Kaksion myyntistailaus

Nyt on bloggailutaukoa vietetty reilu kuukausi ja tuli sellainen kiva juttu eteen, että ajattelin sen tänne raportoida. Mielessäni onkin päivittää blogia aina silloin kun on jotain kivaa kerrottavaa.

Nyt on; stailasimme nimittäin veljeni kanssa hänen Helsingissä omistamansa huoneisto myynnin vauhdittamista varten ja se kuulkaas kannatti! Useamman kuukauden tyhjänä myynnissä ollut asunto meni kalustettuna kaupaksi muutamassa viikossa. Veljeni hankki asuntoon uudet kalusteet ja tekstiilit ja tokihan asunto näytti heti paremmalta kuin ilman sisustusta.

Huoneistossa on 35,5 m2, johon tilaan onkin saatu sopimaan huoneet kivasti. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, veljeni lisäsi huoneiston keittiöön liikutettavan saarekkeen. Sillä saatiin lisää niin tärkeää säilytys- ja tasotilaa. Tarvittaessa saarekkeen voi mukavasti siirtää sivummalle, jolloin olohuoneeseen avautuu lisää tilaa.

Pitemmittä puheitta tässä ennen ja jälkeen kuvat. Olohuoneeseen hankittiin Jyskistä AARUP tv-taso ja LEJRE sohvapöytä. Valkoinen sohva on Ikean SÖDERHAMN ja myös pieni ALSEDA jakkara on Ikeasta.

Makuuhuoneeseen pedattiin ilmapatjasänky. Rottinkituoli ADEA on Ikeasta. Pienet TAPS yöpöydät ovat Jyskistä. Molempiin huoneisiin kiinnitettin taulut ilman reikien porausta kätevillä 3M taulunkiinnityspaloilla.

Advertisement

Lisää mattomietintöjä

Olen tässä katsellut ruokapöydän alustaa ilman mattoa jonkun aikaa ja kieltämättä siihen ei oikein silmä meinaa tottua.  Niinpä ihan pikkuisen tekisi mieli siihen kuitenkin matto hankkia. Tv-huoneeseen Rustasta ostamaani pampulavillamattoa olisi myös koossa 200×290, joka olisi sopiva koko siihen. Laitoin instatililleni kyselynkin ja yli tuhannen vastauksen otannasta kaksi kolmannesta oli sitä mieltä, että kyllä matto olisi siinä paikallaan. Katsotaan nyt kuitenkin vielä jonkun aikaa miten matto käyttäytyy tv-huoneessa. Mattohan on vain 60 % villaa, joten voi hyvinkin olla, että se nyppääntyy käytössä.

Uusi vuosi, uudet suunnitelmat

Hyvää alkanutta vuotta kaikille. Toivottavasti se on alkanut hyvin. Minulla se on alkanut perinteiseen tapaan eli keventäen ruokavaliota. Samaa kaava näyttää aina meikäläisen kohdalla jatkuvan; alkuvuosi reippaasti kevennetään ja loppuvuodesta homma repsahtaa täydellisesti. No nyt liikunta on kuitenkin pysynyt jo puolitoista vuotta vahvasti mukana arkipäivissä eli sen suhteen ei ole repsahdettu. Yli vuoden olen käynyt aamusalin ennen töihin menoa kolme kertaa viikossa viime vuoden marraskuun alkuun asti. Sitten iski neljän viikon flunssa ja homma jatkui reippailla kävelylenkeillä.  Vuoden alusta on kuitenkin ahkerasti tullut käytyä erilaisilla jumpilla ja tarkoitus olisi helmikuun alusta aloittaa salitreenit uudelleen. Kuvassa muuten tyttäreni perheeltä saamani joululahja; upea Kähler maljakko. Siinä saa nyt värikkäät tulppaanit ilahduttaa päivittäin. Niitä kun on monesti melko edullisesti ruokakaupoissa tarjolla. Muuten on ajatuksissa tänä vuonna voimakkaasti vähentää kaikkea turhaa ostamista. Vaatteita on kaappi pullollaan ja sisustuskin saa suurelta osin pysyä sellaisena kuin se on ollut tässä uudessa talossamme. Yksi pieni muutos on kuitenkin tehnyt jo pitkään mieli tehdä; mattojen vaihto.  Mustavalkoiset matot saivat lähtöpassit, sillä kyllä se vaan on niin, että valkoinen väri matossa ei sovi meille. Häiritsi niin paljon niiden hieraantuminen. Ruokapöydän alusta saa jatkossa olla ilman mattoa. Tv-huoneeseen ostin Haaparanna Rustasta harmaan pampulavillamaton. Tälle vuodelle on meillä aika kivoja suunnitelmia, mutta kerron niistä sitten enemmän kun niiden toteutuminen varmistuu 😉

Harmaasta ruskan sävyihin

Minua on jo pitemmän aikaa kyllästyttänyt makuuhuoneen harmaat sävyt, joten repäisin ja hankin meidän makkariin iloiset ruskan sävyt. Meillähän on päiväpeitteenä tuplatäkki, joten päiväpeiton sävy muuttui hankkimalla siihen uusi pussilakana. Sävyihin sopivat koristetyynyt ja torkkupeitto minulla oli ennestään. Uudet taulut syntyivät kullansävyisistä raameista ja niihin akryyliväreillä taiteilemistani kuvista. Selailin verkkokauppojen julistevalikoimia osaamatta tehdä päätöstä, mikä olisi sopivin. Päädyin sitten edullisempaan ratkaisuun ja ostin yksinkertaisesti pari valkoista askartelukartonkia, joihin sipasin mustat kaaret akryylimaalilla. Vähän tuli sipaistua yli paspiksen, mutta näillä nyt mennään toistaiseksi.  Ehkä innostun hankkimaan pari uutta 0,75 euroa maksavaa kartonkia ja taiteilen niihin uudet kuvat, mikäli oikein alkavat ärsyttää 😀

Uusi tuoli eteiseen?

Olen jo pitkään miettinyt tuolihankintaa eteiseen. Kuvassa näkyvä pieni lastentuoli on ajanut kyllä asiansa yllättävän hyvin, mutta kuitenkin mieli tekisi laittaa sen paikalle joku kiva puutuoli. Se voisi olla joku designtuolikin. Jospa minäkin nyt hankkisin sen ensimmäisen designhuonekaluni 😉Yksi suosikki on tietysti se kuuluisa Carl Hansen & Son CH24 Wishbone-tuoli. Edullisimmillaan sen saisi saippuoituna pyökkinä hintaan 512 euroa.  Jonkin verran kuitenkin itseäni häiritsee kun sitä näkyy niin paljon. Kaunis se on kieltämättä.Etsiskelin sitten vähän vastaavan näköisiä ja pari muutakin varteenotettavaa vaihtoehtoa löytyi.  Kotimainen suunnittelija olisi plussaa tässä Sami Kallion luomassa In Between SK1 tuolissa.  Tuolin muoto on mielestäni kaunis. Materiaali on valkoöljyttyä tammea ja hintakin olisi vähän edullisempi; 408 euroa.

Kolmas vaihtoehto on Børge Mogensenin suunnittelema J39 tuoli. Tuolia löytyy kolmeen eriväriin sävytettynä tammena. Kiinnostavin olisi saippuoitu tammen sävy.Tuoli on vuoden loppuun tarjouksessa Finnish Design Shopissa 497 euron hintaan (ovh 711 euroa). Minkähän noista valitsisin, mitä mieltä olette?

Uusi ”valokuvauslelu”

Innostuin hankkimaan edullisen Black Eye Macro 20x lähilinssin puhelimeeni verkkokaupasta.

Sen kanssa on sitten tullut kömmittyä pitkin pihamme puskia ja kukkaketoja. Koukuttavaa puuhaa. Tuollainen pikku klipsi vaan kiinnitetään puhelimen kameralinssin kohdalle ja kuvataan läheltä kohdetta.

Koukuttavaa puuhaa 🙂 Kärpänenkin näkyy noin selvästi. Tosin tämä oli kuollut yksilö, sillä tuskin tuota linssiä saa elävän kärpäsen lähellä pidettyä vakaana.

Pienen pienet kukkaset näyttävät niin suloisilta kuvattuna tuon linssin läpi.

Itse en ihan teräviä kuvia saanut aikaa, sillä käsi pitäisi olla niin liikkumatta kuvatessa, mutta on nämä otokset kuitenkin jotenkin kivoja tälläisinakin. 

Pihamme uusia elementtejä

Takapihamme on saanut parikin uutta juttua; laatoitettu nuotiopaikka Jalotakalle ja uusi varasto; perinnelato. Mieheni teki samoista 30×30 betonilaatoista nuotiatakalle oman alueensa, jossa voimme turvallisesti istuskelle nuotion äärellä tarpeeksi kaukana eli noin viiden metrin päästä rakennuksista. Pitänee vielä jotkut vähän mukavammat tuolit takan ympärille hankkia. Noissa puupökkelöissä kun ei oikein kovin kauaa jaksa istuskella.Varaston ulkonäön halusimme samalla tyylillä ja värityksellä kuin talomme on eli pulpettikattoinen ja musta-valkoinen.Aikansa nettiä selailtuaan mieheni bongasi Perinneladoilta juuri sopivan näköisen pulpettikattoisen mallin, jossa on ns. citynurkat eli ei sellaiset ulostulevat hirsinurkat.  Iloksemme huomasimme, että Perinneladot sijaitsee omassa kotikaupungissamme Torniossa. He kyllä toimittavat latoja ympäri Suomen maan.Halusin nimenomaan, että varaston nurkat ovat samanlaiset kuin talossamme, joten  latoon naputeltiin kaksi nurkkalautaa vierekkäin.Ladossa on piirun verran alle 20 m2 ja meillä on väliseinällinen malli, jolloin ladossa on kaksi huonetta; toinen 7 m2 ja toinen 12,5 m2.Perinneladot toimittivat latotarvikkeet sovittuna aikana kotipihalle asti. Tarvikkeet tulivat osina ja mieheni kokosi ladon muutamassa päivässä. Ladon värityskin on minusta täydellinen; musta-valkoinen kuten talommekin. Mustat ovet tuovat mukavasti ryhtiä ladon ulkonäköön. Nuo ovet ovat mielestäni aivan ihanat!Ladon edustan mieheni laatoitti 30×30 betonilaatoilla, joten senkin suhteen lato sopii pihamme tyyliin erinomaisesti. 

Kouvolan asuntomessujen ruokapöytiä ja kattauksia

Yksi itselleni mielenkiintoinen katselukohde asuntomessuilla on ruokapöydät ja niille tehdyt kattaukset. On myös mukava katsoa millaisia tuoleja ja ruokapöytiä on yhdistelty. Tässäpä pitemmittä puheitta muutama kuva niistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Useimmat pöydät valkoisia ja vain yksi musta sekä muutama puunsävyinen. Kyllä se valkoinen aina vaan pitää pintansa suosituimpana sävynä. Löytyikö suosikkia?

Beigejä sisustushaaveita

Olen nyt niin lämmennyt tuolle puunsävylle sisustuksessa, että tekisi mieli heittää kaikki harmaat sävyt kodista pois. Olohuoneen  harmaan sohvan tilalle kaipaisin jotain beigeä. Nappailin näitä inspiraatiokuvia H&M Home instasivuilta. Siellä tulee joka päivä vastaan niin kauniita sisustuskuvia juuri tästä beige-musta-puu- sävymaailmasta. Sitä nyt tekisi niin mieli laittaa kotiin enemmänkin.Meillähän on tuota beigeä paljonkin vierashuoneessa ja sen huoneen sävyt edelleen miellyttävät silmääni eniten meidän kodissa.Sen sijaan meidän makkarin harmaa sisustus on alkanut tuntua myöskin liian harmaalta. Myös pukeutumishuoneen musta-harmaaseen värimaailmaan haluaisin jotain väriä… ehkä sinne tulee komeroseinää vasten joku kiva tapetti jossain vaiheessa.  Näin se mieli aina muuttuu ja varsinkin asuntomessuilla käynnin jälkeen päässä surraa paljon uusia mielitekoja sisustuksen suhteen.Vähän kullansävyä mukaan, niin on kaunista.Sohvakuume on nyt todella kova, mutta vaalea sohva saattaa olla huono ajatus ainakin niin kauan kun meillä on tuo karvaturri, joka hieroo kuonoansa milloin mihinkin 🙂 Tosin tummempi beige sävy voisi olla ihan ok. Ainakin meidän eteisen beige matto on tosi kiitollinen sävy, sillä se näyttää kyllä edelleen aika hyvältä, vaikka sitä on vuoden päivät talsittu sisään ja ulos mennessä.H&M Homen saarnipöytä näyttää niin kauniilta ja tuo valaisin voisi olla tv-nurkkauksessamme kiva yksityiskohta sen uuden beigen sohvan kera 😉 Haaveita riittää, mutta pitänee maltilla miettiä näitä asioita ennen hankintaa.Voi kun voisikin tuon tuostakin pyöräyttää sisustuksen uusiksi, maalata seinät milloin milläkin sävyllä. Vaikkapa tällaisella hennon vihreään taittavalla sävyllä…. No onneksi on kauniita kuvia, joita voi katsella.

Kesäkattaus

Vietimme meillä viime lauantaina kivan saunaillan ystäväpariskuntamme kanssa. Kokkasin meille kesäisen illallisen tarjoten alkupalaksi juustoista kukkakaalikeittoa savuporolla, pääruoaksi lämminsavulohta, sitruunaisia hyrskypottuja ja salaattia. Olen ihan hurahtanut noihin hyrskypottuihin, ne on niiiin hyviä! Jälkkäriksi tein tutun turvalliset marjamaljat.

Kattaukseen innostuin ostamaan uudet kesäiset astiat Tokmannilta. Kaikki neljän kattaukseen tarvittavat astiat sai 20 eurolla.Kukkaset hain pihamme ruukkuistutuksista ja laitoin ne pieniin snapsilaseihin.Oli ihan valinnan vaikeus Tokmannilla noissa astioissa,  kun niitä oli vaikka mitä kivoja pastellisävyjä. Aikani pähkäiltyä päädyin hennon vihreisiin. Asettilautasissa oli kiva ruutukuvio.Kulhoissa ja lautasisa on samanlainen raitakuvio.