Kuukausi Kööpenhaminassa

Terkut täältä Kööpenhaminasta, jossa olemme lähes kuukauden viettäneet aikaa tyttäreni perheen kanssa. Tulimme tänne omalla autolla Ruotsin kautta. Lähdimme Torniosta 2.5. selvitettyämme ensin edellisenä iltana Ruotsin rajalla, että päästävät meidät lähtemään Suomesta. Saimme poikkeusluvan ylittää rajan tuolloin vielä tiukkojen rajaylitysehtojen 3E pykälään vedoten, kun tyttäreni synnytys lähestyi ja heillä ei täällä ole lähisukulaisia.  Tanska onneksemme päätti huhtikuun lopulla alkaa päästämään lähisukulaisia maahan. Todisteena rajalla meillä piti olla tyttäreni syntymätodistus, hänen passistaan kopio sekä tietysti omat passit. Ajoimme ensimmäisen päivän aikana noin 950 km Uppsalaan asti ja siellä yövyimme Scandic hotellissa. Meillä oli eväät mukana ja pari kertaa matkan aikana pysähdyimme niitä tienviereen nauttimaan. Toisena päivänä ajoimme loput 700 km ja saavuimme Kööpenhaminaan iltapäivällä. Vajaan 1700 kilometrin matka meni tosi näppärästi hyvillä teillä ja hyvällä autolla.Saavuimmekin perille todella ”kreivin aikaan”, sillä tyttäreni oli todella huonovointinen ja joutuikin heti toisena päivänä saapumisemme jälkeen lähtemään sairaalaan. Sairaalassa hänelle tehtiin heti kiirellinen sektio ja pieni suloinen tyttärenpoikamme saapui maailmaan 5.5. Tyttäreni heikon olon vuoksi myös hänen miehensä joutui olemaan hänen seuranaan koko viikon sairaalassa ns. vauvavastaavana. Me mieheni kanssa hoidimme tuon viikon heidän 2 vuotiasta tytärtään. Koronan vuoksi sairaalaan ei päässyt kukaan heitä tapaamaan, joten vanhemmat eivät nähneet esikoistaankaan koko sairaalassa olonsa aikana.Vuokrasimme meille täältä tyttäremme kodin läheltä viihtyisän asunnon Airbnb:n kautta. Talo on upealla paikalla keskellä kanavaa ja sieltä oli noin 900 metrin kävelymatka tyttäremme asunnolle. Asunnossamme on erittäin kaunis sisustus ja upeat maisemat.Äitienpäivän vietimme mieheni ja tyttärentyttäremme kanssa kolmestaan. Mieheni haki minulle lähikaupasta upean kukkakimpun, jonka mukana tuli tanskalaiseen tapaan juhlailmapallo. Viikon sairaalareissun jälkeen tyttäreni ja hänen miehensä pääsivät vihdoin kotiin.  Tervetulojuhliin leivoin makoisan mansikkakakun ja vietimme näin sekä äitienpäivää että tyttäremme, hänen miehensä ja vauvan kotiintulojuhlaa 11.5. Viikko erossa esikoisestaan vanhemmat sekä pikkuinen olivat niin onnellisia saadessaan jälleen halata toisiaan♥Viikot täällä ovat kuluneet todella mukavasti. Ollaan yhdessä vuorotellen kokattu täällä meidän asunnolla. … ja vuoroin tyttäreni miehineen on kokkailut meille maittavia aamiaisia ja illallisia.Ollaan kävelty mieheni kanssa joka päivä kanavan vartta noin 7 km:n lenkki tyttärentyttäremme nukkuessa päiväuniaan rattaisaan. Päiväunien jälkeen on silloin tällöin  leikitty hetki hiekkalaatikolla. Mummo ja pappa ovat saaneet makoisia hiekkakahveja useammankin kerran.Koko porukalla ollaan myös käyty kävelylenkeillä ihanissa puistoissa ja katsomassa lampaita läheisessä eläinpuistossa.Kahvilat täällä aukesivat 18.5. Tyttäremme perheen kodin alakerrassa on aivan ihana Bows and Balloons -kahvila, jossa kävimme heti sen avattua kahvilla. Siellä on tarjolla tosi erikoisia ja upeita jäätelöannoksia ja kakkuja.Varsinkin tämä heidän ”savuava” kahden hengen jäätelöannos. He tuovat sen pöytään ja kaatavat aluslautaseen jotain nestettä, jolloin aluslautanen alkaa hauskasti ”savuta”. Yhden kerran uskaltaiduin vävyni kanssa myös uimaan kanavassa. Tai no ei sitä minun kohdalla voi uinniksi sanoa, mutta tuli kuitenkin kauloja myöten itsensä kasteltua jäätävän kylmässä vedessä.Airbnb asunnoltamme on häikäisevän upeat maisemat joka suuntaan kohti kanavaa. Iltaisin siltojen valot ja taivaan värit ovat niin kaunista katseltavaa.Mikä parasta ollaan saatu viettää niin paljon aikaa näiden mummon rakkaiden murusten kanssa ♥Sunnuntaiaamuna varhain lähdemme ajelemaan takaisin kohti Torniota. Ikävä tulee kyllä melkoinen, mutta kuukauden päästä minulla on lennot tänne varattuna. Niitä lentoja ei ainakaan vielä ole peruttu, joten pian ehkä nähdään taas♥

1 v synttärit Kööpenhaminassa

Viime viikonloppuna kävimme pienen suloisen tyttären tyttäremme 1-vuotis syntymäpäivillä Kööpenhaminassa. Tyttäreni oli laittanut pöydän koreaksi!Tarjolla oli hänen itse valmistamiaan herkkuja, mansikkakakkua….…voileipäkakkua……porkkanakakkumuffinsseja……tonnikalatäytteisiä kolmioleipiä…….coctailpaloja.Päivänsankari istui pöydän päässa mussutellen makoisia lihapullia♥Sää ei ollut ihan parhaimmillaan meidän reissun aikana, mutta aurinkoakin mahtui kuitenkin pitkään viikonloppuumme.Ainoa harmituksen aihe oli reissumme lennot 😦 Jokainen neljästä Norwegianin lennosta oli tunnin myöhässä mennen tullen. Pientä jännitystäkin jo aiheutti meidän sunnuntain paluulento. Vaihtoaikaa oli vain reilu tunti ja pelkäsimmekin, että joudumme hankkimaan uudet paluut junalla, jotta ehdin maanantaiksi töihin. No onneksi aikaa jäi kuitenkin puoli tuntia ennen koneen aikataulun mukaista lähtöaikaa ja kaiken lisäksi se viimeinenkin lento lähti sitten tunnin myöhässä. Ennen Norwegian lensi aina ajoissa joka paikkaan. Olisiko syynä nyt se onnettomuuksia aiheuttaneen Max-koneen puute, joka tuo ongelmia aikataulujen pitämiseen.

Ihana ihana Kööpenhamina

Neljäs Kööpenhamina-matkani takana ja tällä kertaa vietimme siellä pitkän viikonlopun äiti-tytär -kokoonpanolla. Lensimme sinne itsenäisyyspäivänaamuna ja meitä odotti makoisa tyttäreni valmistama brunssi heidän uudessa kodissaan. Tarjolla oli mm. kuvassa lautasella näkyvissä pienissä lasikipoissa olevaa perinteistä tanskalaista joulujälkiruokaa; risalamandea. Se on kermainen tanskalainen jälkiruokaversio riisipuurosta ja tarjoillaan kirsikkaisen kastikkeen kera.Brunssin jälkeen suuntasimme vesibussilla Nyhavniin, Toinen seurueemme äideistä oli eka kertaa Kööpenhaminassa, jonka vuoksi tarkoitus oli nähdä kuuluisimmat nähtävyydet ja yksi niistä on tietysti Nyhavn. Tiesittekö, että yhdessä kuvassa näkyvistä värikkäistä taloista on aikanaan asunut kuuluisa Hans Christian Andersen. Hänethän tunnetaan erityisesti saduistaan, jotka kuuluvat maailman eniten käännettyyn kirjallisuuteen. Kukapa ei olisi kuullut sellaista saduista, kuten Keisarin uudet vaatteet, Pieni merenneito, Prinsessa ja herne ja Ruma ankanpoikanen.Nyhavnissa oli kauneilla jouluvaloilla koristeltu katu. Kadulla oli pieniä kojuja, jossa myytiin kuuma glögiä, joulujuttuja ja perinteisiä tanskalaisia herkkuja, kuten appleskivereitä. Maistoimme porukalla yhden rasiallisen näitä pienen pieniä vähän paksuja ohukaisia muistuttavia perinteisiä tanskalaisherkkuja.Illallisella meillä oli tarkoitus mennä sushiravintolaan, mutta eihän sinne saanutkaan pöytää kun ei ollut varausta. Ajattelimme, että torstai-ilta ei olisi niin varattu, mutta näköjään suurkaupungissa on aina kaikki suositut paikat täynnä. Yritimme sitten pizzalle, mutta sielläkään ei ollut seurueellemme tilaa. Päädyimme sitten jo aikaisemminkin hyväksi havaitsemaamme huippuun burgeripaikkaan Cock`s and Cows. Suosittelen lämpimästi jos hampurilaishammasta pakottaa.Perjantaipäivän aloitimme brunssilla monissa blogeissakin kehutussa Mad & Kaffe ravintolassa. Kuten edellisestä kuvasta huomaatte oli ravintolan edessä paljon ihmisiä odottamassa pääsyä kahvilaan. Nimensä veroinen siis! Mekin istahdimme kärsivällisesti odottamaan vuoroamme kauniisti somistellun kahvilan oven edessä oleviin pöytäryhmiin. Ravintola oli keksinyt mainion tavan säästää aikaa. He nimittäin antoivat ravintolaan tulleille käteen listan, josta brunssin sisällön sai valita etukäteen vapautuvaa pöytää odotellessa. Ohessa minun valintani,….…joka näytti tältä pöytään saapuessa. Todella hyvältä maistuvia annoksia ja ravintola oli erittäin viihtyisä. Suosittelen.Brunssin jälkeen suuntasimme kohti Pientä merenneitoa. Merenneito on nimensä mukaan ”pieni”. Itseasiassa huomasimme, että se on livenä aikalailla sen kokoinen kuin ihminen on. Tässä kuvassa se näkyy meidän naisviisikon oikealla puolella pienen pienenä.Illalle olimme nyt viisastuneena tehnyt varauksen siihen sushiravintolaan, johon olimme päivää aikaisemmin yrittäneet. Ravintolan nimi Sticks`n`Sushi. Vesibussista katsottuna se sijaitsee kuvassa näkyvän ympäröidyn rakennuksen 12. kerroksessa. Näkymät Kööpenhaminan ylle avautuivat ravintolan ikkunoista upeasti. Tilasimme sushiaterian kolmelle, jossa riittikin syömistä todella paljon. Mukana oli vähän erilaisiakin annospaloja.Sushi-illallisen jälkeen suuntasimme katsomaan jouluista Tivolia. Minullekin tämä oli ensimmäinen kerta tuossa kuuluisassa Tivolissa, joka koristellaan eri vuodenaikojen juhlien mukaan. Jouluasuinen Tivoli oli valloittava valoineen ja joulukoristeineen.Siellä jos missä pääsee joulutunnelmaan!Kööpenhamina on kyllä niin upea kaupunki, jossa on paljon nähtävää. Upeita rakennuksia!Joulunaika näkyi joka paikassa; tämäkin hotelli oli puettu joulukalenteriksi!Kävelimme paljon ympäri kaupunkia katsellen nähtävyyksiä.  Amalienborgin linnan pihalla marssivat useat ”tötteröhattuiset”vartiomiehet vartioiden Tanskan kuningasperheen talvikotia. Linnan takaa kohosi Marmorikirkon kaunis kupoli.Kaupunkiin tutustumisen välillä poikkesimme kuumalle glögille tunnelmalliseen pikkukahvilaan nimeltä Cafe No. 11. Kahvilan pöydät oli somistettu hauskasti pienin rummuin.Niin paljon oli taas nähtävää ja varmasti jäi vielä paljon näkemistä seuraavaan reissukertaan.

Lapsenlapsemme kastejuhla tanskalaisittain

Meidän pieni suloinen tyttären tytär sai viime sunnuntaina Kapernaumin kirkossa Kööpenhaminassa nimen Ella Sofie Tuulikki.Kastejuhlassa oli paikalla meidän perhe ja tyttäreni avopuolison perhe sekä molempien ystäviä. Vieraita siis Suomesta, Tanskasta ja Saksasta. Vauva kastettiin normaalin sunnuntaipäivän jumalanpalveluksen yhteydessä. Suuren kastemaljan ympärillä seisoivat kasteen ajan vauvan vanhemmat, kummit sekä molemmat isovanhemmat.Paljon me ulkomaalaiset emme tanskan kielellä olleista saarnoista ja virsistä ymmärtäneet….…mutta kovasti yritin mukana laulaa sen jälkeen kun bongasin virsien numerot jonossaan kirkon seinältä.Kirkon yhteydessä oli suuri seurakuntasali, johon me kaikki kutsuvieraat ja perheet kokoonnuimme kahvittelemaan.Tarjoilupöydän katseenvangitsijaksi tyttäreni oli tilannut upean vauva-aiheisen kakun.Kakun päällä oli Ellan nimi.Muut tarjottavat valmistimme me mummot ja tyttäreni itse. Hän oli leiponut kastejuhlaan kaksi erilaista kakkua; kirsikka-suklaakakun ja valkosuklaakakun. Toinen mummi oli leiponut omenakakun.Suolaiseksi tarjottavaksi teimme voileipäkakkuja; minä tein kalakakun….. …ja tyttäreni teki lihakakun. Voileipäkakut olivatkin ihan uutta tanskalaisille ja saksalaisille. Tanskalaisillahan on kyllä smörrebrödit, mutta ne ovat enemmän voileipätyylisiä, joten nämä kakun muotoon tehdyt leipäkakut olivat kovasti ihmettelyn ja ihastelun aiheena. Tarjolla oli myös erilaisia juustoja leivän ja leipätikkujen kera.Meidän Teemusta tuli yksi vauvan neljästä kummista ja kummilahjaksi hän toi vauvalle pienen sormuksen. Sopi hienosti pienen sormeen, mutta eihän sitä tietenkään muuta kuin kokeiltiin kuvauksen ajaksi siihen. Ella voi sitten isompana pitää sitä vaikka ketjussa kaulassaan 🙂

Muuttojärjestelyä ja Kööpenhaminareissua

Kyllä aika menee nopeasti kun on puuhaa vähän liiaksikin 🙂 En kertakaikkiaan ole ehtinyt tänne blogiinkaan minkäänlaista juttua kirjoittamaan, kun muuton kanssa on ollut niin paljon tekemistä. En millään saa keskittymään itseäni mihinkään muuhun yrittäessäni mahdollisimman pian saada meidän uutta kotia asumiskuntoon. Niin kauan kuin yksikin liikalaatikko nököttää jossain seinän vierellä, niin en osaa istua rauhassa hetkeäkään. Nyt tämä homma vasta on uuvuttavaa, kun pitää päättää mitä mihinkin laittaa ja kun tilaa on puolet vähemmän kuin edellisessä kodissa. Paljosta kyllä muutossa luovuttiinkin, mutta on sitä tavaraa vielä aivan liikaa edelleenkiin!

Olemme nyt kohta kolme viikkoa eli 22.7. alkaen yöpyneet laatikoiden keskellä jo uudessa kodissamme. Itseasiassa ihan eka yö nukuttiin jo juhannuksena, sillä meillähän on siellä ollut pari huonetta valmiina, jossa toisessa oli meidän vuode laatikoiden seassa, niin jäimmekin sinne nukkumaan kun juhannusvieraat lähtivät 🙂 Kukkaset ostin keskeneräistä talonäkymää kaunistamaan jo 14.7. Vieläkin nuo valkoiset hortensiat ovat todella upeina.Nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan järjestys talossa kun olen touhunnut ympäripyöreitä päiviä. Sattui kesälomankin toinen kahden viikon jakso todella hyvään aikaan, kun ehdittiin saada kotia jo kovasti kuntoon ennen viikon Kööpenhaminan reissua. Käytiin tutustumassa meidän suloiseen uuten perheenjäseneen. Minustahan tuli vihdoinkin pienen tyttövauvan mummo 5.7.18. Voi tätä rakkauden tunnetta, kun saa oman lapsenlapsensa syliinsä!Kööpehamina on kyllä niin ihana kaupunki. Käveleskelimme siellä päivittäin useita tunteja vauva mukana. Piipahdimme ihanissa kahviloissa ja nautimme kiireettömästä olostamme täysillä. Eihän muuten uskoisi, että tämä kuva on keskeltä Kööpenhaminaa! Siinä kanaalin varrella. Musta linnut nököttivät saaressa törröttövissä kuivuneiden puiden oksissa! Jotenkin kuin suoraan jostain Hitchcokin Linnut elokuvasta, tosin nuo linnut eivät onneksi hyökänneet ihmisiä kohti 😉Sisustajan silmään osui useissa paikoissa suomalaisen suunnittelijan Seppo Kohon valaisimia. Tässäkin kahvilassa niitä oli peräti 14 kpl yhdessä tilassa. Vähän aloin jo tykästymään tähän musta-puu -sävyiseen Secto Octo -valaisimeen ja mietin, että se sopisi aika kivasti….…meidän uuden talon ruokapöydän päälle tulevaksi valaisimeksi. Vai mitä sanotte? Tuohon saarekkeen päälle tulee vielä kolme kuparinsävyistä valaisinta, että onkohan liikaa sitten vielä tuo valaisin, hmmh… täytyy makustella asiaa. Ruokapöydän toteutimme pojan Polarmetallissa työskentelyaikanaan meille hitsaamien mustien rautajalkojen päälle kiinnitetyillä kolmella 40 mm mäntyliimapuulevyllä, jotka käsittelin mustaksi sävytetyllä kalustevahalla. Mies teki joka levyyn vielä pienet viisteet, niin levyjen reunat on vähän mukavamman näköiset kuin ihan suorana ja terävinä. Tuolit tilasin Ellokselta 50 euron kappalehintaan. Nyt ne on kuulemma vielä edullisemmat kun saa alehinnat puoleen eli 30 eurolla hyvä, tukeva tuoli. Suosittelen. (Ps. sorry kuvien laatu, kun en ole oikein ehtinyt vielä kunnolla kuvaamaan, vaan nämä kaikki kuvat on otettu puhelimellani). Juuttimatot ostin Ikeasta.Yksi tämän vuoden Porin asuntomessuilta saatu ideakin tuli toteutettua. Nimittäin kuparin sävyinen tarrakello komistaa ruokailutilamme seinää. Mustaksi aikanaan maalaamani lipaston kanssa olen vielä kahden vaiheilla, että jääkö se tuohon. Tuntuu, että onko jo liikaa tummaa näin entisen enimmäkseen valkoisen sisustuksen kanssa viihtyneelle 😉Yksi pikku haaverikin sattui loppumetreillä raksahommissa. Kosteantilan ovi napsahti sitä asennettaessa ihan tuhanneksi pieneksi muruseksi.  Itseasiassa onni onnettomuudessa oli se, että oikeassa pakkauksessa olikin väärän sävyinen ovi sisällä. Oven piti olla valkoista maitolasia, kuten saunanovikin. Mieheni sitä sisäänkantaessa kauhistuin näkymää ja yritin änkyttää, että EI EI se on väärän värinen, mutta hänen anova katseensa sai minut hyväksymään sen asentamisen. No ei asennettu, kun hetkenpäästä kuului paukaus ja kilinä kodinhoitohuoneesta. Menin kauhistuneena katsomaan mitä tapahtui. Jostain syystä ei kovinkaan paljon harmittanut aavistaessani, että nyt haetaan uusi oikeanvärinen ovi 😀 Hyvin onkin säästytty näiltä onnettomuuksilta, mutta sirpaleethan tietää onnea ja toivotaan, että sitä tuli tämän onnettomuuden myötä nyt rutkasti uuteen kotiimme.

Kesäinen Kööpenhamina

Vietimme viisi päivää kesäisessä Kööpenhaminassa koko perheen voimin. Saimme lapsilta joulalahjaksi liput jääkiekon MM-kisojen semifinaaleihin ja toiveikkaana lähdimme katsomaan kun Suomi raivaa tiensä finaaleihin. No eihän siinä käynyt niinkuin toivottiin, mutta kiva reissu oli joka tapauksessa. Suomi-Sveitsi pelin katsoimme uudenkarheat Leijonapaidat päällä paikallisessa pubissa. Eipä ollut paidoille käyttöä kuin sen yhden pelin ajan kun Sveitsi pisti Suomen pojat kotimatkalle.

Semifinaaleissa kävimme paikanpäällä katsomassa kun Ruotsi raivasi tiensä finaaaliin passittamalla USA:n pojat pronssiotteluun. Tunnelma kisapaikalla oli Suomen putoamisesta huolimatta kiva kokea. Meillä olisi ollut liput toiseenkin semifinaalin, mutta sen jätimme sitten katsomatta.Käveltyä tuli viiden päivän aikana melkoisesti. Kävimme mm. tutustumassa Church of Our Saviour näköalakirkkoon, jossa pystyi kävelemään kirkon tornin huipulle tornin ulkopuolella kulkevia portaita pitkin. Teemun kanssa kiipesimme ihan huipulle, josta avautui huikeat näkymät Kööpenhaminan joka suuntaan.Sieltä oli mukava bongailla Kööpenhaminan nähtävyyksiä.Parina aamuna kävimme yhdessä nauttimassa makoisat brunssit. Yksi parhaimmista oli ihan majoituksemme lähellä sijaitsevan Cafe Nordenin monipuolinen aamiaslautanen.Viime kerralla minulla jäi tutustumiskäynti Christianian vapaakaupunkiin tekemättä. Nyt kävimme sielläkin hämmästelemässä.Aurinkoisin päivä oli sunnuntai ja onneksi olimmekin varanneet etukäteen kahdeksan hengen veneen, jolla kruisailimme pitkin kanaalia aamiasen merkeissä. Tyttäreni ja hänen poikaystävänsä olivat pakanneet meille reilut aamiaseväät mukaan venematkalle.Veneestä oli kiva katsella maisemia ja muita veneilijöitä. Majoituksen otin Airbnb:ltä. Asunto sijaitsi ihan keskustassa ja oli todella viihtyisä kahden huoneen ja keittiön huoneisto.

Kööpenhaminassa

Vierailimme veljeni kanssa parin päivän ajan Kööpenhaminassa.  Tyttäreni muutti sinne jo syyskuun alussa ja nyt vasta sain järjestettyä tutustumismatkan hänen uuteen kotikaupunkiinsa.  Lensimme Norwegianilla sinne sunnuntaiaamuna. Perillä meitä odotti tyttären ja hänen poikaystävänsä valmistama ihana aamiainen.Lämpimiä croissantteja, sämpylöitä ja pienet uunimunakkaat, nams!Jälkiruoaksi tyttäreni oli valmistanut makoisan Lime piirakan. Brunssin jälkeen suuntasimme keskustaan katselemaan Kööpenhaminan nähtävyyksiä. Tämän talorivistön varmaan jokainen Kööpenhaminassa vieraileva käy kuvaamassa. Yhdessä rivin taloista….…on asunut itse H.C. Andersen.Kööpenhaminassa on paljon upeita kirkkoja. Reilu kuukausi sitten tässä Christianborgin linnan kappelissa pidettiin Tanskan prinssi Henrikin siunaustilaisuus.Kaunista arkkitehtuuria.Tyttäreni ja hänen poikaystävänsä olivat varanneet meille illaksi pöydän yhdestä lempiravintolastaan; CofocostaNautimme siellä viiden pienen annoksen menun. Kiva keino maistella useita erilaisia ja kauniisti tarjolle tuotuja annoksia. Parhaiten näistä maistuivat nro 2 taivaallisen makuinen keitto ja ihana nro 5 jälkiruoka. Kuvan alla on tanskaksi mitä mikin annos sisältää.Maanantaipäivänä kävimme veljeni kanssa junalla Juutinraumansiltaa pitkin Malmössä. Pitihän se silta kokeilla, kun on tullut seurattua televisiosta Silta sarjaa. Junamatka sinne vie noin puoli tuntia.Kahvittelimme Malmössa kivassa Konditoria Katariinassa. Pientä suolaista toastia ja minilaskiaispullia.Palasimme Malmösta kolmen jälkeen kun tyttäreni pääsi töistä ja tutustuimme vielä yhdessä Kööpenhaminan keskustaan.

Majoituimme veljeni kanssa aika lähellä keskustaa sijaitsevassa Hotelli Norassa. Hyvä ja edullinen hotelli erittäin hyvällä sijainnilla. Otin tämän kuvan hotellihuoneemme ikkunasta, kun aamulla hämmästelin maanantain ja tiistain välisenä yönä satanutta lumikerrosta. En kyllä olisi uskonut lunta näkeväni keväisessä Kööpenhaminassa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko reissumme ajan, mutta ilma oli silti ajoittain tosi kylmä.Tiistaina meillä oli iltalento takaisin, mutta ehdimme vielä käydä tutustumassa pariin kauniiseen kirkkoon.Tietysti myös yksi tärkeä nähtävyys piti vielä viimeisenä päivänä käydä kuvaamassa, pieni merenneito nimittäin. Toukokuun lopulla on sitten tarkoitus viettää vähän useampi päivä tuossa upeassa kaupungissa ja ehkä silloin katsellaan enemmänkin ympärille kun sääkin on lämpöisempi.