Ennennäkemätöntä kattauksessamme

Meidän joulupöydässä oli jotain aivan uutta, itseasiassa jotain sellaista mitä ei kattauksissani ole koskaan nähty; ensimmäistä kertaa aidot kangasservetit. Olen jo vuosia sitten ostanut metsänvihreää pellavakangasta, josta tarkoitukseni oli tehdä kangasservettejä. Nyt vihdoin sain ne tehtyä joulupöytäämme koristamaan.Ne syntyivät tosi helposti; siksakkasin vain reunat noin sentin päästä ja poistin langat reunasta. Minusta niistä tuli tosi kivat! Joulukattauksemme oli siis valko-vihreä kultaisin somistein tänä jouluna.Pöydän keskelle tein asetelman tekohavusta, aidosta eukalyptyksen oksasta ja aidoista valkoisista neilikoista.Lisäsin koristeeseen myös kultaisia somisteita.Nautimme perinteisiä joulun herkkuja; kinkkua, lohta, karjalanpaistia ja salaatteja.Tyttäreni valmisti kolmen suklaan juustokakun kaunein jouluisin koristein.

Advertisement

Pik pik pikkujouluset

Vietettiin eilen pienen ystävättäreni porukan kanssa pienoisia pikkujouluja meillä. Jouluruokaa, ihanaa seuraa, höpötystä, kuulumisia. Oli kivaa. Kattaus näytti tältä.Hyasintit näytti tosi kivoilta viinilaseissa.Servetit pyöräytin vähän erillä tapaa. Facebookin kautta löytyi kivoja servettiohjeita.Koristeena hyasinttien kera oli tuikkuja ja joulupalloja. Myös patterivaloketju antoi lisää valoa kattaukseen.

 

Pikkujoulukattaus mietintöjä

Vietämme ensi lauantaina pikkujouluja pienen naisporukan kera meidän kotona. Olen tässä kovasti selaillut netistä kattausvinkkejä. Ajattelin koota tähän meidän muutaman edellisen joulun kattauksia.

Viime jouluna meillä olikin oikein kahdet joulut, kun tyttäreni perheen kanssa vietimme joulua ennen aattoa.

Vuoden 2018 jouluaattona kattaus oli valkoista ja hopeaa.

Vuosi 2017 joulu vietettiin vielä edellisessä kodissamme ja silloin  joulukattaus näytti tältä.

Jouluaaton 2016 kattaus oli tummansävyinen, mustaa ja kultaa.

Jouluaatto 2015, kultaa ja valkoista, sekä vähän erilaiset ”tabletit” lautasten alla.

Vuosi 2014 mentiin joulunpunaisen sävyillä.

Kouvolan asuntomessujen ruokapöytiä ja kattauksia

Yksi itselleni mielenkiintoinen katselukohde asuntomessuilla on ruokapöydät ja niille tehdyt kattaukset. On myös mukava katsoa millaisia tuoleja ja ruokapöytiä on yhdistelty. Tässäpä pitemmittä puheitta muutama kuva niistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Useimmat pöydät valkoisia ja vain yksi musta sekä muutama puunsävyinen. Kyllä se valkoinen aina vaan pitää pintansa suosituimpana sävynä. Löytyikö suosikkia?

Kesäkattaus

Vietimme meillä viime lauantaina kivan saunaillan ystäväpariskuntamme kanssa. Kokkasin meille kesäisen illallisen tarjoten alkupalaksi juustoista kukkakaalikeittoa savuporolla, pääruoaksi lämminsavulohta, sitruunaisia hyrskypottuja ja salaattia. Olen ihan hurahtanut noihin hyrskypottuihin, ne on niiiin hyviä! Jälkkäriksi tein tutun turvalliset marjamaljat.

Kattaukseen innostuin ostamaan uudet kesäiset astiat Tokmannilta. Kaikki neljän kattaukseen tarvittavat astiat sai 20 eurolla.Kukkaset hain pihamme ruukkuistutuksista ja laitoin ne pieniin snapsilaseihin.Oli ihan valinnan vaikeus Tokmannilla noissa astioissa,  kun niitä oli vaikka mitä kivoja pastellisävyjä. Aikani pähkäiltyä päädyin hennon vihreisiin. Asettilautasissa oli kiva ruutukuvio.Kulhoissa ja lautasisa on samanlainen raitakuvio.

 

Pääsiäispäivällinen

Vietämme pääsiäistä kotosalla. Pitkäperjantaina kutsuin etelästä kotiseudulla vierailleen veljeni ja äitini päivälliselle.Samainen veljeni oli jo edellisenä päivänä käydessään tuonut nuo ihanat keltaiset tulppaanit. Tulppaaneissa on myös vähän tummaa oranssia, joka teki niistä vähän erikoisemman näköiset.  Niin kauniita! Lähdin pihaltamme etsiskelemään pajua ja sieltä löytyikin jättikokoinen pajupuu, jossa oli jättikokoiset pajunkissat! Muutaman oksan taitoin tulppaanien seuraksi…. …ja muutaman oksan pieneen Iittalan Kivi-tuikkuun jokaisen ruokailijan lautasen viereen.Muuten kattaus oli aika yksinkertainen. Olen nyt ihastunut tuollaiseen korkeampaan servetin taittomalliin. Se näkyy niin kivasti myös sivulta pöytää katsottaessa.Päivällismenumme oli helppoa esivalmistettua; Lidlin kana-kasvismureke, jonka viereen tein uuniin paistumaan  sipulista, bataatista, porkkanasta ja perunasta lohkojuurekset. Oliviiöljyssä pyöräytetyt juurekset maustoin timjamilla, suolalla ja tuoreella rosmariinilla. Paistoin mukaan myös pakasteessa olleet juustoiset perunapaistokset. Oletteko maistaneet; nää on niin hyviä! Tankoparsat tein suosikkitavallani; eli kuorin ja keitin suola-sokerivedessä noin 8 minuuttia. Äidin ja veljeni kanssa joimme pelkät jälkkärikahvit, mutta myöhemmin illalla piipahti meidän äiti-tytär -parimme toinen puolisko perheensä isän kera kahvittelemassa ja tein kahvipöytään meille pääsiäismunin koristellut marjamaljat. 

Jouluaaton kattaus

Jouluaaton kattauksemme oli hopea-valkoinen.Ajatus lähti muutaman euron kimaltavasta kaitaliinasta, jonka ostin aatonaattona Tampereen Säästötexistä.Servetit olen nyt useimmiten asetellut helpolla taitoksella koholleen lautaselle. Pöytäkoristeena toimivat patterivaloketju ja muutama hopeanvärinen joulupallo.Hopeanväriset erikorkuiset kynttilänjalat toivat kivasti tasoeroja kattaukseen.Kattovalaisinkoukkuihin laitoin roikkumaan sävyihin sopivat tähdet.Joulupukkikin vieraili meillä aattona.

Joulukattaus vol 1

Tänä vuonna meillä vietetään kaksi jouluaattoa. Toinen oli maanantaina kun söimme joulupäivällisen tyttäreni perheen kanssa ja toinen on sitten vielä edessä.Kattauksen sävyissä oli enimmäkseen punaista.Ostin Lidlistä punaiset liinasetit lasialustoineen.Keskikoristeen tein havuista, punaisista sekä kullanvärisistä joulupalloista sekä samansävyisistä tuikkukipoista.Servetit kääräisin pieniin myöskin Lidlistä ostamiini joulusukkakuusenkoristeihin.Tänään tyttäreni perhe lensi kotiinsa Kööpenhaminaan ja jouluaaton he tänä vuonna viettävät tyttären avomiehen perheen luona. Vähän haikeaa kun ensimmäistä kertaa meidän perhe ei ole yhdessä jouluaattona. Olen kuitenkin niin iloinen kun saimme joulun alla viettää heidän kanssaan lähes kaksi viikkoa yhdessä. Meidän pieni rakas tonttutyttö ♥ 

Isänpäivämenu

Minusta on jotenkin tullut niin kriittinen näiden blogijuttujen suhteen. Tuntuu, että kaikilla muilla on paljon upeampia kuvia ja paljon enempi mielenkiintoista sanottavaa. Sen seurauksena tämä minun blogi päivittyy yhä harvemmin ja harvemmin. Lieneekö kohta tullut tiensä päähän kokonaan….

Tämäkin juttu meinasi jäädä kirjoittamatta, mutta ajattelin nyt kuitenkin uhmata kriittisyyttäni ja julkaista muutaman kuvan meidän kahdenkeskeisestä isänpäivälounaasta. Katoin meille kahdelle saarekkeen ääreen vähän juhlavamman kattauksen. Taittelin servetit, sytytin kynttilät ja kaivoinpa kaapin kätköistä vielä pattereilla toimivan lumihiutalevaloketjunkin koristamaan meidän isänpäiväkattausta. Kyllä lastemme rakas iskä ansaitsi päivänään kaiken huomion ja juhlavan päivällisen. Ansaitsisi itseasiassa useamminkin♥Menuun kuului mausteiset lohkoperunat, ulkofilepihvit, pippurikastike ja paahdetut ruusukaalit. Jälkkäriksi tein kestosuosikkini; nopeasti ja helposti valmistuvat marjamaljat. Laitoin tällä kertaa maljoihin myös banaania.  Marjoina pensasmustikoita ja mansikoita. Tämä on sellainen kivasti ”kevyempi” jälkkäri kun vaahdoksi laittaa 9 % rasvapitoisuuden vaniljavaahtoa. Sokeria maljaan ei laiteta ollenkaan, sillä vaniljavaahto on sen verran makeaa. Pohjalle laitoin vain yhden digestivekeksin murusina ja kostukkeeksi vähän luomuomenamehua. Päälle murustelin pikkuisen digestivekeksimurua ja raakasuklaata ja törkkäsin kyllä vielä yhden suklaavohvelipötkyn koristeeksi. Malja oli kuin täytekakku kahvin kera.

Koko perhe koossa

Viikonloppuna meillä oli uuden kodin ensimmäinen yhteinen perheillallinen, kun pojat tulivat Helsingistä jo torstaina ja pikkuperhe Kööpenhaminasta perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pääsimme perjantai-iltana pöydän ääreen vasta noin klo 01.00 kun tyttären kone saapui Ouluun vasta 22.30. Kattauksen koristeena olivat vielä niin kauniina kukoistavat valkoiset neilikat, jotka saimme viime viikonlopun vierailta.Pari kynttilää vielä palamaan ja kattaus oli valmis.Yöpalaksi tein meille pizzapaloja ja pitkästä aikaa myös voileipäkakkua. Voileipäkakku on meidän lasten herkkua, joten pitihän sitä pöytään tekaista kun olivat kaikki ensi kertaa meidän uudessa kodissa.Jälkkäriksi tein suklaakääretorttupohjan, jonka jaoin neljään osaan ja laitoin väliin vaniljarahkaa ja vadelmahilloa. Päälle vain kermavaahtoa ja pätkis- sekä kermakarkkipaloja. Yllättävän hyvää ja valmistui aika helposti.Täällä on kovasti valmistauduttu myös vauvan ensivierailuun. Ostin facebook kirpparilta tosi hyväkuntoiset vaunut, jotta pääsään pienen kanssa myös kävelylenkeille kun he täällä viikon ajan ovat ilonamme.Ennestään meillä onkin jo ollut pieni puukehto, jossa vauva voi yönsä nukkua äitinsa ja isänsä vuoteen vieressä.Tämmöistä kivaa puuhaa täällä nyt saamme papan kanssa viikon touhuta. Otin jopa omaa lomaa koko viikon, että saamme mahdollisimman paljon viettää aikaa yhdessä ♥