Terkut Kouvolan Asuntomessuilta

Terveisiä Kouvolan Asuntomessuilta. Vierailin siellä mediapäivänä viime torstaina ja olihan siellä taas paljon kaunista nähtävää, vaikka ennakkoon Dekon messuluetteloa selaillessa vähän epäilytti kannattaako matkaa sinne taittaa ollenkaan. Matkat oli kuitenkin varattu ennen lehden selailua, joten onneksi tuli käytyä.Messualueella Kouvolan Pioneeripuistossa on rinta rinnan sovussa vanhaa ja uutta rakennusta. Se tekeekin alueesta miellyttävän asutun näköisen. Ei ollut pelkästään vieri vieressä uusia taloja, vaan vanhat punatiiliset rakennukset ikäänkuin pehmittivät näkymää ja tekivät siitä mielenkiintoisen kokonaisuuden.

Sisustussävyjen suhteen uskon nyt näiltä messuilta löytyvän jokaiselle jotain. Sen verran paljon erilaisia sisustustyylejä löytyy. Keittiöt ovat pääasiassa vaaleita; vain kolmessa kohteessa oli kokomustakeittiö, jos oikein laskin….  Omat suosikkini sisustuksen suhteen olivat 4 Airon Haave,  13 Talo Korea, 18 BVG-minitalo, 21 Dekolaku ja 22 Sievitalo Unto.

Ensimmäisenä suosikeistani esittelen Toppalan Mikon suunnitteleman kohteen 4;  Designtalon Airon Haave. Kaksikerroksinen 150 m2:n tilavan oloinen koti, jossa olohuone ja keittiö sekä kodinhoito- ja pesutilat alakerrassa. Makuuhuoneet ison oleskeluaulan kera yläkerrassa.Sisustuksen sävyt ovat lämpimät; rusahtavaa, valkoista ja beigeä. Talossa kävellessä aisti sellaisen ihanan rauhan tunteen. Vaaleaa  valoisaa, mutta ei silti ihan kokonaan valkoista.Keittiön vaaleat pellavan sävyiset kalusteovet miellyttivät kovasti. Ruokapöydän päällä on katseenvangitsijana näyttävä valaisin.Alakerran seinien sävy on kaunis vaaleanbeige H484 Mulperi, jota vasten valkoiset kalusteet nousivat kauniisti esille.Kurkistetaanpa sitten yläkertaan.Yläkerrassa seinien sävyt ovat vähän tummemmat. Oleskeluaulassa sävy S486 Vulkaniitti. Yläkerran makuuhuoneessa sävy vielä vähän tummempi; N485 Alppimaja.Yläkerran kylpyhuoneessa on yhdistetty jopa kolmea erilaista laattaa. Ruskeaa puukuvioista, valkoista kiiltävää  ja ammeen vieressä marmorikuvioista laattaa. Eipä tulisi itsellä mieleen, mutta kokonaisuus näytti tosi kivalta ja ylelliseltä.Valkoisen laatan ladonta on erikoinen, pystyyn ja vaakaan sulassa sovussa.Yläkerran toisen makuuhuoneen seinät ovat vaaleammat sävyiltään.Niin kaunis kokonaisuus, josta kuvat eivät kerro puoliakaan. Suosittelen menemään paikanpäälle katsomaan.

Makuuhuoneita Porin Asuntomessuilta

Katsellaanpa vuorostaan kuvia asuntomessujen makuuhuoneista. Tuo seinä on upea. Tykkään myös valaisimien asettelusta. Tällainen ratkaisu kuitenkin olisi pitänyt huomata jo silloin kun valopisteitä asennettiin. Useissa kohteissa olikin jo sähkösuunnitteluvaiheessa valaisimien tuleva paikka huomioitu.Tässä talossa valaisimet oli vedetty kahdella pitkällä johdolla katon keskellä sijaitsevasta valaisinpistorasiasta. Oikeasta yläkulmasta näet koukun, josta valaisin roikkuu halutulla kohdalla. Näin sen voisi toteuttaa, vaikka sitä ei olisi rakennusvaiheessa huomattu.Kauniita petauksia oli kiva katsella. Paljon hempeitä pastellisävyjä ja vaaleita vuodevaatteita näkyi useissa makuuhuoneissa. Mikähän lienee tuon erikoisen kattovalaisimen tarina? Upeita tehosteseiniä.Useimmissa vuoteissa oli myös kauniita sängynpäätyjä, joka itsellänikin on tarkoitus hankkia. Näistä makuuhuonekuvista saikin paljon inspiraatiota myös sen suhteen.Löytyikö sieltä suosikkia? Minun suosikkini oli tämä upealla harmaa-musta-valkoisella tehosteseinällä oleva makuuhuone. Sängynpääty on myös juuri sellainen kuin olen ajatellut hankkia. Pidän tuosta sängynpäätymallista, jossa on napit.

Porin Asuntomessujen ruokapöydät kattauksineen

Vierailimme esimieheni kanssa Porin Asuntomessujen mediapäivässä. On kyllä mukava kun blogin kautta on mahdollisuus tutustua rauhassa messujen tarjontaan juurikin tuona pressipäivänä, jolloin paikalla on vain median edustajia.

Mitään erityistä suosikkia en osaa nimetä. Kaikki sisustukset tuntuivat jollain tavalla miellyttävän. Kuvia tuli otettua tosi paljon. Kovin hyvänlaatuisia ne eivät kaikki ole, sillä nopea juoksentelu talosta toiseen ei anna juurikaan aikaa hyvien kuvausolosuhteiden luomiseen. Toivottavasti kuitenkin saatte jotain vinkkejä ja inspiraatiota minun messupostauksistani.

Ajattelin esitellä teille ensimmäiseksi kohteiden kattauksia, joissa näkyy myös millaiset ruokapöydät ja ruokapöydäntuolit ovat suosiossa.  Erilaisen puunsävyisiä lankkupöytiä oli kymmenessä kohteessa eli lähes kolmannes. Minunkin tulevan uuden kodin sisustuksen sävyjä eli mustaa ja puuta yhdessä näkyikin todella monessa kohteessa. Yksi puunsävyinen pöytä vielä, mikä ei kuitenkaan ihan lankkupöytä ole.Pari mustaa ruokapöytää, joista kaksi myös puuta….…ja yksi ihan yksivärinen musta; Hayn pyöreä Loop-pöytä. Kuvaamistani ruokapöydistä valkoisia oli vain kolme.Yksi pöytä oli peitetty liinalla, mutta Dekon messutaloluettelosta löytyi kuva, jossa pöytä paljastui valkoiseksi.Mikä pöydistä kattauksineen on sinun suosikkisi? Itse pidin kovasti tästä talon 26 kattauksesta, jonka lautaset erityisesti viehättivät.

Messujen ennakkosuosikkini ei pettänyt

Olipas kerrassaan upea messupaikka. Lähes jokaisesta talosta oli jonkinlainen näkymä sinisenä hohtavalle Saimaalle. Kauniita taloja, upeita sisustuksia ja ne maisemat! Kerrassaan niin paljon näkemistä, että juuri ja juuri kun pikapikaa juostiin kaikki talot läpi niin ehdittiin nähdä joka talon jokainen tila. Kuvia tuli näpsittyä reilu 650, mutta aika huonoja otoksia, kun talot olivat niin valoisia isoine ikkunoineen, että vähän enemmän olisi pitänyt olla aikaa säädellä kameran nappuloita 😦

Messutalot olivat tänä vuonna myös suurimmaksi osaksi kohtuullisen kokoisia; keskiarvo m2-määrä on 140 m2. Alueelle on messujen jälkeen tulossa 100 onnekasta uutta asukasta.

Minun ennakkosuosikkini Mikko Toppalan sisustama Design talo Pala piti suosikin paikkansa. Mikko kertoi saaneensa vapaat kädet sisustuksen suhteen, sillä talon tulevat asukkaat eivät vielä ole tiedossa. Mikko epäilikin, että olisikohan saanut näin tummia sävyjä laittaa, mikäli olisi asiakkaalta joutunut mielipiteitä kysymään 😉 Ehkä itsekään ei rohkenisi näin tummaan sävyyn lähteä, mikäli en sitä nyt tässä ehjänä pala palalta toisiinsa liittyvä kokonaisuutena olisi nähnyt. Harkitsen kyllä vakavasti meidän tulevaan taloon tätä Tikkurilan Deco Gray sävyä olohuone-ruokailu-eteinen-tv-huone -tilaan.

Design talo Palan sisustuksen tumma harmaa väritys alkoi jo talon ulkopuolelta. Edestä talo näytti vähän vaatimattomammalta, mutta sisäänkäynnin kiva pilarikatos tuo jonkin verran ilmettä talon palamaiseen julkisivuun.Talo on L-mallinen, joka mahdollistaa suojaisan sisäpihan isoine oleskelutiloineen. Huoneita on 4 h + k + saunatilat ja neliöitä 122.  Erittäin tehokkaasti ja toimivasti käytetyt neliöt.Ulkoväritys jatkuu eteisen tummana sisustuksena. Kaunis asetelma kookkaine pöytävalaisiminee eteisen pöydällä toivottavat vieraat kauniisti tervetulleeksi. Huomaa kalanruotomuotoon ladotut lattialaatat. Eteisen komeroryhmä toistaa talon tummien kiintokalusteiden sävyä.Eteisestä heti oikealle mentäessä sijaitsee ensin pienempi makuuhuone, joka oli sisustettu työhuoneeksi. Ihastuin kovasti myös näihin talon jokaisessa tilassa oleviin Cobellon rautarunkoisiin pöytiin ja hyllyihin. Ne sopivat mielestäni niin hinosti talon tummaan sisustukseen.Työhuoneesta seuraava täällä talon L-alasakarassa oli vanhempien makuuhuone. Työhuoneessa ja tässä makuuhuoneessa seinät olivat talon muista tiloista poiketen vaaleat.Komeroryhmä täälläkin kuitenkin musta.Eteisestä vasemmalla mentäessä ensimmäisenä on kodinhoitohuone. Vaikka tämä tila ei nyt sijaitse ihan samassa kuin pesutilat, niin kuitenkin käytännöllisesti niiden läheisyydessä ja myös tätä kautta voi tulla taloon sisälle ja poistua ulos (ks. pohjakuva).Kodinhoitohuoneen vieressä on makuuhuone, jonka Mikko on sisustanut tv-huoneeksi. Mielestäni on tosi kiva kun tv on sijoitettu muualle kuin olohuoneeseen. (Kuva näpätty Design-talon sivuilta).Tv-huoneen vieressä oleskelutilaan vievän käytävän alupäässä sijaitsevat kodin pesutilat. Talon sisustuksen linjan mukaista tummaa laattaa, mustat allaskalusteet sekä saunassa mustat paneeliseinät. Lauteet ovat lämpöhaapaa.Pesutilojen vieressä on talon reilunkokoinen wc. Yläkaapit peilikaappeja ja alhaalla laatikoita. Täälläkin tärkeää säilytystilaa paljon.Pesutilojen jälkeen kauniisti sisustettu käytävä johtaa…..…meidät sinne talon niin kauniiseen oleskelutilaan, jossa sijaitsee keittiö saarekkeineen sekä isoin ikkunoin varustettu valossa kylpevä olohuone-ruokailutila.  (Kuva näpätty Design-talon sivuilta).Keittiökaappien ovet mustaa tammiviilua. Melkein alkoi jo tehdä mieli itsellekin tuollaista marmorilaatoin varustettua välitilaa uuden talomme keittiön komeroseinämme sijaan, mutta valitettavasti kaappitila meillä kärsisi niin paljon, että tämä idea uuteen taloomme jäänee toteutumatta.  (Kuva näpätty Design-talon sivuilta).Vaikka seinät ovat kauttaaltaan tummat, niin silti tila oli valoisa. Valkoiset ikkunat, ovet ja isot valkoiset sohvat toivat kivasti kontrastia tummiin sävyihin. Myös upea taide tuli hienosti esille tummista seinistä. Kauniit asetelmat hyllyillä ja pöydillä toivat mieleen vähän aiemminkin hehkuttamani englantilaisen suosikkisisustajani Kelly Hoppenin sisustustyyliä. (Kuva näpätty Design-talon sivuilta).Ajattelin teille vielä tehdä kuvakoosteen messujen makuuhuoneista ja ehkä myös keittiöstä eli palataan niiden merkeissä asiaan.

 

Messusuosikit Deko-messuluettelon perusteella

Viime vuonna lähdin asuntomessuille ”kylmiltään” eli en ollut tutustunut ennakkoon yhteenkään kohteeseen. Tänä vuonna päätin kuitenkin hiukan tutustua tarjontaan ennen messuille menoa ja hankinkin Dekon messuluettelon heti kun se tuli myyntiin.Meidänkin uuteen taloon tuleva pulpettikatto on näköjään todella IN, mikäli messutarjontaan verrataan. Yli puolessa näistä Mikkelin asuntomessujen messutaloista on nimittäin varustettu jonkinlaisella pulpettikatolla. Toinen muoti-ilmiö on keittiöiden komeroseinä-saareke -yhdistelmä, joka myös meidän uuteen kotiin on tulossa eli ajan hengessä näköjään ollaan. Ja jos ei ole komeroseinää, niin ainakin jonkinlainen saareke tai niemeke lähes joka messutalosta löytyy.  Jännä miten nämä muoti-ilmiöt saavatkin meidät ihmiset mieltymään samantyyppisiin ratkaisuihin samoihin aikoihin.Omaksi suosikikseni näin Deko-lehden kuvien perusteella nousi Mikko Toppalan sisustama nro 2 Design-Talo Pala. Siinäkin pulpettikatto. Tumma ulkoväritys on myös niin ihanan näköinen. Tosin meidän tulevaan taloon en sitten kuitenkaan tohtinut tähän tummaan väriin lähteä. Näillä näkymin talostamme tulee mustavalkoinen; musta katto ja kokovalkoinen talo. Valitsin myös kokonaan valkoiset ikkunat. Jotenkin tuntuu, että se tummat ikkunat – valkoinen talo -yhdistelmä on jo niin paljon käytetty, että ajattelin meille sitten jotain muuta.Mikko Toppalan taloon luoma sisustus iski minuun täysillä. Haluan meillekin nuo tummanharmaat seinät olohuone-keittiö-tv-huone -tilaan. Joka seinälle. Uskaltaisiko? Talon keittiö-olohuone -tila on paljon samanlainen kuin mitä meidän tulevassa talossa, joten melkein näen jo tästä kuvasta miltä meidän uusi koti voisi hyvinkin sisustukseltaan näyttää. Tuskin maltan odottaa, että näen tämän ihanuuden parin päivän päästä livenä 🙂Keittiö poikkeaa meidän taloon tekemästäni suunnitelmasta siltä osin, että tässä keittiössä on välitilallinen ratkaisu saarekkeen takana. Meille tulee se komeroseinä tuohon kohtaan. Saareke on myös vielä toistaiseksi suunnitelmissani valkoinen, mutta ei tiedä vielä josko mieli muuttuisi näiden sävyjen suhteen.Toinen sisustukseltaan minua puhutteleva talo oli nro 24 MinunVALO -talo. Sielläkin keittiössä mustaa komeroseinää ja ruokapöytä samantyylinen kuin meille tuleva. Pöydänjalat ovat jo olleet talvesta asti odottamassa kantta päällensä. Tosin aikomuskin on ollut se vasta uuteen kotiin sitten tehdä valmiiksi.Saapa nähdä muuttuuko number one -suosikki torstain messuretken jälkeen kun olen nähnyt kaikki talot paikanpäällä. Palataanpa ensi viikolla asiaan 🙂

Makuuhuoneita Seinäjoen Asuntomessuilta

Pieni katsaus Seinäjoen Asuntomessujen makuuhuoneisiin. Ihan kaikista ei kuvaa ole, mutta aika monta kuitenkin. Useat mielestäni aika saman tyylisiä sävyiltään; paljon vaaleaa, mutta mukana myös ihan mustaa.

Talo 5 KOTOLA; puuta ja pellavaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 12 VILLA TANGO, greigeä ja beigeä. Kivan erilainen valaisinratkaisu.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 13 JÄMERÄ SAMSÖ, valoisaa vaalea. Täällä myös vähän erilaisempi valaistusratkaisu, spotit ja spottilevyn yläpuolella epäsuoraa valoa. Kiva tehostetapetti.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 16, NUUKA. Vuoteen vieressä olevaa Innoluxin Pasila-valaisinta näkyi monessa messukohteessa.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 17, TALO NIXI, täällä vähän väriäkin. Valaisimina täälläkin Innoluxin Pasilat.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 18, VILLA ROIHU, vaatesäilytys erotettu pienellä kukkaisella seinänpätkällä.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 19, HONKA MARKKI, mustaa ja pellavaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 20, RIIHI, hauska kirjava sängynpääty.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 23 VIESKAN VALOKKI, harmaata, mustaa ja valkoista.  Valokuvatapetti kuvaa lakeusmaisemaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 24, POHJANMAA; mustaa ja valkoista kukkien kera. Sängynpäädyn virkaa ajaa nykään harvemmin nähty puolipaneli.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 25, CUBO, minua miellyttävää musta-valkoista. Jälleen Innoluxin PASILA-valaisin.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 26, PASSIIVIKIVITALOJEN KOSTEUSTURVAKOTI, on pramiaa! Koristeellisessa kattoupotuksessa kulkee reunoilla epäsuora kattovalaistus. Miksiköhän silti on vielä kattovalaisinkin……OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 27, DESIGN-TALO TRIO; vaaleaa, harmaata ja sinapinkeltaista. Valaisimina Innoluxin Murakka-OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 28, AINOAKOTI JEKKU, käytännöllisen näköiset vaatesäilytystilat kampauspöytineen.OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 30, HARTMAN KOTI RUUTU, vaaleanharmaata ja valkoista. OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 31, KIMARA KATARIINA, puuta ja paljon ikkunoita makuuhuoneeksi….OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 32 KEITTIÖMAAILMA SUOLA JA PIPPURI, vaaleaa puuta ja mustaa. Kaunis sängypääty on Sirkka-Liisa Hietaniemen suunnittelemana toteutettu Siparilan RUOTO-puupaneelista. Kattovalaisin kotimaista muotoilua; Secto Designin Kontro 6000 kattovalaisin. OLYMPUS DIGITAL CAMERATalo 33, LUMIANCE TALO, kaunista maaläheistä sävymaailmaa. OLYMPUS DIGITAL CAMERASiinäpä olivat kuvaamani vanhempien makuuhuoneet. Löytyikö sieltä suosikkia?

Asuntomessuilta saadut vinkit ja ideat

Teimme Idis ja Interiöörin Tanjan kanssa yhdessä reissun asuntomessujen mediapäivään viime torstaina. Ajelimme keskiviikkona Seinäjoelle ja torstaina messualueen tutustumisen jälkeen takaisin kotiin. Pikainen, mutta antoisa ja mukava reissu.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun en ollut tutustunut yhteenkään messukohteeseen aikaisemmin, joten mitään ennakkosuosikkia ei ollut päässyt muototumaan. Muutaman vuoden ajan kohteiden katsominen asuntomessut.fi -sivuilta on jotenkin hankalaa…tai ainakaan minä en ole sieltä löytänyt uusia kohteita niin helposti kuin ennen.

Aloitimme kohteisiin tutustumisen messualueen ”ympyrästä” eli kohteet 16 – 32 (paitsi 21 ja 22) tuli katsottua aika tarkkaankin. Siellä olikin monta tosi kauniisti sisustettua kohdetta. Pohjaratkaisultaan yksikään talo ei mielestäni kuitenkaan vedä vertoja meidän tulevan talon pohjaan, joten onneksi ei tarvitse sitä messujen innoittamana alkaa muuttamaan 😉 Tosin näillä messuilla oli vain kymmenkunta yksikerroksista omakotitaloa, joten vertailukohteita ei niin montaa ollut. Omaksi suosikiksi ei noussut mitään yhtä ”ihanuutta”, mutta aivan paras keittiö-olohuone -kokonaisuus oli talossa nro 32 eli Keittiömaailman Suola ja Pippuri. Nykyään tuo meidänkin tulevaan taloon suunnitelemani ”välitilaton” keittiö miellyttää silmää todella paljon. Tässä kohteessa myös se ihana liesitasoon integroitu liesituuletin Savon Bora basic, jonka minäkin tulevaan taloomme ehdottomasti haluan.OLYMPUS DIGITAL CAMERANäitä komeroseinä + saareke -keittiöitä pienkonekomeroineen oli messuilla myös kolmessa muussa kohteessa; 33 Lumiance Talossa…OLYMPUS DIGITAL CAMERA…….. 20 Honkatalojen Riihi-talossa (joka muuten koki tulipalon messujen rakentamisen aikaan)….OLYMPUS DIGITAL CAMERA…ja kohteessa 11 Lakka Lakeus.OLYMPUS DIGITAL CAMERANäillä messuilla oli ilahduttavaa huomata, että monessa kohteessa on panostettu myös eteiseen. Se ei ole enää pikkuinen yhden liukuovikomeron sisältävä läpikulkupaikka. Vihdoinkin arkkitehdit ovat huomanneet, että perheiden ulkovaatteet tarvitsevat reilusti tilaa ja mielellään niin, että ne kengät ja takit ovat vähän sivummalla omassa eteisen yhdeydessä olevassa vaatealkovissa tai vaatehuoneessa. Kuten tässä kohteessa 30 Hartman Koti Ruutu; ulko-oven vieressä oleva avoin ovi vie vaatetilaan ja eteisaulan voi sitten sisustaa kauniiksi ja kutsuvaksi kun kengät ja ulkovaatteet ovat omassa tilassaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERAMuutaman juttu tuntui sellaiselta, jonka haluaisin omaan tulevaan taloomme toteuttaa. Yksi niistä on mustat ikkunapokat ja listat! Ne näyttivät niin upeilta varsinkin kohteissa 32 (Keittiömaailman Suola ja Pippuri) sekä kohteessa 24 Kannustalon Pohjanmaa. Ennustaisin muuten tätä Kannustalon Pohjanmaata messuvoittajaksi. Niin kauniisti on Helena Karihtala kohteen sisustanut, että tosiaan tuntui kuin tulisi johonkin kotiin eikä niinkään messutaloon 🙂 Kodin lämpö ihan huokui tästä kohteesta, jossa olohuoneen räsymatot lepäsivät sulassa sovussa olohuoneen modernin sohvapöydän ja taiteen vieressä. Tässä talossa tuli monta kertaa huokaistua ihastuksesta! OLYMPUS DIGITAL CAMERAToinen asia, minkä voisin meidän uuteen taloon myös toteuttaa; on musta ulkoväri ja nimenomaan noilla leveillä ulkoverhouslaudoilla. Näyttää niin upealta!OLYMPUS DIGITAL CAMERAValokuvatapetit tuntuisivat myös kivalta ratkaisulta uuden talon tehosteseiniksi. Ainakin makuuhuoneisiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERATässä vähän hillitympää valokuvatapettia.OLYMPUS DIGITAL CAMERAAskarteluvinkkejäkin tuli messuilta bongattua; kivoja mustista pilleistä tehtyjä 3D-taideteoksia talossa Vieskatalo Valokissa (kohde 23). Tämän talon keittiö-olohuone -tila oli myös tosi kiva; isoa avaraa tilaa, jossa isommallakaan porukalla ei tule heti seinät vastaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERAVieskatalo Valokki kohteen autotallissa oli käsityömyymälä, jossa ihailimme mm. tuota ylläolevassa kuvassa näkyvää torkkupeittoa ja näitä kivoja tarjottimia. Voisi kokeilla itsekin toteuttaa; pala vaneria ja kaapinovenvetimet kahvoiksi 🙂OLYMPUS DIGITAL CAMERAMuutaman talon pesuhuoneessa oli myös yksi juttu mikä ehdottomasti tulee meidän tulevaan taloomme; nimittäin seinänvieruskaivot. Näiden avulla voi lattiat laatoittaa sitten vähän isommilla laatoilla. Tosin tuo betonilattia ilman saumoja on ollut meidän nykyisenkin talon pesuhuoneremontin jälkeen niin helppohoitoinen, että saatamme päätyä siihen uudessakin talossa.OLYMPUS DIGITAL CAMERANiin se vaan vieläkin musta-valkoinen sisustus jaksoi myös ihastuttaa. Meille ei kuitenkaan valkoisia lattioita todennäköisesti tule koskaan, sillä en vaan jaksaisi joka päivä imuroida niitä tummia hiuksiamme lattioilta, jossa ne varmasti näkyisivät häiritsevästi. Kohde 25 eli Teri-Talot Oy:n Cubossa pääsi  tosiaan myös monta ihastuksen huokausta 🙂 cuboMessut olivat kaikenkaikkiaan mielestäni tosi hyvät. Mielenkiintoista näkemistä riitti, kun alueella oli monenlaista tyyliä ja taloa vieri vieressä. Vaikka koitimme kipitellä kovaa vauhtia talosta taloon, niin silti jäi 16 kohdetta kokonaan käymättä. Täytyy yrittää tutustua niihin myöhemmin blogien ja muiden julkaisujen kautta.

Vantaan asuntomessujen toinen suosikki

Iisa Strandin sisustaman Urban Villan lisäksi pidin asuntomessukohteen nro 22 Lakkalaineen sisustuksesta. Näissä kahdesssa kohteessa onkin paljon samantyyppisiä sävyjä ja elementtejä. Muistuttavat paljon myös englantilaisen suosikkisisustajani Kelly Hoppenin tyyliä.

Lakkalaineen on sisustanut Sanna Pänkäläinen Vepsäläiseltä. Sannalla on myös oma blogi Inspired by Love, jossa voi tutustua Sannan omankin kodin kauniiseen sisustukseen.

Lakkalaine on yksi messujen kalleimpia ja isoimpia taloja. Tänä vuonna messuilla olikin vain kaksi taloa, joiden koko oli yli 200 m2 ja Lakkalaine (287 m2) on niistä toinen. Talon saunatilat on sijoitettu talossa kiinni olevaan ”siipirakennukseen”. Alakerrassa on pitkä eteistila, isot olohuone-keittiö-tilat, kodinhoitohuone sekä viherhuone. Yläkerrassa on neljä makuuhuonetta ja aulatila ja täälläkin iso kodinhoitotila ja kylpyhuone.yhdistelmä lakkalaineTalon sisäänkäynti on suojaisa autotallin ja siipirakennuksen väliin jäävä tila.Viherhuoneen läpi kuljetaan keittiö-olohuonetilaan. Hieman minun silmääni häiritsi eri korkeuksilla olevat erikokoiset ikkunat.Tilan avaruudesta pidin kovasti. On ihanaa kun isompikin porukka sopii väljästi seurustelemaan ja viettämään aikaa yhdessä.Keittiössäkin on tilaa useammallekin kokille 🙂 Itse olisin vielä laittanut kapeat vaakayläkaapit ikkunan yläpuolelle.. minusta ne jotenkin puuttuvat tästä.Yläkerran aulatilassa voi ennen unille laittoa katsella telkkua ja istua perheen kanssa seurustellen.Makuuhuoneiden sävymaailma on minun mieleeni.Mustaa ja valkoista, tykkään 🙂Minulla oli messuilla mukana vain Olympus kamera 25 mm:n objektin kera, joka ei oikein ollut tarpeeksi hyvä näissä asuntokuvissa. Kuviin ei saa mahtumaan niin paljoa yhtäaikaa kuin haluaisi. Pitääkin hetimiten hankkia uusi objektiivi…ehkä joku laajakuvaversio. Olisiko jollain hyvää vinkkiä mikä kannattaisi hankkia? Muutenkin tuli nyt otettua sitten tosi vähän kuvia edellisiin asuntomessuvierailuihin nähden, joten tässäpä oli minun tämän vuoden asuntomessujutut.  

Vantaan asuntomessuilla

Sisustusbloggarina saan vuosittain kutsun asuntomessujen mediapäivään, joka on aina avajaisia edeltävänä päivänä. Silloin kohteisiin saa tutustua rauhassa, kun väkeä on murto-osa siitä mitä se on virallisina messupäivinä. Niinpä tein pikaisen parin päivän reissun Helsinkiin, vaikka messuluetteloa ennakkoon katsoessani sieltä ei tuntunut mitään erityisen mielenkiintoista kohdetta löytyvän.

Vantaan Kivistössä olevalla messualueella on 41 esittelykohdetta, joista 31 on omakotitaloja, joista vain neljä on yksikerroksisia. Kahdeksassa talossa oli tiloja jopa kolmessa kerroksessa. Itseäni kyllä hieman hämmästytti se, että taloihin halutaan välttämättä valtavan suuria ikkunoita, vaikka talot ovat niin pienillä tonteilla ja melkoisen lähekkäin. Isoissa ikkunoissa on sitten lähes aina pidettävä säleverhoja tms. kiinni, jotta jonkinlainen yksityisyys säilyisi.

Sisustuksellisesti kohteita katseltaessa näiltä messuilta löytyy varmaan jokaiselle jotakin; on modernia, romanttista, rustiikkiista ja mummolatyyliä. Värejä (paljon sinistä), betonia ja puuta näkyi paljon sisustuksissa, joista kaikki edellämainitut eivät nimenomaan oikein kuulu omiin suosikkeihin. Kuviakin tuli otettua vain vajaa 200, kun aikaisemmilta messuilta niitä on tullut näpsittyä parhaimmillaan yli 1000.

Pari kohdetta miellytti kuitenkin sisustuksellisesti ja toinen niistä oli kohde 35 Urban Villa. Talo ei ehkä ulkonäöltään ole ihan kauneimpia, mutta muuten aika tehokas paketti.ulko1_0Tässä kohteessa on asuintiloja kolmessa kerroksessa. Huoneita 116,5 neliöön on mahdutettu jopa 5+k+ullakkohuone eli huoneet ovat todella pieniä. Alhaalla on olohuone-ruokailutila ja yksi makuuhuone sekä kylpyhuone. Keskikerroksessa on kolme makuuhuonetta ja saunatilat. Ylimmässä kerroksessa on vielä yksi huone ja kiva kattoterassi, jossa päivää saa paistatella kivasti naapureiden katseilta suojassa. pohjayhdistelmäKauniin ja toimivan sisustuksen taloon on suunnitellut suosikkisisustussuunnittelijani Iisa Strand. Hän esitteli meille talon ja kertoi sisustusratkaisuistaan. Tykkään kovasti Iisan tyylistä sisustaa; luonnonläheisistä sävyistä ja tyylikkyydestä. Paljon samantyyppistä kuin amerikkalaisella suosikkisuunnittelijani Kelly Hoppenilla. Keittiökaapit kohteessa on A la Carte-keittiöiltä, joita olikin messukohteissa eniten. Tyylikästä kiiltävää valkoista ja harmaanruskeaa. Liesituuletin on kattoon upotettavaa mallia, joka mielestäni on ihan paras vaihtoehto saarekeliedelle. Näin se ei peitä ikävästi näkymää ruokailutilaan.Ruokailutilan pyöreä pöytä antaa tilan tuntua. Iisa kertoi tilanneensa kohteeseen mittatilaustyönä kaikki taulut Pientä Pintaremonttia -ohjelmasta tutuksi tulleelta Sebastian Sandelinilta. Joka huoneessa olikin sävyihin sopivat kauniit taideteokset, jotka tekivät sisustuksesta tilasta tilaan jatkuvan ehjän kokonaisuuden.Olohuoneen upea katseenvangitsija on kaunis krominvärinen Flos 2097/30 -valaisin.Alakerran makuuhuoneen Iisa on sisustanut pukeutumishuoneeksi. Siellä komerorivin seurana on kaunis lipasto somisteineen ja tyylikäs Sebastianin maalama taulu täälläkin.Keskikerroksen 10 m2:n makuuhuoneeseen toi tilan tuntua vuoteen vastapäätä oleva lasiseinä, josta oli näkymä alas olohuoneeseen. Muhkea petaus ja somisteet toistivat sisustuksen päässävyjä.Pienin (7 m2) makuuhuone oli sisustettu tyylikkääksi työhuoneeksi. Kromin kiilto lämpimien luonnonvärien kanssa on täydellinen yhdistelmä, jossa silmä lepää.Kolmas keskikerroksen makuuhuoneista on 9 m2. Sinnekin oli saatu sopimaan kaikki tarpeellinen, sänky ja työpiste. Jokaisessa pienessäkin makuuhuoneessa on myös vaatesäilytystilaa (ks. pohjakuva). Täälläkin upea taulu tuo sisustukseen viimeisen silauksen.Keskikerroksen pesutilat on laatoitettu tummalla kiiltävällä laatalla. Saunan ja pesuhuoneen väliseinänä on vain kirkas lasiseinä. Kuten kuvasta huomaatte, jatkuu pesuhuoneen laatoitus myös saunan puolella ja saa tilan näin näyttämään suuremmalta.Pesuhuoneen alakaapit ovat normaalisyvyisiä (600 mm), jolloin ovien taakse on varmaankin sijoitettu myös pyykinpesukone ja altaana on käytetty reilun kokoista silgranit keittiöallasta. Näin pesutila toimii myös kodinhoitotilana.Keskikerroksesta kattoterassille veivät kapeat portaat. Siellä on pienen sisätilan lisäksi mukavan suojaisa auringonottopaikka.urban villa kattoterassiPäivän kohokohta oli päästä samaan kuvaan idolinsa kanssa 😉Olisi muuten kiva kuulla teidän suosikkikohteenne Vantaan asuntomessuilta, mikäli olette niihin tutustuneet lehtien ja blogien välityksellä tai kenties ihan paikanpäällä.

Jyväskylän Asuntomessujen wc:t

Ainakin vielä yksi lukijan toivepostaus asuntomessuilta eli wc-tiloja.

Vasemmalla kohteen 2 yläkerran kylpyhuone ja alakerran wc.

Kaunista harmaata laattaa kohteen 4 wc:ssä.

Kohteen 5 wc.ssä valkoista laattaa ja kalusteseinällä tummanharmaata, josta valkoiset kalusteet tulevat kivasti esille. Tuollaisia päällekkäin olevia vaakayläkaappeja olen itsekin monelle asiakkailleni suunnitellut ja toteuttanut. Ne tuovat vähän ilmettä kalustukseen 🙂

Vasemmalla kohteen 6 vanhempien makuuhuoneen yhteydessä oleva viihtyisä pesuhuone. Samalla tyylillä on sisustettu myös kohteen toinen wc. Kohteessa on myös kolmas pesuhuone yläkerrassa, josta minulla ei kuvaa ollut.

Kohteen 7 klassisen tyylikkäät wc-tilat; vasemmalla yläkerran pesuhuone ja oikealla alakerran wc.

Kohteen 8 tummaa tyyliä.

 Kohteessa 11 on seinälle nostettu tehosteeksi sama laatta kuin lattiassa.

Kohteessa 12 on yhdellä tehosteseinällä kaunista harmaa-musta-valkoista mosaiikkilaattaa.

Kohteen 13 wc:ssä on runsaasti tasoa ja säilytystilaa.

Kohteen 14 wc-tila on yhdistelmä kaunista vaaleanharmaata ja valkoista. Seinään asennetut wc:t olivat kovasti yleistyneet.

Kohteessa 15 oli myös luotettu harmahtavaan kauniiseen laattaan. Wc-istuimen yläpuoli on hyödynnetty kätevästi säilystilaksi.

Sama kaappi-idea on toteutettu myös kohtessa 16. Täälläkin myös harmaata laattaa, jota olikin aika monessa kohteessa.

Kohde 18 alakerran wc ja yläkerran pesuhuone.

Kohteessa 19 oli erittäin näyttävä isokokoinen laatta.

Kohteessa 20 tumma tehosteseinä, muualla valkoiset laatat ja valkoiset kalusteet.

Suosittua valkoista laattaa myös kohteessa 21.

Kohteessa 22 on kauniin muotoinen allas.

Kohteessa 23 on luotettu puuhun.

Kohteessa 25 valkoista ja harmaata.

Kohteen 26 wc:stä taisi puuttua peili.

Kohteen 27 seinät taitavat olla kaakelinnäköistä kosteantilan seinälevyä.

Kohteessa 28 oli Mustakoivu-nimen mukaan sisustettu mustalla.

Kohteessa 30 oli wc-tiloihin tuotu myös taidetta.

Kohteessa 31 kokovalkoista.

Kohteessa 32 mustaa ja valkoista.

Kohde 33.

Kohteessa 36 oli kiva koivutapetti tehosteseinä.

Kohteessa 37 klassista musta-valkoista.

Kohteen 39 upeita maanläheisiä sävyjä.

Upeaa, upeaa Milla Alftanin luomaa kauneutta kohteessa 43.

 Löytyikö suosikki?