja terassin portailla ja kipasin tänään puutarhamyymälästä muutaman syyskukan. Hirveästi en halunnut enää rahaa näihin tuhlata, joten ostin vain pari kanervaa ja pari tuollaista hopealankasäkkyrää. Takapihan metsästä hain muutaman kuusenoksan vielä niiden seuraksi.
Pihlajanmarjat löytyivät myös omasta pihasta ja kivasti kirkastivat asetelman sävymaailmaa.
Ei näillä taidoilla kyllä ihan floristiksi taitaisi päästä, mutta pirteät niistä ainakin tuli 🙂
Etupihan ikkunanaluslaatikoihin olen jo aikaisemmin ostanut valkoiset ja pinkit kanervat.
Avainsana: Kuvia Pihalta ja Terasseilta
Kukkapenkistä maljakkoon
Sain kivan vinkin viimeviikonloppuiselta tuparireissultamme. Talon rouva oli hakenut pihalta kuunliljoja maljakkoon. Eipä olekaan itsellä tullut mieleen, miten kauniilta kuunliljat näyttävät maljakossa. Meidän pihan kukkapenkeisssä on enimmäkseen kuunliljoja.
Olen niitä jokavuosi vähän jakanut ympäri pihaa. Kuunlilja on niin kaunis ja runsaannäköinen. Joka vuosi se nousee yhä uljaampana ja runsaampana. Sitä on tosi helppo jakaa; heti kun kasvi alkaa maasta näkyä niin lapiolla vaan muutamaan osaan ja istuttelee jaetut paakut haluamaansa paikkaan.
Kuunliljat ovat nyt reilun viikon olleet maljakossa ja ne eivät ole yhtään lakastuneet eli näyttää olevan yllättävän kestävä leikkokukkanakin.
Kauniita pihalla ja kauniita maljakossa.
Vähän erilaisia ”kukkia”
Olen monena vuonna aikonut kokeilla saaviperunan kasvattamista ja nyt sain kokeilun vihdoin aikaiseksi. Tämän kuvan nappasin Et-lehden sivuilta, jossa perunanvarret ovat jo terhakkaasti nousseet saavista. Tätä odotellessa…Nappasin eilen Lakkapäältä mukaani yhden 90 litran saavin, säkin puutarhamultaa ja veljeni avovaimolta olinkin jo saanut neljä hyvin itänyttä siemenperunaa. Tästä se maanviljelijän ura käynnistyy 😉
Tein saavin pohjaan saksien kärjellä neljä reikää, jotta mahdollinen liikavesi ei sitten jäisi viljelystäni pilaamaan.
Laitoin pohjalle kuitenkin varmuudeksi vielä sorakerroksen vähän niinkuin salaojaksi vai miten sitä sanotaan….
Sitten vaan saavi puolilleen multaa ja siemenperunat multiin.
Seuraavaksi vaan kastellaan, mutta netistä löytämissäni ohjeissa kuitenkin varoitetaan liikamärkyydestä.
Ei siinä montaa minuuttia mennyt kun minun perunamaani oli valmis aloittamaan runsaan sadon tuottamisen. Ohjeen mukaan kun varret ovat noin 7-10 cm, niin laitetaan lisää multaa varsien päälle. Olisikohan se noin viikon päästä edessä? Katsotaan.
Tomaatit ja paprikatkin olen jo siirtänyt isompiin ruukkuihin. Tuossa autotallin kulmalla niillä onkin hyvä aurinkoinen kasvupaikka ja viime vuonnakin siitä tuli paljon pieniä tomaatteja ja chilipaprikoita.
Pari pientä vihreää tomaatinalkua siellä jo pilkottaakin.
Ja uusia kukkia on paljon!
Etupihan ulko-ovelle nappasin Prismasta pari edullista amppelikukkaa; vain 14.95 per kipale.
Norjanangervot ovat nyt täydessä kukassaan tai no niin täydessä kuin ne nyt noissa meidän jo vähän riutuneissa ja ylikasvaneissa pensaissa voi olla. Ensi keväänä ne on kyllä jo viimeistään leikattava alas.
Tulppaanipenkkikin on nyt parhaimmillaan, tosin ei siinäkään enää montaa tulppaania näytä nousevan. Nuo kellomaiset ovat kyllä niin kivan näköisiä.
Aurinkoista viikonloppua sinne ruutujen taakse 🙂
Pihamme kasvukauden alussa
Kyllä kesä on todella myöhässä tänä vuonna. Meillä leikattiin nurmikin eka kerran vasta viime viikonloppuna. Yleensä sitä on saanut leikata jo touko-kesäkuun vaihteessa ensimmäisiä kertoja. Kukkaloistoakaan ei vielä pihalla juuri näy, tosin ainahan tässä vaiheessa kesää perennat ovat vielä alkutekijöissään näillä leveysasteilla.
Kesäkukatkin olen aina laittanut jo toukokuun puolella, mutta nyt ei kyllä juurikaan ollut fiilistä kukkia laitella kun oli niin kylmää toukokuussa. Laitoin silloin vain pari valkoista ruusubegonia terassin pöydälle. Vähän ne ovat jo kärsineet viikon auringonpaisteesta. Täällähän on tosiaan ollut aivan mahtavat säät nyt reilun viikon ajan. Kerrankin lämpö on täällä pohjoisessa ja etelässä vähän sateisempaa ja viileämpää. Kuvailin vähän tuota meidän pihaa näin kesän kynnyksellä, kun kaikki on vielä aika paljasta. Etupihan kukkapenkit kitkin vähän reilummalla kädellä viime viikonloppuna ja laitoin uutta multaa niihin reilun kerroksen.
Muutama tulppaani sieltä on noussut ja pioni kasvaa voimakkaasti.
Molemmissa etupihan kukkapenkeissä on monena kesänä kukkinut tarha-alpi tosi ihanasti, mutta nyt viime kesänä se jostain syystä ei noussut, eikä näytä tänäkään vuonna ainakaan kovin runsaana nousevan. Penkeissä on ollut nurkissa kuunliljoja ja jaoin niitä nyt vähän useampaan kohtaan pitkin kukkapenkin reunaa. Ne jaksvat levitä ja kasvaa tosi upeasti joka kesä.
Viime syksynä ostin pari pensasmustikkaa, jotka törkkäsin toiseen etupihan kukkapenkkiin ja sieltä ne terhakkaana näyttävät alkaneen pukata lehteä ja kukkaa. Saa nähdä joko tänä kesänä saa omasta maasta pensasmustikoita.
Vasta viimeviikonloppuna laitoin ekat kesäkukat ruukkuihin. Lakkapäällä oli edullisia kuuden orvokin pakkeja, joita ostin yhteensä 36 taimen verran. Etupihalle laitoin oranssia ja valkoista orvokkia ruukkuihin….
…ja ikkunan alla oleviin parvekelaatikoihin. Aika pieniltä vielä näyttävät, mutta eiköhän ne jo parin viikon päästä ole paremmassa loistossa. Hyvän kasvun keino on puutarhan kastelulannoite. Laitan sitä aina mitallisen saaviin, johon lasken kukkien kasteluvettä.
Takapihan ruukkuihin laitoin sinivalkoiset orvokit.
Pari valkoista ja pari sinistä joka ruukkuun.
Suomi 100 juhlavuoden sävyt 🙂
Niin kauniita ja kunhan tuosta vielä tuuheutuvat ja kasvavat.
Takapihan suihkulähteen sain myös pestyä ja laitettua kuntoon. Aina näin alkukesästä se näyttää kyllä tosi rumalta kun allasmuovi näkyy niin selvästi. Se kyllä peittyy siitä kunhan kuunliljat kasvavat täyteen loistoonsa. Altaan reunalla on myös yksi pioni, joka on vielä ihan alkutekijöissään. Sen verran lämpöisemmin aurinko alkukesästä paistaa etupihalle, että siellä pioni on jo paljon edempänä kasvussaan.
Suihkulähteen solina on ihanan kuuloista. Aurinkoisina aamuina juonkin kahvini tuossa lähteen vieressä olevan varaston ikkunan alla olevan pöydän ääressä ja kuuntelen lähteen solinaa ja lintujen laulua.
Sain veljeni avovaimolta tänäkin kesänä vahvoja tomaatin ja paprikan alkuja. Pitää siirtää ne vielä isompaan purkkiin, niin odotettavissa on makoisa tomaatti- ja paprikasato.
Aika karultahan tuo piha vielä näyttää, mutta otan sitten muutaman viikon päästä uudet kuvat, niin eiköhän ole aivan erinäköistä silloin.
Paineitta puhdasta paineella ;)
[mittaustagi][conversionpixel campaign=’Kärcher’ title=’Paineitta puhdasta paineella ;)’]Tänä vuonna ei tarvinnut ottaa paineita terassin ja pihan pesusta, sillä apuna oli kaupallisen yhteistyön myötä sopivasti testiin saadut Kärcherin mainiot apulaiset; K5 painepesuri ja terassipesuri. Testipakkauksen mukana tuli myös täydellinen pesuainerepertuaari kaikkeen tarvittavaan kevätpesuun; autolle, kivetyksille sekä puuterasseille.
Vihdoinkin myös täältä periferiasta lumet lähtivät terassilta ja toukokuun toiseksiviimeinen viikonloppu toi auringon ja lämmön eli täydellisen sään ryhtyä pesuhommiin. Pihakivetykset ja terassit näyttivät todellakin siltä, että ne kaipaisivat tehokasta pesua ennenkuin noista auringonsäteistä voisi ulkona huoletta alkaa nauttia.
Innokkaana aloittelin homman purkamalla Kärcher K5 Premium painepesurin osat laatikosta lueskellen samalla mukana tullutta ohjekirjaa, jossa osien kokoaminen neuvottiin tarkasti ja selkeästi.
Eipä aikaakaan kun painepesuri oli valmiina letkut ja johdot yhdistettyinä. Päätin aloittaa autonpesulla, joka on kyllä yleensä tässä perheessä ollut aina isännän hommia. Yritti se isäntä kovasti itse hommaan tarttua, mutta enpä hänelle sitä iloa suonut, vaan sinnikkäästi päätin ihan itse tällä kertaa selvitä tästä ”miestentyöstä”.
Kärcher K5 Premium painepesurissa on tosi kätevä tuo pesuaineen lisäysjuttu. Pullo vaan auki ja alassuin pesurissa olevaan pullolle tehtyy syvennykseen. Helppoa kuin heinänteko!
Ensimmäisellä kerralla kun pesuri käynnistetään, pitää käsiruiskupistooli yhdistää painepesuriin. Sekin tapahtuu helposti eli painetaan varressa oleva + ja – merkkiä niin kauan, että paineasteikot tulevat näyttöön.
Käsiruiskupistoolissa on kaikki tarvittava säätö eli pesu hoituu ilman mitään eri osien vaihtoa. Varren alaosassa on kolme eri paineporraskuviota; pesuaineensyöttö tulee MIX-asennossa…
…erityisen sitkeä likaa pestessä kovilta pinnoilta käännetään lianjyrsinkuvio kohdalleen…
…ja kolmas, ehkä käytetyin laakasuihkusuutin-asento.
Käsiruiskupistoolin kahvasta säädellään sitten paineen tehoa + ja – merkeillä; 3 teholla kivipintoja/asfalttia/metallipintoja yms., 2 teholla autot/moottoripyörät/muoviset huonekalut yms. ja 1 teholla puupinnat/polkupyörät/rottinkihuonekalut yms.
Autonpesussa kastelin ensin auton pesurilla ja säädin sitten varren MIX-asentoon ja purskuttelin ykkösteholla pesuainetta auton pintaan. Pesuaineen kannattaa antaa hetken vaikuttaa auton pinnassa.
Sen jälkeen huuhtelin auton vielä pesurilla kauttaaltaan ja puhdasta tuli.
Seuraavaksi oli vuorossa laatoitukset. Kivipesuaine pesuriin ja eikun ruiskuttamaan.
Kivet olivatkin aivan järkyttävän likaisia, mutta pesurilla niistäkin tuli kuin uudet.
Puutarhakalusteetkin peseytyivät niin kätevästi. Ennen olen aina harjalla hingannut ja letkulla huuhdellut kalusteet. Tiesittekö muuten, että painepesuri kuluttaa vettäkin vähemmän kuin normaalilla puutarhaletkulla pesu. Nyt homma hoitui siis myös ekologisemmin. Puhdasta tuli nopeasti paineella paineitta 😉
Pölyinen terassi oli vuorossa seuraavana.
Kärcherin puupinnoille tarkoitettu pesuaine sekä pesee että hoitaa puupintoja. Pesin terassit ensin painepesurilla, niin että kaikki irtonainen lika oli pinnasta poissa.
Sen jälkeen testivuorossa oli pesuriin liitettävä hellätoiminen T-Racer terassipesuri, jolla saa aikaan parhaa mahdollisen pesutuloksen laajoillakin pesualueilla.
Laitteessa yhdistyvät kaksi propellia, joiden korkeutta voi säädellä, sekä kaksi korkeapaineista suutinta, joiden ansiosta T-Racer leijuu maanpinnan yläpuolella kuin ilmatyynyalus. Sisäänrakennettu suojus suojelee propelleja ja suuttimia pikkukivien aiheuttamilta vahingoilta. Laitteen kuori estää roiskeet, joten sekä käyttäjä että seinät pysyvät kuivina.
Terassipesurissa on pohjassa harjakset, joiden korkeutta säätämällä saadaan jokaiselle pestävälle materiaalille paras pesutulos.
Säätö tapahtuu laitteessa olevan POWER-kytkimellä. Laitteessa olevilla harmailla painokytkimillä vaihdetaan suihkun suuntaa niin, että painamalla oikean puolimmaisen nappulan ala-asentoon suihku tulee laitteen päästä ja puhdistaa näin myös terassin nurkat.
Terassipesuri käy myös seinien pesuun, joten nekin tuli tällä kertaa pestyä terassin kohdalta. Seiniä pestessä käsiruiskupistooli laitetaan suoraan terassipesuriin ja pestessä on pidetään kiinni pesurissa olevista käsikahvoista. Jopa sai seinänkin pölyt ja liat kyytiä!
Eipä siinä kauaa mennyt kun terassi oli valmiina ottamaan kesän vastaan.
Kiitos Kärcherille pesurilainasta. Homman päätteeksi oli mukava istahtaa pölyttömälle ja puhtautta hohtavalle terassille ihailemaan ilta-auringonlaskua.
Pieni sisustushankinta
Tuntui, että olohuoneen ruskeat matot ja tyynyt kaipaisivat rinnalleen vielä jotain samansävyistä somistetta, niinpä pari hauskanmuotoista tuikkulyhtyä päätyi Rusta-reissulla ostoskoriin.Lyhdyt maksoivat vain reilu 3 euroa kappale, mutta silti mietin niiden ääressä pitkän toven, että ostaisinko vai enkö. En siis hinnan vuoksi, mutta kun tuota somistetta on tosiaan kaapit pullollaan. Nykyään tuleekin tosi vakavasti harkittua jokaista pienintäkin sisustushankintaa juuri sen vuoksi, että niitä ei todellakaan tarvitsisi.
Kotiin tullessa olin kyllä erittäin tyytyväinen ostokseeni, sillä niin kivasti ne sopivat olohuoneen pöydän kulmalle. Pian niihin voi laittaa tuikunkin kun illat alkavat täällä pohjoisessakin pikku hiljaa pimenemään. Onhan se kivaa vaihtelua ostaa vähän uuttakin ja kun samalla annoin mieheni siskolle pari vanhaa lyhtyä, niin tavaran määrä ei tällä hankinnalla sitten onneksi lisääntynyt.
Ruokailutilan pöytää sen sijaan koristaa ihana valkoinen pioni. Otin sen vaasiin viime perjantaina ja vieläkin se on tosi kauniina maljakossaan.
Upeat valkoiset pionini ovat nyt reilun viikon olleet kukkapenkissä kauneimmillaan. Etupihan pionissa oli peräti yhdeksän kukkaa. On se vaan niin upea täydessä loistossaan!
Ruskea terassi uudistui siniharmaaksi
Huh, huh; nyt on vihdoin urakka ohi! Tosin tuntuu, että terassilaudat vaativisivat vielä toisen kerroksen sivelyn heti perään, mutta en taida jaksaa. Yhteensä noin 200 m2, joten aika monta päivää sai sivellintä heiluttaa tähän yhteenkin kerrokseen. Kaunis siniharmaa sävy sopii hyvin yhteen meidän saman sävyisen terassisohvan kanssa.Öljynä käytimme Teknoksen Woodex puuöljyä, joka sävytettiin sävynumerolla 1835. Yhteensä neljä 9 litran astiaa saatiin viimeksi viisi vuotta sitten öljyttyyn terassiin kulumaan. Vähän liian pitkä väli tuo 5 vuotta….
Vähän kyllä jännitti miten paikoin aika tummankin ruskea terassilaudan sävy reagoisi värimuutokseen ja tulisiko muutosta ollenkaan. Yllättävän hyvin sävy kuitenkin muuntui siniharmaaksi kuten tästä kuvasta näkyy (vasemmalla ennen ja oikealla jälkeen).
Pahimmissa paikoissa laudat olivat lähestulkoon kokonaan ilman sävyä ennen tätä huoltokäsittelyä.
Mielestäni uusi sävy on oikein kaunis. Pitää katsoa jos loppukesästä innostuisi vetämään vielä toisen kerroksen, niin sävy olisi vielä syvempi.
Vinkki kukoistaviin kesäkukkiin
Aurinkoisten säiden innoittamana tulikin tänä kesänä laitettua tavallista aikaisemmin kesäkukat pihalle. Kukkien määrä vaihtelee innostuksen mukaan ja tänä kesänä näyttää hoitoinnostus olevan hiukan hukassa, sillä aika vähillä kesäkukilla meinaan pärjätä. Etuoven molemmin puolin roikkuu amppelit, joissa on kahta kukkalajia…..…..pientä leijonankitaa muistuttava diana pääkukkana ja reunoilla näyttää olevan pientä surfiniaa. Saa nähdä kumpi lajeista tulee enemmän kukoistamaan. Amppelikukat ostin Prismasta 14,95 euron hintaan. Siellä oli muuten upeita petunia-amppeleitakin edullisesti; vain 19.95/kpl. Olisin ottanut niitä, mutta kun olivat ängenneet samaan ruukkuun useita eri värejä samaa kukkalajia, niin ei oikein ollut minun mieleeni.
Etupihan ikkunoiden alla oleviin parvekelaatikoihin ostin lilaa ja valkoista tähtisilmää, joka on ollut aika monena vuonna kesäkukkavalintani. Se kukkii niin upeasti ja kukinnot kestävät mielestäni aika kauan eli ei tarvitse koko ajan olla nyppimässä kuolleita kukintoja pois.
Samaa tähtisilmää laitoin etuterassin isoihin ruukkuihin ja sen seuraksi marketan. Meillä on muuten terassin öljykäsittely menossa, joten tuo vihreä leväväri tulee siitä poistumaan. Sitä on ollutkin näillä lumen alle jäävillä terassiosuuksilla nykyisin tosi paljon…mistä lienee johtuu, tietääkö kukaan?
Sitten se kesäkukkien ihan paras hoitovinkki; kastelulannoite! Sitä kun laittaa jokaiseen kasteluveteen tilkkasen, niin kylläpä saa kukat kukkimaan. Kun laittaa kalliita kesäkukkia, niin niitä todellakin kannattaa hoitaa. Pelkkä vesi ei riitä, mikäli haluaa upeaa kukkaloistoa. Näitä kastelulannoiteita on useita eri merkkejä, mutta yleensä ne ovat vaaleanpunaisia rakeita. Yksi mitallinen (noin pari rkl) 10 litraan vettä joka kastelukerralla, niin takaan, että kukkanne kasvavat ja kukoistavat 🙂 Sitä voi laittaa harvemminkin ja silloin suuremmalla annostelulla, mutta itse tykkään laittaa joka kerta, sillä muuten en muistaisi milloin tuli laitettua ja milloin ei 😉 Minulla on tapana laittaa iso saavi terasille vesihanan alle, jossa minulla on aina valmiina kastelulannoitteella terästetty ja ilma lämpötilan vaikutuksesta lämmenyt vesi.
Etupihan kukkapenkeissä on juuri alkamassa tulppaanit kukkimaan. Lisäsi viime syksynä Ikean upeita mustia ja liloja ja odotankin niiden aukeamista innolla.
Viime kesänä minulla olikin jo näitä upeita kellon muotoisia tulppaaneja. Nyt niistä yksi on ainakin jo tulossa kukkaan.
Takapihan terassin olen jo tällä viikolla pikkuhilaa öljynnyt. Kauhea homma kun sitä terassia on noin 200 m2 yhteensä! Päätin tänä vuonna muuttaa ruskean terassin tummanharmaaksi. Siitä ja sen onnistumiseta juttua sitten kun saadaan kalusteet paikalleen.
Joulujuttuja pihalla
Joulunhan pitää tietysti näkyä myös talon ulkopuolella ja kuvailinkin nyt meidän talon ympärillä näkyvää joulua.
Etupihalla on läpivuoden muoviset havupallot ruukussa ja niistä laitan sitten töpselin seinään joulun ajaksi, jolloin niihin syttyy valot. Parvekkeen kaiteelle virittelin tänä jouluna eka kertaa valoketjun.Sain veljeltäni vanerisen joulupukin, joka jo Billebeino-kuvissa vilahtakin.
Kuvauksien jälkeen se siirtyi meidän talonnurkalle toivottamaan vieraat tervetulleeksi ja saattaapa hän vähän tarkkailla, että ollaanko sitä killttinä näin joulun aikaan 😉
Autotallin päätyyn tein risuista tähden.
Sain tähteen idean Facebookissa vilahtaneesta Seitashopin mainoskuvasta, jonka kaappasin talteen kuvakopiona. Toivottavasti tästä nyt ei kuvan omistaja pahastu, kun liitin kuvan tähän omaani. Ensiksi sovittelin tähteä kuvan mukaan makuuhuoneeseen, mutta ei se oikein sopinut tuon seinämaalauksen kanssa… Inspiroiduin muuten niin paljon tuosta valkoisesta makuuhuoneesta, että meilläkin on nyt makuuhuoneen tekstiilit muuttuneet tästä kuvasta, mutta siitä lisää joku toinen päivä 🙂
Tähden tein noin metrin pituisista risuista. Niitä tarvitaan kuusi kappaletta. Spraymaalasin oksat hopeanväriseksi.
Sidoin oksat yhtymäkohdista hopeanvärisellä lahjanarulla.
Tähteen oli aika sopiva pituudeltaan 120 ledin valosarja.
Valosarjan kiinnitin oksien liittymäkohdasta ohuella hopeanvärisellä rautalangalla.
Pimeällä tähti on näyttävän näköinen autotallin päädyssä.
Tervetuloa kesä ja aurinko!
Ennen juhannusta kaikki säätiedotukset lupasivat ihan muuta, mitä me sitten saimme. Torstaina alkoivat säätiedotukset muuttua parempaan suuntaan ja täällä Tornionjokilaaksossa saimme nauttia aivan uskomattoman ihanista juhannussäistä. Aurinko paistoi torstaista sunnuntaihin asti. Vietimme juhannusta ihan täällä kotipihalla lastemme ja heidän kavereiden kanssa. Nuorisomme vuokrasi paljun takapihalle ja siellä he ovat sitten lilluneet joka ilta torstaista lauantaihin asti 🙂 Menoa, meininkiä ja aurinkoa riitti koko keskikesän juhlan ajaksi 🙂
Toivotaan, että kesä vihdoin alkaisi. Tämä on varmasti ensimmäinen kesä kun ostin kesäkukatkin vasta juuri juhannuksen alla. No muutaman orvokin ostin jo aikaisemmin ja nyt kävin hankkimassa orvokki-istutusten keskelle valkoiset krysanteemit. Asetelmista tuli minusta aika kivan sävyiset.Ulko-oven molemmille puolille ostin lilat hennot kellokukka-amppelit. En kyllä hoksannut edes katsoa niiden nimeä, mutta olisiko joku lobelialaji?
Yhteen takapihan ulkoruukkuun ostin valkoisia ja limen sävyisiä krysanteemeja. Vielä pitäisi etupihan ikkunanalla oleviin parvekeruukkuihin käydä jotain kukkia hankkimassa.
Etupihan kukkapenkeistä nousi aivan yllättäen erikoisen mallisia ja värisiä tulppaaneita.
Olin aivan unohtanut viime syksyiset tulppaanisipulien istutukset.
Varsinkin tummanlilat lähes mustat tulppaanit ja erikoisen teräväkärkiset lajit ihastuttivat kovasti. Tavalliset keltaiset ovat vanhempia istutuksia. Näitä erikoisia pitää kyllä ehdottomasti laittaa syksyllä lisää. Tulppaanien vieressä olevien pionien aukeamista odottelen myös innolla. Viime kesänä siinä oli jo seitsemän kukkaa ja toivottavasti määrä taas tänä niiden kolmantena kukintavuonna lisääntyy.