Musta-valkoinen arki

Joulu tuli riisuttua Loppiaisena ja jälleen on palattu siihen tuttuun, turvalliseen musta-valkoiseen arkeen. Näihin kahteen väriin ei tunnu kyllästymistä tulevan ollenkaan. Sisustustyynyt sohvalla ja divaanilla muuttuivat puna-valkoisista musta-valkoisiksi ja……

tulipa tehtyä uusi sisustushankintakin pitkästä aikaa! Ostin uudet musta-valkoiset torkkupeitot divaanille ja sohvalle. Peitot löytyi Tampereen Säästötexistä; 19.95 euroa/kpl.

Joulukukka-asetelman punaiset Amaryllikset…..

…siirtyivät pikkuisiin juomalaseihin keittiön ruokapöydälle jatkamaan vielä pari päivää elämäänsä:)

Yksi ”kausivalo” sai vielä jäädä pimeyttä valaisemaan eli valkoinen maisemakynttelikkö. Se ei minusta ole liian jouluinen.

Viettelen täällä perjantai-vapaapäivää. Teen nimittäin nämä vuoden kolme ensimmäistä kuukautta nelipäiväistä viikkoa eli 12 seuraavaa perjantaita kuluu vapaapäivän merkeissä. Se voi olla vaikka hyvä blogin päivityspäivä;) Pieni lepohetki divaanilla uuden Glorian Koti -lehden ja parin karvaisen kaverin kera.

Ei paljon tarvitse torkkupeittoa kun on kaksi mukavan lämpöistä lämpöpatteria jalkojen päällä:)

Niin ja se piti vielä sanoman, että olen niin iloinen kun käytte näitä sepustuksiani katselemassa, vaikka tämä postaustahti nyt onkin kovasti harventunut. Joulun aikana rikkoutui jo 1000 lukijan raja ja Facebookissakin tykkääjiä on jo kohta 2000! Kiitän ja kumarran nöyränä mielenkiinnostanne juttujani kohtaan.

Advertisement

Tyynyjä sohvalla

Viime syksyinen olohuoneemme uudistus enemmän valkoiseksi ja sisustusesineiden vähentäminen on miellyttänyt sen verran paljon, että kotiin ei oikein ole enää mitään hankittavaa. Niinpä sisustusostoksiakin on tullut tehtyä paljon harvemmin, kun tuntuu, että mitään ei tarvitse. Parin kuukauden takainen keittiöuudistus oli vielä muutoksen piste iin päälle ja sielläkin olen vähentänyt esillä olevia tavaroita. Nykyään yhä enemmän miellyttää sellainen ”vähemmän on enemmän” -tyyli.

Sen verran tuli kuitenkin olohuonettakin sisustettua, että pari jo alkukesällä Ellokselta tilattua koristetyynynpäällistä tuli aukaistua paketista viimeisenä näkyvän Alvhemin sivuilta nähdyn  kuvan innoittamana.

Tyynyt olivatkin kooltaan pienempiä kuin olin ostaessani kuvitellut; 30×50. Laitoin niihin sitten littaantuneen 50×50 sisätyynyn kaksinkerroin ja niistähän tulikin mukavan muhkeita!

Asettelin niitä usealla tavalla ja ehkä näin sikin sokin ne näytti parhaimmalta…

Ehkä kuitenkin kaikista parhaimmalta ne näyttivän näiden parin elävän tyynyn kera 😀

Pojat poseerasivat niin somasti; kuin ainakin mallit!

Miten ne sohvatyynyt näyttää aina muilla sohvilla niin hyvännäköisiltä, kuten tässä aiemmin mainitsemassani kuvassa Alvhemmaklerin sivuilta. Tästä se ajatus sitten lähti 😉 Voisinpa vaikka syysiltojen pimetessä otta paksut puikot ja paljon paksua lankaa esille, tiedä vaikka saisi kudottua tuollaisen upean torkkupeiton!

Nyt syttyy valot tuhannet……

Tänään mulla on tarjota teille vain kaksi ihanan rauhoittavaa tunnelmakuvaa kynttilänvalosta.¨
Katsokaa miten kauniisti kuvio tulee esille noista kynttilöistä, kun niissä on tuli!
Pentikin roikkuvat lyhdyt lähtivät järjestyksen muutoksen myötä paitsioon ja otin niistä vain lasikupit erilleen lipaston päälle; näissä palaa se isompi tuikkukoko mukavasti vähän pidemmän aikaa 🙂
Joko teillä on tähdet ikkunoissa? Minulla ei vielä ollut niin paljon joulufiilistä viikonloppuna kotona käydessäni, että olisin jouluvaloja viritellyt…..Naapurissa on kyllä kauniita tähtiä jo ikkunoissa näkynyt. Ehkä seuraavana kotiviikonloppuna minäkin olen jo virittäytynyt joulun tunnelmaan….

Virtuaalikierros meidän alakerrassa

Nyt kun tuli tuota omenapiirakkaakin leivottua, niin ajattelin kutsua teidät virtuaalisesti meille kylään.
Tervetuloa; astukaa sisään!
(alussa kuuluva ”slam” on ulko-oven sulkeutuminen ja ne pienet sipsutusäänet lähtee meidän karvaturrista, joka juoksentelee perässä ja ihmettelee mitä se muori nyt hommaa…)

ps. älkää välittäkö huokailusta; ei voinut nimittäin pidättää hengitystä reilua kahta minuuttia 😉

Syksyn ensimmäiset kynttilät syttyivät

Juhlistani on nyt jo viikko vierähtänyt…aika menee niin nopeaan, ettei oikein perässä ehdi pysyä 😉
Useat saamani kukkakimput ovat vielä täydessä loistossaan ja eilen nautin niiden kauneudesta sytyttämällä syksyn ensimmäiset kynttilät.

Katsokaa nyt tätäkin Tampereelta viikko sitten saapunutta kimppua; ei vielä merkkiäkään lakastumisesta!
Ihana kun ne ovat kestäneet kauniina jo näin kauan.
Katsokaapa myös tuota upeaa timanttia, joka loistaa tuossa pöydällä…oletteko koskaan nähneet noin ISOA ”timanttia”, minä en ennen ollut ja nyt omistan sellaisen 🙂 Eikö se olekin kaunis!

Joko teillä on sytytetty kynttilöitä pimenevien iltojen tunnelmavaloksi? 

Aurinkoista Pääsiäistä

Pääsiäinen pääsi kyllä tulemaan ihan yllättäen:) Onneksi viime sunnuntaina kävi kolmet virpojat, joilta saimme siis kolme höyhenin koristeltua oksaa:

Lisäsin niihin viime vuonna ostamani koristemunat ja nythän meillekkin on sitten Pääsiäinen tervetullut;)


Yksi munista on hieman erilainen; siinä on vihreä nauha kun muissa se on keltainen;)
Tämän munan sain tänään veljeni suloiselta 7-vuotiaalta Sara-tytöltä:

Oikein Aurinkoista Pääsiäistä teille rakkaat lukijani:)

Uusi matto paikallaan

Tänään palasimme Romeon kanssa Oulusta junalla:) Oli kyllä mukava matkustaa pitkästä aikaa VR:n kuljettamana; juna oli ihan ajallaan ja matka-aika; 1 tunti sujui mukavasti Me Naiset -lehden parissa.
—–
Eilinen KUMMANKI KAA -teatteriesitys on nyt sitten nähty ja täytyy sanoa, että ihan ei odotusten mukaisesti naurulihakset saaneet treeniä;)
Joka tapauksessa mukava oli nähdä tytöt ja Vesa lavalla ja muutenkin meillä oli niin hyvä seuraa; joten parin tunnin illallinen Amarillossa oli todella viihtyisä:)
—–
Kotiin palattua tein pienen pikasiivouksen ja sain uuden mattoni paikalleen:
On se kyllä ISO:

Väri oli kyllä aivan sopiva olohuoneeseemme, koska siinä on samaa sävyä kuin Ektorp-divaanissa ja noissa Tähti-sohvatyynyissä:


Tyytyväinen olen ostokseeni; -40 %:n alennuksen jälkeinen 110 euron hinta postikuluineen noin kookkaasta; 200×290 matosta, ei ole ollenkaan hukkaostos.
Värikin on ehkä sitten ”helpompi” kun ei ole aivan valkoinen:)

Makuuhuoneen muutos

No nyt on makuuhuoneessa huonekaluja vähän siirrelty ja tekemällä tehty paikka uusille Pentikin pöytävalaisimille:)
Kävin tänään vielä Pentikissä ostamassa nuo valkoiset varjostimet pallolampunjalkoihin.
Myös varjostimet olivat alennuksessa; 17 euroa/kpl, normihinta noilla 38 cm:n varjostimilla olis ollu 29 euroa/kpl.


Siirsin siis vaihteeksi tuon sängynpäällä ennen olleen pitkän pöytätason tuonne entiselle sängyn paikalle ja sen päälle ostin valkoisen peilin Tampereen Säästötexistä.
Peili maksoi 39,95 euroa:

Tässä vielä sivupöytä iltavalaistuksessa….ihanat uudet pöytälamput:)

Uudistuneen makuuhuoneen kunniaksi hain sivupöydälle kimpun valkoisia ruusuja:

Tosi edullinen ruusukimppu Ica-Maxista; 8 euroa!

Isoja puhtaan valkoisia ruusuja, tykkään:)


Makuuhuoneesta poistui seinältä nojaamasta suuri peili, jolle löytyi hyvä paikka eteisestä:

Nyt tuntuu, että tekisi mieli vain istua makuuhuoneen uuden työpöydän ääressä:)

Yläkerran aulan uudelleenjärjestely

Pojan huoneen entisistä kalusteista sain yhden avohyllyn tämän blogin kautta myytyä ja facebookin kautta lähti tietokonepöytä…tosin sen lahjoitin:)
Muut kalusteet ripottelin taas pitkin yläkerran aulaa, kun en jaksanut niitä sen enempää alkaa kaupittelemaan ja hyvinhän ne saatiin sopimaan:)
Kirjoituspöydälle löytyi paikka tästä, missä ennen olikin aika ruma putkijalkainen pikkupöytä, paremminhan tuo pöytä siihen sopii:)

Keinutuoli on aikaisemmin saanut valkoisesta alakerrasta lähdöt ja sopiikin ihan mukavasti tänne aulaan:
Pojan vanha televisio ja tv-taso sopivat tuohon pikku lipaston entiselle paikalle.
Mukavakin nyt kun voi täälläkin tilassa katsella tv:tä:)

Tv:n alta pikku lipasto siirtyi sitten tuohon oikealle porraskaidetta vasten:

Niin ne tavarat taas löysi paikkansa ja isäntä pääsi kuittailemaan, kun ei viety niitä HETI pois, niinkuin minä olisin tahtonut;)