Sain eiliseen postaukseen eräältä lukijaltani ihan hyvässä hengessä näpytellyn kommentin ”Ikea-uskollisuudestani”…..se oli alkanut ärsyttää. Eikä tämä ole ensimmäinen moite-kommentti Ikean ostoksistani, niitä tulee aina silloin tällöin.
Täytyy kyllä myöntää, että useimmiten tulee kalusteet Ikeasta hankittua.
Varsinkin nyt kun tuo Ikea on niin lähelläkin.
Ei silti; teimme ensimmäisen talomme v.1988 ja silloinkin tilasin Ikeasta kotiimme ruokapöydän ja siihen tuolit sekä olohuoneeseen valkoista hyllyjärjestelmää.
Olivat muuten meillä tosi pitkään ja kestivät tuolloista lapsiperheemme arkea erittäin hyvin.
Enkä todellakaan saa IKEA:lta mitään mainosrahaa!
Olen vain itse ollut tyytyväinen heidän tuotteidensa hinta-laatu -suhteeseen.
Kuvassa meidän ensimmäisen oman talomme keittiö
(hih; oranssi kahvinkeitiin ja beige leivänpaahdin….ei ollu vielä silloin oikein sävyt hallussa:D),
jossa tämä Ikean ruokailuryhmä.
Ruokailuryhmä oli meillä viisi vuotta käytössä, vaihtelunhalun vuoksi ihastuin upeaan Iskun (on sitä kuitenkin jotain muualtakin ostettu….) pehmustetuin tuolin varustettuun ruokailryhmään ja ostimme sen.
Tosin senkin jälkeen kaikki ruokapöydän ympärillä olevat tuolit olivat vielä lastenhuoneessa työpöytätuoleina. Tuolit olivat tosi jykevää tekoa!
Myös olohuoneeseen samalla kertaa tilattu hyllyjärjestelmä oli meillä tosi kauan, eikä siinä edes ovien pomppusaranat menneet rikki, vaikka niitä juniorikin silloin kovasti kokeili 😉
Aloin oikein kuvaamaan meidän nykyisen kotimme Ikea-kalusteita, kaikki ovat vielä täysin moitteettomia.
Makuuhuoneeseen hankittu pitkä sivupöytä maksoi 50 euroa, kun sen tilasin noin kahdeksan vuotta sitten Ikeasta. Vieläkin se on moitteettomassa kunnossa.
Yöpöytänä on pieni 20 euron sarjapöytä; ollut paikallaan jo yli kolme vuotta….
Lack-hyllyt seinillä ja Gilbert-tuolit pöydän ääressä sekä Ikean laskosverhot ovat ajaneet asiansa meillä ihan hyvin 🙂
Eteisestä löytyy Ikeasta ostettu iso peili, pöytävalaisin ja Hortensia, joka on kukkinut jo kohta pari kuukautta komein kukkasin.
Keittiöstämme löytyy Beståa, joka on minusta erittäin laadukas ja toimiva kokonaisuus ja ennenkaikkea edullinen!
Paksulasiset hurrikaanit koristavat tasoa, eikä tarvinnut kauan miettiä raskiiko ostaa 😉
Myös Bestån päällä olevat kukkaset ruukkuinen ovat lähes ilmaisia; 1,50 euroa kukka ja ruukku samanhintainen.
Parin kympin näyttävästä pöytävalaisimesta puhumattakaan!
Olohuoneesta meiltä löytyy Liatorppia, Ektorppia ja Ikean nahkasohva; joka löytyi löytöpisteestä 200 eurolla!
Lack-hyllyjä, tauluja, kynttilänjalkoja, kukkia, peilisarjoja, suuria hurrikaaneja, koristetyynynjä…joo Ikeasta nekin; kaikkea kivaa pienellä rahalla.
Vessan valaisimet; sekä katto- että peilin molemmin puolin olevat valaisimet ostettu pilkkahinnalla Ikean löytöpisteestä. Kuten Lillholmen-sarjan somisteetkin sekä tauluhylly ja siinä oleva kynttiläsarja.
Myös korisarja korkean kaapin päällä on Ikeasta sekä pöytätasolla oleva pikkupeili.
Matto, naulakot ja wc-paperiteline pönttöharjoineen….Ikeasta.
Jopa oven vieressä eteisen puolella oleva kukka korkeine lasimaljakoineen on Ikeasta…..
Kodinhoitohuoneen verhokangas ja kynttilänjalat kynttilöineen pöydällä…Ikeasta.
Kankaatkin Ikeassa ovat erittäin laadukkaita ja edullisia.
Yläkerran aulassa on olohuoneessa aikanaan ollut neljän hengen ruokapöytä. Massiivipuuta; ostettu löytöpisteestä 50 eurolla.
Kukkamalja, kukkapurkit muovikukkineen sekä taulut, löytöpisteestä valaisimet muutamalla eurolla…nekin Ikeasta.
Myös puulipaston päällä oleva valaisin on ostettu varmaan 10 vuotta sitten Ikeasta; tosin varjostin siihen on vaihtunut usein.
Pojan huoneen tv-taso, Hampen-matto, työpöytä tuoleineen, pieni pöytävalaisin ja tosi edullinen yöpöytä…Ikeasta. Ne vaan oli niin edulliset ja halvalla piti saada uudistettua huone pojalle.
Hyvin näyttävät kestävän!
Vierashuoneen tikashylly ja taulu; kivaa ja edullista sisustuskamaa…..Ikeasta.
Eikä mitään vikaa laadussa.
Työhuoneen pikkupöytä, laatikosto, Hampen-matto ja Sarita-verhot; 8 euroa verhopari!
Paljon löytyy meiltä Ikea-kamaa ja minusta aivan laadukasta tavaraa.
Ei hinta ole aina LAADUN tae!
Olen jopa monelta kalustemyyjältä kuullut, että mm. Boconceptin niin arvostetut tuotteet ovat ihan samaa laatuluokkaa kuin Ikea, joten turha minusta on Ikeaa mollata.
Ikea on tuonut myös vähemmän varakkaille perheille mahdollisuuden sisustaa kotiaan tyylikkäästi mutta silti edullisesti.
Ei moitita meitä eikä heitä siitä.
En minäkään moiti kalliimpien tuotteiden ostajia, kukin päättää itse mihin rahansa pistää ja miten priorisoi kodin hankinnat.
Toki minäkin jos olisin varakas ostelisin kaikkea hintaa katsomatta, mutta siihen ei valitettavasti ole vielä koskaan ollut mahdollisuutta.
Vielä kysymyksiä heittäisin tähän loppuun:
Onko teidän Ikea-kalusteet vastanneet odotuksia?
Onko teidän mielestäni Ikea-tuotteiden laatu huono?
Kokemuksia; sekä HYVIÄ, että HUONOJA kuulisin mielelläni.